Nauti siitä mitä teet!

Mulla oli viikonloppuna kylässä kaksi aivan ihanaa ystävää Helsingistä ja Kouvolasta. Oli vaihteeksi aivan loistavaa pitää vapaa viikonloppu, ja varsinkin kun ei ollut mitään suurempia suunnitelmia.

IMG_7816

Toinen mun ystävistä on menossa kevään kisoihin ja mitäs muutakaan me sitten lauantaina tehtäisiinkään kuin harjoiteltaisiin poseerauksia? Oli mahtavaa laittaa pitkästä aikaa kisakengät jalkaan. Mä kyllä nautin niin paljon esiintymisestä, että kisakuume jälleen puraisi oikein kunnolla. Tänä keväänä kuitenkin oon henkisenä tukena kahdelle ystävälle, jotka nousee lavalle. Vaikka itse en keväällä kisaakaan, on jotenkin tosi hienoa saada olla prosessissa mukana myös näin tukijoukoissa. Samalla siinä myös itse pääsee kisadieettifiilikseen. Toivon jokaiselle kisadieetin alottaneelle ihan hirmusesti tsemppiä. Siitä kannattaa nauttia, koska kyllä vain se dieettiaika on kisaajan parasta aikaa.

FullSizeRender

 

Mulla oli viime viikolla tapaaminen mun valmentajan Harrin kanssa, ja kunto on pysynyt hyvänä. Kroppa toimii mulla todella hyvin ja kehitystä tulee. Saan olla kiitollinen siitä. Kohti syksyä siis mennään kovaa vauhtia. Lisättiin taas ruokaa ja saan tällä hetkellä syödä todella miehekkäästi. 🙂 Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen.

IMG_7803

Tämä viikko tulee pitämään sisällään paljon töitä ja tuun oleen neljä yötä myös töissä mun vanhassa työpaikassa. On kyllä hienoa jälleen mennä tekemään mun mummon sanojen mukaan niitä ”oikeita töitä”. Yöt siis ollaan töissä lastensuojelussa, ja iltapäivät teen valmennuksia ja treenaan.

Tällä viikolla meillä on myös Mentoritiimin kanssa tulossa aivan loistava luento Tampereelle, jonne kannattaa ehdottomasti tulla paikalle, jos satut olemaan Tampereen suunnalla.

File 7.1.2016 16.59.08

Mun arki täyttyy tällä hetkellä siis työstä ja treenistä. Ihan parasta, sillä nautin kaikesta mitä saan tehdä!

Nautihan sinäkin arjestasi!

Vastaa