Fitnessurheilu.. hotti vai floppi?

Ekaa kertaa ajattelin kirjoittaa hieman ajatuksiani fitneksestä ja sen ympärillä jylläävästä kritiikistä. Varoitan näin alkuun, ettei teksti ole välttämättä niin positiivinen mitä olette ehkä täällä blogissa tottuneet minun ajatuksistani lukemaan. Tämä aihe kun saa jopa minun peruspositiivisen ihmisen ärräpäät lentämään. Muistetaan kuitenkin se, että asioilla on aina kaksi puolta. Maailmaa ei koskaan kannata jakaa hyvään tai pahaan. Se ei vaan ole niin mustavalkoista. Mutta siis nyt hieman ajatuksiani..

Kuva: JimiSoinila Photography

Somessa on ollut viime aikoina paljon puhetta fitnessurheilusta, sen haittapuolista ja sen yleistymisestä. Somessa päivitellään sitä, että fitness on menettänyt vähän hohtoonsa, koska siitä on tullut niin suosittua ja kaikki nykyään tekevät sitä. Pakko kyllä todeta, että mitä ihmettä ihmiset oikein höpöttää?? Suosittua toki siitä on tullut, ja monet sitä tekevät, mutta se juuri siitä tekeekin hohdokkaampaa kuin aikaisemmin! Valitettava tosiasia on myös se, että kaikista ei vain ole siihen? Mistä sitä sitten tietää onko minusta siihen? Luulempa, että vain kokeilemalla sen saa selville. Onko sitten väärin lähteä haastamaan itseään ja kokeilemaan lajia, joka kiinnostaa? Eikö fitness ole laji, jota jokainen halukas saisi harrastaa ja kokeilla onko itsestä siihen? Kukaanhan ei oo väittänyt eikä missään lajissa käy niin, että kaikki siinä menestyisivät. Onhan olemassa ihmisiä, jotka haluavat treenata vain ylittääkseen itsensä eikä lajissa menestyminen ole niin tärkeää. Miksi he eivät saisi harrastaa fitnesstä?

Onko suosittu siis yhtä kuin ei hohdokas? Jääkiekkoa pelaavat lähes tulkoon kaikki suomalaiset pojat, tai ainakin lähes kaikki on sitä joskus kokeillut. Joku on siinä lahjakas, ja joku ei. Jollakin leikki jää kesken ja jotkut tekevät siitä jopa ammatin. Se on urheilua! Mutta itse en ainakaan muista, että jääkiekkoilijat tai lajista kiinnostuneet (eli lähes kaikki suomalaiset) manaisivat lajia ja, että laji olisi menettänyt hohtonsa, koska se on jokaisen pojan harrastus. Vai olenko väärässä?

kuva: JimiSoinila Photography

Mieleen herää vain kysymys: Eikö fitnessurheilun kehityksellekin olisi tärkeää, että sen suosio kasvaa? Minusta olisi hienoa, että fitnesskilpailuihin tulisi koko ajan vain enemmän osallistujia, jolloin kilpailuissa menestyminenkin tuntuisi vielä hienommalta saavutukselta. Tulee vain mieleen kysymys: Onko fitness laji, jota vain ”tosi urheilijat” saavat tehdä? Eikö lajia saa ”vain” harrastaa ja tavoitella kisalavoja vähän leppoisammin?

Viime keväänä Fitness Classicissa katsellessa
fitness sarjan kisoja, jossa oli kolme osallistujaa, tuli silloin mieleeni ajatus, että kuka hitto tota jaksaa edes tosisssaan tehdä, jos oikeasti osallistujia on noin vähän? Kisassa on sellainen ”kaikille
osallistujille annetaan mitalli” -fiilis. Vaikka voitto aina varmasti tuntuu hyvältä, mutta uskallan kyllä väittää, että oman sarjan voitto varmasti tuntuisi vielä paremmalta, jos vastassa olisi ollut enemmän kuin se kaksi muuta kilpailijaa. Vai mitä mieltä sinä olet? Tuntuuko voittaminen hienommalta kilpailuissa, jossa on kolme osallistujaa vai siellä missä on 50? Ihan rehellisesti voin vaan todeta, että itse olen sen verran kilpailuhenkinen, että mua jopa vähän ottaisi päähän, jos kilpailisin sarjassa, jossa kaikki saa mitalin.

Lajiin on kohdistunut paljon myös kritiikkiä sen terveellisyyteen vedoten. Niinhän se on kaikessa urheilussa.. ei se aina ole niin terveellistä. Varsinkin, jos menee sieltä mistä aita on matalin. Myöskään kaikkien pääkoppa ei vaan kestä urheilun tuomaa painetta tai kurinalaisuutta. Lajissa kuin lajissa on omia terveyshaittoja ja riskejä. Fitnesstä harrastaa mun tietääkseni pääosin aikuiset ihmiset. Eiköhän se ole ihmisen omaa tyhmyyttä, jos oikeasti ei osaa lopettaa ennen kuin menettää terveytensä? Onko se silloin lajin syy? Eiköhän tämä ole vähän liian yleistämistä, jos lajia itsessään kutsutaan terveydelle vaaralliseksi? Vai mitä mieltä olet?

Kuva: JimiSoinila Photography

Toki en voi puhua kokemuksesta, sillä en ole itse kokenut vielä yhtäkään diettiä. En myöskään ole koskaan noussut kisalavalle saatika kokenut sitä painetta mikä kilpailussa syntyy. Mutta jos itse sairastuisin matkallani kisalavalle, en syyttäisi siitä kylläkään lajia, vaan ihan itseäni. Asioita kun voi tehdä niin monella tavalla. Me jokainen teemme joka päivä valintoja, miten elämäämme elämme. Oman kropan ja erityisesti korvien välin kuunteleminen ja niistä huolenpitäminen on erityisen tärkeää. Tavoitteiden tekeminen on myös tärkeää, ja jotta menestyy on niihin panostettava ja tehtävä niiden eteen paljon töitä. Mutta jos hintana tavoitteeseen pääsemiseksi on oma terveys, on viisasta muuttaa tavoitetta tai siirtää sen toteuttamista. Vain urheilija itse tekee tämän päätöksen, ei kukaan muu.

Olen myös kuullut jonkun sanoneen, että fitnessurheilu olisi uusi anoreksia. Ihmisillä ei taida olla ihan realistista kuvaa fitnessurheilusta ja ravinnon määrästä mikä on hyvin tärkeässä roolissa urheilua. Monilla on nykyäänkin vielä täysin väärä kuva. Jotkut edelleen ajattelevat, että nyt kun treenaan tavoitteellisesti bikini fitness kisoihin ei minulla mene juuri rahaa ruokaan, koska syön niin vähän. Ja tähän ajatukseen olen oikeasti törmännyt.. viimeksi tänään. Tällä hetkellä itse syön päivittäin 3100 kcal, ja puhdasta ruokaa saa syödä niin paljon, että napa paukkuu. En todellakaan kutsuisi tätä anoreksiaksi. Painoa on tullut noin 10 kiloa lisää normaalipainostani ja mitkään vanhat vaatteeni eivät mahdu enää päälleni. Myös voimaa olen saanut paljon ja peilistä katsoo aivan erinäköinen nainen kuin reilu puoli vuotta sitten. Olen aina urheillut, mutta tehnyt samalla myös töitä mallina, joten painoa tai kokoa ei ole koskaan saanut olla paljoa.

Kyllä itse ajattelen olevani tällä hetkellä kauempana anoreksiasta kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tämä asia ehkä kuohuttaa minua sen vuoksi, että tulen voimistelumaailmasta, jossa oikeasti urheilijat ovat erittäin laihoja. Siellä ymmärrys ravinnon merkityksestä kehitykselle ei ole lähelläkään sitä luokkaa mitä se on fitnessurheilussa. Valitettavasti siitä me emme pääse koskaan, että jotkut valitettavasti sairastavat ja sairastuvat esimerkiksi anoreksiaan. Se on todella valitettavaa. Mutta on aika rajua edes ajatella, että fitnessurheilussa ihannoitaisiin anorektisen laihoja naisia. Itse uskon, että liiallinen laihuus ei ole minkään lajin tai urheilun tavoite tai ihanne. Sairautta ei ihannoida, eikä sitä varmasti kukaan ehdoin tahdoin itselleen halua.

Fitnessurheilu on noussut suosituksi. Monet nykypäivänä treenaavat tavoitteellisesti. Monet punnitsevat ruokansa ja katsovat tarkkaan mitä syövät. Monet suosivat alkoholitonta ja terveellistä elämää. Joillekin terveelliseen elämään ja treenaamiseen kuuluu myös tavoitteellisuus ja haluaa sen vuoksi kilpailla. Toisille taas riittää, että saa itselleen hyvän olon ja nauttii terveellisestä elämäntavasta. Meitä ihmisiä on erilaisia. Toisille sopii se, että on jokin tavoite, ja toisille taas ei.

Mun mielestä on hienoa, että fitnesslajit ovat kasvattaneet suosiotaan. Annetaan ihmisten liikkua. Tekee ne sen tavoitteellisesti tai eivät. Eikö pääasia ole, että ihmiset ovat alkaneet kiinnostua omasta voinnistaan ja urheilevat?

Mitä mieltä sinä olet?

Susanna 




12 vastausta artikkeliin “Fitnessurheilu.. hotti vai floppi?”

  1. Susanna olet aivan oikeassa, komppaan täysin tekstiäsi. Hieno nähdä, että neiti ei pelkästään ole vain fyysisesti erittäin nätti, vaan pääkoppa on kondiksessa.

  2. Halusin tulla nimettömänä kommentoimaan että Susanna, olet upea ja itsevarma nainen ja sinusta on aina kiva lukea ja seurailla 🙂 Olet yksi esikuvistani. Ihailijajoukkoon mahtunee myös paljon skeptisyyttä ja kateutta, niistä ei pidä välittää! Onnea fitnessurallesi ja kaikkea hyvää! =)

    – kuntosaliblondi itsekin-

  3. Aivan loistava kirjotus. Ensimmäistä kertaa luen tekstiäsi. Olen täysin samaa mieltä sinun kanssa tässä kirjotuksessa. On jotenkin hassua, että jotku ei hyväksy sitä, että kisanaamoja tulee lisää ja ihmiset ovat löytäneet kuntosalit. Luonto karsii kyllä lajiin ”kuulumattomat” 🙂

  4. Toi ”fitness urheilu on uusi anoreksia” kommentti varmaan meinaa sitä että tähän fitness-pelleilyyn liittyy syömishäiriöille ominaisia piirteitä:). Sairaalloinen fiksaatio omaan kehoon & ulkonäköön. Monelle anoreksiasta kärsineelle tää touhu on vaan uus tapa saaha se kontrollin tunne.

  5. Kiitos Tommi!
    Aihe varmasti jakaa ihmisten mielipiteitä, joten on mukava huomata, että myös mun kanssa samaa mieltä olevia on. Kaikki mielipiteet ovat toki yhtä hyviä ja tärkeitä.
    Kiitos kommentistasi°

  6. Kiitos paljon kommentistasi ja kauniista sanoista! Onnea tarvitaan kyllä matkalla, joten kiitos niistäkin. Kannustusta ei voi koskaan olla liikaa. Kiitos!
    Tsemppiä treenaamiseen!

  7. Jep. Sähän sen sanoit. Todellakin juuri noin. Luonto kyllä karsii lajiin ”kuulumattomat” mutta jokaisella pitää olla mahdollisuus sitä kokeilla halutessaan. Lajia harrastavien on totuttava siihen, että lajia voi harrastaa monet todella erilaisista lähtökohdista.

    Jos miettii esimerkiksi voimistelua, josta itse olen lähtöisin. Olit sitten harrastanut voimistelua viikon tai kahdeksan vuotta. Molemmat urheilijat ovat voimistelijoita. Ei ketään voimistelijaa se häirinnyt. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia!

    Kiitos paljon kommentistasi!
    Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

    -S

  8. Oot varmasti oikeassa. Myös tuota kommentilla varmasti haetaankin. Ulkonäköpaineet ovat tänä päivänä niin yleisiä ja suuria, että syyn sairaalloiseen oman kehon ja ulkonäön tarkkailuun löytää varmasti vaikka mistä, jos niin haluaa.

    Asioilla on aina monta puolta. Kiitos kommentistasi! Juuri näiden ajatusten vuoksi halusinkin kirjoittaa aiheesta. Jokaisen mielipide pistää jälleen pohtimaan. Kiitos!

  9. Heino kirjoitus ja olen tuon huomannu myös pyöräilyn puolella. Sielläkin luonto karsii kovalla kädellä, joskus jopa rankalla kädellä. Loukkaantumisia tapahtuu ja silloin kysytään sitä korvien välistä kuntoa, että pääsee takas ajaa.

    Kolikolla on kaksi puolta, samoin on asioilla yhtä monta puolta, kun on esittäjää. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvitsetkaa, mutta kaikilla pitää olla mahdollisuus kokeilla omia rajoja ja kykyjä. Itse kokeilen kaikkea ainakin kerran, pari ja jos ei sovi niin sitten ei sovi.

Vastaa