Minun tarinani..

Olen viime viikolla muistellut paljon omaa isoisääni eli taataani, joka oli minulle erittäin tärkeä esikuva. Taatani oli erittäin suosittu ja sosiaalinen mies. Häneltä ei jutut loppuneet koskaan kesken, ja hänen tarinoitaan jaksoin aina vain kuunnella uudelleen ja uudelleen.

Olen tuota tarinan voimaa pohtinut, ja jonkin verran aiheeseen tutustunutkin elämäni varrella. Tarina on sellainen, joka todella laittaa kuuntelijansa keskittymään. Tarinat ovat kiehtovia ja ne jäävät ihmisten mieliin.

Lähdin pohtimaan tarinan merkitystä omassa elämässäni. Huomasin pohtineeni, että käytän paljon aikaa tulevaisuuden tarinoimiseen. Asetan itselleni tavoitteita, jotka muotoilen tarinaksi ja mielikuvaksi siitä millaiseksi haluan tulla. Pohdin kuitenkin melko vähän menneisyyttä, enkä aikaisemmin ole paljoakaan pohtinut tarinan merkitystä menneisyyden kokonaisvaltaiseen jäsentämiseen. Paitsi nyt.

Tästä inspiroituneena olen alkanut pohtimaan menneisyyttäni ja oman elämäni tarinaa. Rakastan kirjoittamista ja kirjoittamisen avulla muiden auttamista, joka varmasti näkyy sinulle tässä blogin muodossa. Toinen syy blogin kirjoittamisella on täysin itsekäs, sillä blogissa saan kirjoittaa omia ajatuksiani ylös. Minun päässäni ajatuksilla on tapana selkiytyä, kun saan kirjoitettua ne jonnekin lauseiksi ja kokonaisuuksiksi. Blogi pistää ajatuksia liikkeelle, ja toisaalta taas mahdollistaa niiden ylös kirjaamisen. Eli kierre on taattu, muttta positiivinen. 

Minusta oman menneisyyden muisteleminen on aivan ihanaa puuhaa, sillä aika nimenomaan kultaa muistot. Olen sellainen ihmistyyppi, joka aina pyrkii löytämään asioista ne hyvät puolet, joten myös omassa lapsuudessani ja menneisyydessä löydän toinen toistaan hienompia ja ihanempia asioita. Totuushan on se, että kenenkään elämä ei ole täydellistä, joten ei ole minunkaan. Mutta uskon siihen, että asenne ratkaisee siinä, millaisena omaa elämäänsä pitää. Erityisesti vaikeuksien kohdalla asenne ratkaisee, miten niistä pääsee yli. Ovatko vaikeudet ylitsepääsemättömiä ja niiden vuoksi annetaan koko elämän mennä pilalle, vai ovatko vaikeudet osa elämää ja niistä selvitään kunniallla, oppimalla aina niistä jotain uutta?

Joku on joskus sanonut mulle, että en ole kokenut tarpeeksi suurta surua tai vastoinkäymistä, koska puhun näin. Tottahan on, että aina löytyy ihminen kenelle on sattunut paljon pahemmin, kenellä on elämä ollut paljon raadollisempaa ja kenellä elämän lähtökohdat ovat jo olleet täysin eri kuin esimerkiksi minulla. Olen todella pahoillani, että monet ihmiset joutuvat kokemaan suuriakin ja aivan kamaliakin asioita enkä vähättele niitä missään nimessä. Mielestäni kuitenkin koskaan ei voi verrata kenenkään kokemaa surua tai ongelmaa toiseen. Jokainen meistä ihmisistä on erilainen ja kokee asiat täysin yksilöllisesti. Toiselle yksi asia on täysin ylitsepääsemätön, kun toiselle se on ihan peace of cake.

Koen itse nähneeni ja kokeneeni pienen elämäni aikana sen lyhyyteen verrattuna melko paljon. Olen asunut myös Meksikossa ja muun muassa siellä kokemieni kokemusten ansiosta ymmärrän, että mikään ei ole itsestäänselvyys. Kuitenkaan ei tarvitse lähteä omaa kotipaikkaa kauemmaksi, kun elämän kova todellisuus lyö vasten kasvoja, sillä teen työtä mielenterveys- ja päihdetyössä lastensuojelussa. Näen kauheuksia ympärilläni, mutta kuten monissa perheissä myös itselleni ja perheelleni on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista elämäni varrella. On sairauksia, kuolemia, syntymiä ja suuria vastoinkäymisiä. Kuitenkin näen elämässä hyvää. En koe elämää epäreiluksi, vaan otan vastuun omista tunteistani ja elämästäni. Voisin jopa sanoa, että odotan vastoinkäymisiä, sillä niitä tulee joka tapauksessa. Mutta en odota niitä kauhulla, vaan luottavaisin mielin, sillä tiedän selviäväni niistä yhdessä läheisteni kanssa.

Elämästä tekee hienoa juuri se, että siihen kuuluu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Muistetaan nauttia hetkistä!

Palatakseni vielä oman elämäni tarinaan.. päätän nyt jättää asian vielä hautumaan omaan mieleeni. Haaveena olisi kuitenkin joskus kirjoittaa ihan oma tarina omasta elämästäni. Se, jos mikä olisi aivan mahtavaa ja varmasti erittäin voimauttavaa. Mutta ensiksi tulee minun vielä kokea, nähdä ja tuntea monen monta kokemusta. Mikään ei kuitenkaan estä kirjoittamisen aloittamista ja menneisyyden pohdiskelua. Ja sitä aijonkin tehdä rutkasti, mutta muistaen nauttia tästä hetkestä erityisesti. Katsotaan sitten myöhemmin mihin pohdiskelu johtaa..

Mitä mieltä sinä olet tarinan kirjoittamisesta? Mikä voima sinusta tarinalla on?

Oman menneisyyden ajatteleminen voi jollekin olla välillä hyvin raskasta, mutta löytämällä sieltä positiiviset ja voimaa antavat asiat näkee siellä usein paljon hyvää. Hyvän näkeminen voimauttaa tässä päivässä. Kannustan sinua pohtimaan hetken mennyttä ja muistelemaan hyviä asioita. Mistä sinä olet kiitollinen menneisyydessäsi?

 Susanna


Vastaa