Tulin voittamaan

Tänään lähdin kirjoittamaan erään bloggaajan postauksen innoittamana. Postauksen voitte käydä lukemassa täältä. Umppu kirjoitti blogissaan ”Primebody” siitä, kun elämä koostuu pelkästään salista, posetreeneistä, cardiosta ja keittiövaàsta ja yhtäkkiä kaikki murtuu. Mitä sitten tapahtuu? Olet antanut kaikkesi, koko elämäsi, yhdelle asialle. Olet totaalisesti omistautunut vain treenaamaan yhtä päivää varten, olemaan paras versio itsestäsi tuona päivänä ja halu voittaa on niin suuri, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Mitäs sitten, jos sinusta ei vain olekaan voittajaksi? Mitä sitten tapahtuu? 

Tämä teksti jotenkin puhutteli mua todella paljon. Olen Umpun tavoin niin kilpailuhenkinen ihminen, että ehkä pahimmillaan tuo teksti voisi jopa olla minun tekstini parin vuoden päästä. Onneksi ihminen voi oppia myös muilta, sillä uskon siihen, että kukaan meistä ei ole super ihminen ja jokainen meistä voi kokea saman pettymyksen ja murtua. Vaikka halu voittaa on suuri, se ei yksinään saa olla motiivi kilpailemiselle. 

Henkisen kehityksen merkitystä kilpaurheilulajeissa ei voi mielestäni korostaa koskaan liikaa. Mieltä kannattaa kehittää, sillä lopullisen eron lajissa kuin lajissa tekee kilpailijoiden henkinen vahvuus. Kuka on henkisesti vahvin, se voittaa! Henkiseen kehitykseen ja mielen vahvuuteen kuuluu myös se, että itsellä on realistinen kuva omista mahdollisuuksista. Tässä kohtaa onkin tärkeää, että kilpailijan rinnalla on valmentaja, mutta myös muita puolueettomia ihmisiä, jotka puhuvat totuuden suulla. Sellaisia ihmisiä, joilla on niin sanotusti munaa sanoa, että nyt ollaan lähdetty väärille urille tai ei olla päästy haluttuun lopputulokseen jostain syystä, mutta myös sellainen joka todella kannustaa ja haluaa yhtä paljon kilpailijalle menestystä kuin kilpailija itsekin. Onko tällaisia ihmisiä olemassa? Totuushan on, että kilpailijaa vahingoittaa enemmän se, jos hänelle luodaan väärä kuva hänen kyvyistään ja mahdollisuuksista pärjätä kilpailuissa. Ja kilpailuiden jälkeen todetaan, että et vain ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa ja thats it. En tarkoita, että tilanteessa tulisi hakea syntipukkia. Se ei missään nimessä ole edes mahdollista, sillä se ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen tai asian vika. Mutta aina pitää ottaa huomioon kilpailutilanteiden inhimillisyys ja se, että vaikka kilpailijan fysiikka olisi kuinka hyvä, voi kilpailutilanne, paineet, tuomareiden näkemykset ja epäonnistumiset lavalla muuttaa menestystä kilpailuissa vaikka kuinka ja paljon. Kuten muissakin lajeissa, myös bikini fitneksessä jotain vain voi mennä pahasti pieleen, kilpailuihin valmistautumisessa tai kisalavalla. Mutta se on vain urheilua se!! Tämän asian hyväksyminen tulee vain tehdä ennen kuin astuu kisalavalle. Lopputulos voi olla mikä tahansa, mutta mitä sen väliä, jos tekee parhaansa ja vielä enemmän? Kyyneleet kuuluvat kilpaurheiluun, ovatpa ne sitten ilon tai surun kyyneleitä.

Itse pohdin näitä ajatuksia siitä lähtökohdasta, että en ole vielä kokenut yhtäkään bikini fitness kilpailutilannetta tai diettiä. Itselläni ei siis ole kokemuksia, mutta haluan oikeasti oppia ymmärtämään mitä se voi olla, jotta pystyisin itse toimimaan toisin. Olen erittäin onnekas, sillä mulla on mahdollisuuksia lukea muiden kokemuksia, sillä laji on sen verran jo kehittynyt, että lajilla on myös jo kokeneita kilpailijoita, joiden kokemukset ja ajatukset ovat kultaakin arvokkaampia. Kiitos siis Primebodyn Umpulle ja muillekin kokemuksistaan kirjoitteleville. Olisi suurta tyhmyyttä olla ottamatta heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan tosissaan. Minulla on kaikki mahdollisuudet oppia edeltäjiltä ja kokeneilta niin onnistumissa kuin epäonnistumisissa. Se miten sitten itse toimin, on vain minusta itsestä kiinni. Otanko oppia muilta, vai painelenko samalla tavoin leukapystyssä kohti pettymyksiä.

Monet ovat kysyneet multa, että mitäs sitten, jos et voita? Masennutko? Aikaisemmin ajattelin, että onpa tyhmä kysymys. Vain suomalaiset voivat ajatella noin. Vain suomalaiset menevät kokeilemaan ja hakemaan kokemuksia kilpailuista. Miksi sinne ei mennä voittamaan? Mutta nyt myöhemmin ajateltuna ei tuo ole tyhmyyttä vaan viisautta. Ei sinne kilpailuihin olla menossa tietenkää häviämään, mutta pitää olla kuitenkin realistinen ja järkevä. Pitää tiedostaa omat vahvuudet ja heikkoudet. Pitää ymmärtää, että voitolla ja häviöllä on pienen pieni ero ja sen vuoksi tulee olla nöyrä, mutta paiskia sitäkin enemmän töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi! Se on varmaa! 

Se mitä itse olen oppinut lyhyen elämäni aikana on, että elämässä ei kannata koskaan pelata yhden kortin varassa. Aina kannattaa olla plan B. Se on viisautta, ei heikkoutta. Oma persoona ja arvokkuuden tunne ei saa olla siitä kiinni, miten pärjää kilpailuissa.

Ehkä parasta mitä voit tehdä itsellesi on luottaa itseesi, rakastaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet ja nauttia elämän tuomista haasteista ja tilaisuuksista. Tämän jälkeen on aivan sama voitatko vai et. Sillä tulet joka tapauksessa voittamaan!

Elämä on tässä ja nyt! Vaikka itselläsi on tavoitteita ja olet matkalla johonkin. Olet sitten laihduttaja, hyvänmielen liikkuja, sohvaperuna tai kilpaurheilija; muista olla kiitollinen siitä mitä sinulla jo on ja nauttia hetkestä! Vain sillä on oikeasti merkitystä.
 

Susanna 


Pssst.. Muistathan näin syksyn tullen panostaa itseesi ja hyödyntää lukijoilleni tarjotun mahdollisuuden. Eli PRIMEssä saat kosmetologin palveluista -20%, kun mainitset aikaa varatessasi blogini nimen. 

Käy tykkäämässä facebookissa ja seuraa instagramissa.

Kuvat on ikuisia!

Onko salilla käyminen pelkkää pepun näyttelemistä/kuvaamista ja itsensä tarkastelemista peilistä? Käydäänkö salilla vain ulkoisten syiden vuoksi? Tällaisia toteamuksia, kysymyksiä ja ennakkoluuloja olen saanut kohdata melko useasti. Monet ajattelevat, että salilla käyminen on pelkkää lihasten pullistelua peilin edessä, eikä siellä tule edes hiki. Tähän toki vaikuttavat varmasti somessa nähdyt monet kuvat salilla olevista naisista, jotka ovat viimesen päälle laitettuina peilin edessä poseeraamassa.

Todellisuus ei kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen tai hohdokas. Itse ainakin salilla ollessani olen järkyttävän näköinen, enkä todella haluaisi siitä ikuistettavan mitään valokuvaa, saatika laittaa sitä nettiin. Luulen, että muilla on ehkä samanlaisia ajatuksia, joten kuvat jotka on otettu treenatessa ei välttämättä ole täysin luonnollisessa tilanteessa otettuja. Somessa olemme saaneet ihailla myös yhä useamman pebaa peilin kautta otetuissa kuvissa. Voisin jopa sanoa, että joistakin yksittäisistä seuraamistani henkilöistä on jopa enemmän peba kuvia netissä kuin kasvokuvia. Tosin, jos ajattelee pelkästään bikini fitnesstä niin kyllä nyt syksyn kisoihin valmistautuneet kilpailijat alkavat olemaan niin huikeessa kunnossa, että sitä pebaa kehtaa kyllä näytelläkin. Mutta toki sen voisi tehdä tyylikkäästi!

Mua ehkä hiukan kauhistuttaa, kun itsensä esittelystä on tullut todella estotonta. Yhä useampi treenaaja päivittelee someen kuvia pikkupikku alusvaatteissa. Kaikki haluavat pyöreät pakarat. Ja ne on pakko saada! Ja mitä vielä, totta kai niitä on pakko näytellä. Maanantaina kuvataan pebaa takaa, tiistaina edestä, keskiviikkona makuultaan, torstaina sivuttain ja näin se viikko etenee. Pikku hiljaa netti täyttyy erilaisista peba kuvista. Mitä pienemmät stringit on jalassa sen parempi. Vai mitä mieltä olet?

Oletko koskaan googlettanut omaa nimeäsi. Se voi olla aika silmiä avaava kokemus, joten jos et ole tehnyt sitä niin tee se nyt! Kun vielä painat kuvahaku linkkiä niin mitä näet? Millaisia kuvia sieltä nousee esiin? Onko kuvat sinusta vai jostain toisesta? Jos sieltä löytyy kuvia sinusta, oletko tyytyväinen kuviin? Antavatko kuvat sinusta oikeanlaisen kuvan esimerkiksi täysin tuntemattomalle henkilölle?

Ootko muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi uusi työnantajasi, kaverisi, isovanhempasi tai esimerkiksi lapsesi voivat googlettaa sinut tänään, huomenna tai kymmenien vuosien päästä? Mitäpä jos sieltä ilmestyisikin pelkkiä stringeissä otettuja peba kuvia peilin edessä? Ajatellaampa vielä vähän toisesta näkökulmasta.. Jos itse olisit työnantaja, joka hakee työntekijää. Mitä itse ajattelisit hakijasta, josta löytyy netistä kasa paljaita pakaroita? Mitä se sinusta kertoo ihmisestä?

Googlettelin myös itse oman nimeni ja sieltä tulikin erittäin vanhoja kuvia näkyviin ensimmäisenä. En olisi kyllä uskonut, että kuuden vuoden takaiset missivuoden aikaiset hymyn alusvaatekuvaukset pompsahtaisivat sieltä ensimmäisenä, sillä onhan näihin kuuteen vuoteen mahtunut vaikka kuinka monta kuvaa. Ja omasta mielestäni paljon parempiakin kuvia. Miksi juuri nämä kuvat ovat näkyvillä ensimmäisenä?

..Niinpä.

Ennen kuin laitat itsestäsi mitään kuvia nettiin kannattaa aina miettiä onko kuva sellainen, että sitä voi näytellä myös lapsenlapsille 50 vuoden päästä. Haluatko, että kuvan näkee myös työnantajasi tai naapurisi? Oletko valmis oikeasti jakamaan asian koko maailman kanssa?

Nämä ajatukset usein unohtuvat, kun somesta ja sinne kuvien lisäämisestä on tullut osa arkea. Vaikka some kulttuuri ja käyttäytyminen ovat muuttuneet, on kuitenkin jokaisen yksilön omalla vastuulla arvioida se millaisia kuvia sosiaaliseen mediaan itsestään on valmis laittamaan. Millaisen kuvan sinä haluat antaa itsestäsi?

Tsemppiä viikkoon!

Susanna 



Asenteella syksyyn!

Voi sitä masennuksen määrää, kun kalenteri alkaa kääntyä pikku hiljaa syksyn puolelle. Illat on jo pitkän aikaa alkaneet pimentyä ja viilentyä. Helteet ovat luultavasti tältä vuodelta ohitse ja nokka on totaalisesti matkalla jo kohti syksyä. Mielessä on ihania kesämuistoja ja niitä haikaillen me kaikki muistelemme. Voi, että kun kesä on sitten ihanaa aikaa!
Marjat on varmasti monella kerätty pakastimeen talvea varten. Mutta mieli ei millään haluaisi päästää irti kesästä. Välillä tulee mieleen ajatus, että onko pakko, jos ei halua? Eikö aikaa voisi pysäyttää ja olla vaan ainainen kesä? Kesällä ihmiset kerääntyy tekemään paljon asioita yhdessä, kesällä nautitaan vapaista ja ollaan ulkona. Kesällä kaikki on vaan niin hyvällä tuulella. Voiko oikeasti aurinko saada kaiken tämän aikaan? Vai onko se vaan meidän asenne, joka ratkaisee?
Me olemme tänä vuonna olleet oikein onnekkaita, sillä saimme todella nauttia aivan loistavasta kesästä. Koko heinäkuu oli pelkkää hellette ja aurinkoa piisas kyllä jokaiselle, ehkä jopa jo kyllästymiseen saakka. Itse nautin auringosta erittäin paljon. Rakastan lämpöä. Tämä kesä oli kyllä ehdottomasti yksi parhaimmista mitä muistan.

Mutta eikös helteiden jälkeinen raikkaus ja viileys tunnukkin virkistävältä ja itse asiassa aikas mukavalta? Yöt nukkuu huomattavasti paremmin, kun ei hikoile niin paljoa. Myös olo on hieman virkeämpi, kun lämpötila ei vie kaikkia mehuja kropasta. Salilla käyminenkin on paljon helpompaa, kun hien saa pintaan treenaamalla eikä pelkästään seisomalla. Illalla on ihanaa laittaa kynttilöitä palamaan pimenevien iltojen kunniaksi. On jälleen ihanaa järjestää läheisten kanssa leffailtoja ja käpertyä lämpöisen viltin alle. Ja mikä parasta, kohta saa jälleen käyttää ihania villasukkia ja käpertyä lämpöisiin neuleisiin. Toki vielä ei ole sen aika, mutta kukaan ei estä siitä unelmoimasta.

Pian saamme nauttia jälleen näistä ihanista väreistä luonnossa!

Minulle syksy tarkoittaa aina jonkun uuden alkua. Kesän aikana on kerätty akkuja jälleen syksyn ja talven varalle. Kesän jäljiltä fiilis on usein haikea, mutta myös odottava. Olisikin tärkeää ruokkia juuri tuota odottavaa ja uudesta innostavaa puolta, sillä syksyssä on jälleen kaikki mahdollisuudet sinun nenäsi edessä. Se ratkaisee onko sinun silmäsi auki ja näetkö sinä nämä mahdollisuudet. Valitettavan usein me voimme jopa kompastua johonkin aivan mahtavaan mahdollisuuteen emmekä siltikään huomaa tarttua siihen. Syksy on loistavaa aikaa katsoa jälleen taakse ja arvioida onko elämä sellaista mitä sen haluaakin olla? Nautinko arjesta ja sen tuomista haasteista? Rakastanko elämääni sellaisena kuin se on? Ja lopuksi on tärkeää katsoa peiliin ja miettiä, mitä minä voin tehdä ja muuttaa itsessäni, jotta nauttisin elämästäni? Myös syksyllä!

Liian usein olemme valmiita muuttamaan jotain toisissa, mutta emme näe, että se ongelma piilee meissä itsessä. Syytämme muita ja ympäristöä siitä, että fiilis ei ole niin hyvä kuin voisi olla. Löydämme aina jotain valitettavaa, mutta harvoin oikeasti kurkkaamme sinne peiliin ja tutkimme omaa asennettamme.

”Muuttamalla sisimmästä kumpuavan asenteensa ihmiset kykenevät muuttamaan elämänsä ulkoiset olosuhteet”  – William James

Pienenä lapsena ihmettelemme päivittäin kaikkea uutta. Pieni lapsi on onnellinen hetkessä ja saa iloa elämän pienistäkin asioista. Mihin tämä pieni lapsi on kadonnut sisältämme? Kannustan jokaista blogini lukijaa etsimään ja kaivamaan tuon pikku ihmisen sisältään ja oikeasti asennoitumaan elämään ja tähän syksyyn odottavin mielin. Tänä syksynä tulemme kaikki oppimaan paljon kaikkea uutta. Kehitymme ihmisenä ja menemme eteenpäin nauttien joka hetkestä. Tästä syksystä todella tulee unohtumaton ja ihan huikea! Tänä syksynä nautimme omasta seurastamme, ja meillä on hyvä olla! Se on vain meistä itsestä kiinni. Se on asenteesta kiinni!

Kesän jälkeen on siis jälleen aika alkaa uudistaa itseään ja suuntaa katseet kohti syksyä ja sen tuomia ihania juttuja. Nyt on siis paras aika vuodesta hoitaa auringossa ruskettunut, mutta samalla hieman kuivunut iho kuntoon. Olen ihoani hoitanut jo jonkin aikaa Miialla PRIMEllä ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Miia todella osaa hommansa ja luotan täysin, että myös tästä minun perunapellostani saamme vielä jonain päivänä kauniin sileän ihon. Ihonhoito on nyt hyvä aloittaa, jotta iho saataisiin kuntoon ennen talven haastavia kelejä.

Miten onnekkaita me olemmekaan, kun saamme nauttia neljästä toisistaan hyvin erilaisesta vuodenajasta!

Teillä lukijoilla on nyt aivan mahtava tilaisuus lähteä ehostamaan itseänne syksyä varten PRIME Hair And Beauty Designin Miian kosmetologipalveluilla. Minulla on siis kunnia tarjota teille lukijoille aivan mahtavan tarjouksen yhdessä yhteistyökumppanini kosmetologi Miia Ring-Sjöblomin ja PRIME Hair And Beauty Design kanssa.

Blogini lukijana sinulla on mahdollisuus saada kaikista Miian palveluista -20% alennusta. Ilmoitat vain aikaa varatessasi, että olet Susannan blogin lukija. Eikö olekin helppoa? Nyt vain aikaa varaamaan ja kaunistumaan! Olet sen ansainnut!
Muistathan vielä elokuun huikean ripsitarjouksen (vain 99€) PRIMEssä, jonka pääset lukemaan tästä.

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! Muistetaan nauttia arjesta, satoi tai paistoi. Sillä se on vain sinun asenteestasi kiinni!

Olet ihana!

Susanna 

Fitnessurheilu.. hotti vai floppi?

Ekaa kertaa ajattelin kirjoittaa hieman ajatuksiani fitneksestä ja sen ympärillä jylläävästä kritiikistä. Varoitan näin alkuun, ettei teksti ole välttämättä niin positiivinen mitä olette ehkä täällä blogissa tottuneet minun ajatuksistani lukemaan. Tämä aihe kun saa jopa minun peruspositiivisen ihmisen ärräpäät lentämään. Muistetaan kuitenkin se, että asioilla on aina kaksi puolta. Maailmaa ei koskaan kannata jakaa hyvään tai pahaan. Se ei vaan ole niin mustavalkoista. Mutta siis nyt hieman ajatuksiani..

Kuva: JimiSoinila Photography

Somessa on ollut viime aikoina paljon puhetta fitnessurheilusta, sen haittapuolista ja sen yleistymisestä. Somessa päivitellään sitä, että fitness on menettänyt vähän hohtoonsa, koska siitä on tullut niin suosittua ja kaikki nykyään tekevät sitä. Pakko kyllä todeta, että mitä ihmettä ihmiset oikein höpöttää?? Suosittua toki siitä on tullut, ja monet sitä tekevät, mutta se juuri siitä tekeekin hohdokkaampaa kuin aikaisemmin! Valitettava tosiasia on myös se, että kaikista ei vain ole siihen? Mistä sitä sitten tietää onko minusta siihen? Luulempa, että vain kokeilemalla sen saa selville. Onko sitten väärin lähteä haastamaan itseään ja kokeilemaan lajia, joka kiinnostaa? Eikö fitness ole laji, jota jokainen halukas saisi harrastaa ja kokeilla onko itsestä siihen? Kukaanhan ei oo väittänyt eikä missään lajissa käy niin, että kaikki siinä menestyisivät. Onhan olemassa ihmisiä, jotka haluavat treenata vain ylittääkseen itsensä eikä lajissa menestyminen ole niin tärkeää. Miksi he eivät saisi harrastaa fitnesstä?

Onko suosittu siis yhtä kuin ei hohdokas? Jääkiekkoa pelaavat lähes tulkoon kaikki suomalaiset pojat, tai ainakin lähes kaikki on sitä joskus kokeillut. Joku on siinä lahjakas, ja joku ei. Jollakin leikki jää kesken ja jotkut tekevät siitä jopa ammatin. Se on urheilua! Mutta itse en ainakaan muista, että jääkiekkoilijat tai lajista kiinnostuneet (eli lähes kaikki suomalaiset) manaisivat lajia ja, että laji olisi menettänyt hohtonsa, koska se on jokaisen pojan harrastus. Vai olenko väärässä?

kuva: JimiSoinila Photography

Mieleen herää vain kysymys: Eikö fitnessurheilun kehityksellekin olisi tärkeää, että sen suosio kasvaa? Minusta olisi hienoa, että fitnesskilpailuihin tulisi koko ajan vain enemmän osallistujia, jolloin kilpailuissa menestyminenkin tuntuisi vielä hienommalta saavutukselta. Tulee vain mieleen kysymys: Onko fitness laji, jota vain ”tosi urheilijat” saavat tehdä? Eikö lajia saa ”vain” harrastaa ja tavoitella kisalavoja vähän leppoisammin?

Viime keväänä Fitness Classicissa katsellessa
fitness sarjan kisoja, jossa oli kolme osallistujaa, tuli silloin mieleeni ajatus, että kuka hitto tota jaksaa edes tosisssaan tehdä, jos oikeasti osallistujia on noin vähän? Kisassa on sellainen ”kaikille
osallistujille annetaan mitalli” -fiilis. Vaikka voitto aina varmasti tuntuu hyvältä, mutta uskallan kyllä väittää, että oman sarjan voitto varmasti tuntuisi vielä paremmalta, jos vastassa olisi ollut enemmän kuin se kaksi muuta kilpailijaa. Vai mitä mieltä sinä olet? Tuntuuko voittaminen hienommalta kilpailuissa, jossa on kolme osallistujaa vai siellä missä on 50? Ihan rehellisesti voin vaan todeta, että itse olen sen verran kilpailuhenkinen, että mua jopa vähän ottaisi päähän, jos kilpailisin sarjassa, jossa kaikki saa mitalin.

Lajiin on kohdistunut paljon myös kritiikkiä sen terveellisyyteen vedoten. Niinhän se on kaikessa urheilussa.. ei se aina ole niin terveellistä. Varsinkin, jos menee sieltä mistä aita on matalin. Myöskään kaikkien pääkoppa ei vaan kestä urheilun tuomaa painetta tai kurinalaisuutta. Lajissa kuin lajissa on omia terveyshaittoja ja riskejä. Fitnesstä harrastaa mun tietääkseni pääosin aikuiset ihmiset. Eiköhän se ole ihmisen omaa tyhmyyttä, jos oikeasti ei osaa lopettaa ennen kuin menettää terveytensä? Onko se silloin lajin syy? Eiköhän tämä ole vähän liian yleistämistä, jos lajia itsessään kutsutaan terveydelle vaaralliseksi? Vai mitä mieltä olet?

Kuva: JimiSoinila Photography

Toki en voi puhua kokemuksesta, sillä en ole itse kokenut vielä yhtäkään diettiä. En myöskään ole koskaan noussut kisalavalle saatika kokenut sitä painetta mikä kilpailussa syntyy. Mutta jos itse sairastuisin matkallani kisalavalle, en syyttäisi siitä kylläkään lajia, vaan ihan itseäni. Asioita kun voi tehdä niin monella tavalla. Me jokainen teemme joka päivä valintoja, miten elämäämme elämme. Oman kropan ja erityisesti korvien välin kuunteleminen ja niistä huolenpitäminen on erityisen tärkeää. Tavoitteiden tekeminen on myös tärkeää, ja jotta menestyy on niihin panostettava ja tehtävä niiden eteen paljon töitä. Mutta jos hintana tavoitteeseen pääsemiseksi on oma terveys, on viisasta muuttaa tavoitetta tai siirtää sen toteuttamista. Vain urheilija itse tekee tämän päätöksen, ei kukaan muu.

Olen myös kuullut jonkun sanoneen, että fitnessurheilu olisi uusi anoreksia. Ihmisillä ei taida olla ihan realistista kuvaa fitnessurheilusta ja ravinnon määrästä mikä on hyvin tärkeässä roolissa urheilua. Monilla on nykyäänkin vielä täysin väärä kuva. Jotkut edelleen ajattelevat, että nyt kun treenaan tavoitteellisesti bikini fitness kisoihin ei minulla mene juuri rahaa ruokaan, koska syön niin vähän. Ja tähän ajatukseen olen oikeasti törmännyt.. viimeksi tänään. Tällä hetkellä itse syön päivittäin 3100 kcal, ja puhdasta ruokaa saa syödä niin paljon, että napa paukkuu. En todellakaan kutsuisi tätä anoreksiaksi. Painoa on tullut noin 10 kiloa lisää normaalipainostani ja mitkään vanhat vaatteeni eivät mahdu enää päälleni. Myös voimaa olen saanut paljon ja peilistä katsoo aivan erinäköinen nainen kuin reilu puoli vuotta sitten. Olen aina urheillut, mutta tehnyt samalla myös töitä mallina, joten painoa tai kokoa ei ole koskaan saanut olla paljoa.

Kyllä itse ajattelen olevani tällä hetkellä kauempana anoreksiasta kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tämä asia ehkä kuohuttaa minua sen vuoksi, että tulen voimistelumaailmasta, jossa oikeasti urheilijat ovat erittäin laihoja. Siellä ymmärrys ravinnon merkityksestä kehitykselle ei ole lähelläkään sitä luokkaa mitä se on fitnessurheilussa. Valitettavasti siitä me emme pääse koskaan, että jotkut valitettavasti sairastavat ja sairastuvat esimerkiksi anoreksiaan. Se on todella valitettavaa. Mutta on aika rajua edes ajatella, että fitnessurheilussa ihannoitaisiin anorektisen laihoja naisia. Itse uskon, että liiallinen laihuus ei ole minkään lajin tai urheilun tavoite tai ihanne. Sairautta ei ihannoida, eikä sitä varmasti kukaan ehdoin tahdoin itselleen halua.

Fitnessurheilu on noussut suosituksi. Monet nykypäivänä treenaavat tavoitteellisesti. Monet punnitsevat ruokansa ja katsovat tarkkaan mitä syövät. Monet suosivat alkoholitonta ja terveellistä elämää. Joillekin terveelliseen elämään ja treenaamiseen kuuluu myös tavoitteellisuus ja haluaa sen vuoksi kilpailla. Toisille taas riittää, että saa itselleen hyvän olon ja nauttii terveellisestä elämäntavasta. Meitä ihmisiä on erilaisia. Toisille sopii se, että on jokin tavoite, ja toisille taas ei.

Mun mielestä on hienoa, että fitnesslajit ovat kasvattaneet suosiotaan. Annetaan ihmisten liikkua. Tekee ne sen tavoitteellisesti tai eivät. Eikö pääasia ole, että ihmiset ovat alkaneet kiinnostua omasta voinnistaan ja urheilevat?

Mitä mieltä sinä olet?

Susanna 




Raskaan työn raataja + ripsitarjous by PRIME

Loma olis sitten lusittu ja töihin on jälleen palattu. Töiden alkamisen ja loman loppumisen myötä olen jälleen alkanut pohtimaan elämää ja sitä miten se meitä kuljettaa. Mitä kaikkea mahtavaa tässä elämässä saakaan kokea, jos vaan pitää silmät ja sydämen auki? Mulla oli aivan mahtava loma. Sain olla rakastamieni ihmisten lähellä. Olin läsnä. En tehnyt mitään erityistä. Olin vain. Ja se oli juuri sitä mitä tarvitsin. Ah, mikä loma!

ghd Finland and Estonia in Oslo

Nyt on palattu siis sorvin ääreen. Mulla alkoi täysin uusi aikakausi mun elämässä, sillä vaihdoin täysin uudelle alalle. Olen luonteeltani melko spontaani, rakastan haasteita ja kyllästyn helposti, joten tämä ratkaisu oli enemmän kuin mun näköinen tähän väliin. Vaihdoin siis täysin uuteen työhön, päihde- ja mielenterveystyöstä myynti- ja edustustyöhön ghd:lle. Tätä voisi kutsua jopa hyppäämiseksi mustaan aukkoon. Toki ei negatiivisella tavalla, kuten se hieman kuulostaa noin sanottuna. Uusi työ kuulostaa haastavalta. Mutta kuka haluaa elää helppoa elämää? Joku toki haluaa ja se on ihan ok, mutta minä en. Uusi työ kuulostaa myös hauskalta. Sitähän työ on, jos siitä vain tekee hauskan. Se kuulostaa myös pelottavalta. Mutta vain siten me voimme oppia uutta, kun menemme omalle epämukavuusalueelle. Pelko ja jännitys on terveellä tavalla vain hyvä ja tavallaan nautin siitä, että saan jälleen ylittää itseni yhä parempiin suorituksiin.
Terveysala ja bisnes, kaksi täysin erilaista maailmaa.. Vai onko ne sittenkään?

Musta parasta elämässä on se, että me itse voimme täysin vaikuttaa siihen, millaisen elämän me haluamme itsellemme rakentaa. Lisäksi rakentamisessa on tärkeää muistaa nauttia ja rakastaa sitä mitä tekee ihan perustuksista asti. Rakastamalla sitä mitä teet ja tekemällä sitä intohimoisesti voit saavuttaa menestyksen, teet sitten ikinä mitä tahansa. Totuushan on, että jokainen meistä haluaa menestyä. Toiset ovat valmiita tekemään sen eteen töitä, kun taas toiset eivät. Kumpi sinä olet?


Rakastan tehdä töitä ihmisten kanssa. Haluan ihmisille vain hyvää. Haluan auttaa heitä tekemään työtä yhä monipuolisemmin. Haluan tavata uusia ihmisiä ja saada inspiraatiota heistä. Haluan
ympärilleni ihmisiä, joilla on sama suunta kuin minulla. Tämä uusi työ on siis juuri kuin minulle tehty. Haluan elää laadukasta elämää, jossa työ on osa sitä. Haluan siis työn, jossa pystyn antamaan itsestäni paljon, mutta myös työ antaa enemmän kuin ottaa. Tämä työ ei tule olemaan helppoa, kuten ei mikään uusi työ alussa. Mutta tiedän, että kestän sen, nyt vain leuka ylös ja kohti uusia haasteita. Niitä kyllä piisaa tulevaisuudessa ihan varmasti.

Toivon löytäväni balanssin työn ja treenaamisen välillä mahdollisimman nopeasti, jotta arki lähtisi rullaamaan mahdollisimman mutkattomasti. Hirveää stressiä kun en missään nimessä suostu ottamaan taakakseni. Treeni ja kehittyminen kun on mulle tässä kohtaa enemmän kuin tärkeää. En missään nimessä halua riskeerata kehitystäni. Onnekseni mulla on aivan loistavia yhteistyökumppaneita mukana matkallani. Heidän palveluillaan ja avullaan arki sujuu helpommin ja rennommin. Yhteistyökumppanini näät blogin vasemmasta reunasta. Käy ihmeessä tutustumassa heidän nettisivuihinsa.

Tulevassa työssäni on tärkeää olla huoliteltu. Treenaan useimmiten aamulla, joten treenin jälkeen on valitettavan usein kiire töihin, jolloin meikkaamiselle jää harvoin aikaa. Arkea ja
aamuja helpottamaan laitatin yhteistyökumppanillani Prime Hair And Beauty designin Miialla
Xtreme Lashes ripset. Miia Ring-Sjöblom tekee kyllä tässäkin, kuten kasvohoidoissakin, aivan loistavaa työtä. Ripsistä tuli todella luonnolliset ja kauniit. Mitä mieltä olet?

Nyt myös teillä olisi mahdollisuus saada ripset kuntoon erittäin edullisesti.
Xtreme lashes by Miia elokuun tarjous!!

Ripset alusta 99€ (norm. 135€) saat kulmien värin ja muotoilun kaupanpäälle. Käy Primen nettisivuilla tästä.

Ihanaa viikon jatkoa!

Susanna