Pettymykset kasvattaa

Ja niin on ohi mun osalta tämän viikonlopun ensimmäiset kilpailut, jotka olivat kansainväliset Ben Weider Legacy Cup kilpailut. Mun osalta kilpailut tyssäsi alkukarsintoihin ja voi että sitä pettymyksen määrää. Kisalavan takana koin suurta pettymystä itseeni. Ja pakko myöntää, että aluksi en edes uskonut asiaa todeksi. 🙂 Oli muuten mahtavaa kokea pettymystä, sillä se osoittaa vaan sitä, että tällä kaikella on mulle merkitystä. Tää on tärkeä juttu ja olen kaikessa aina satalasissa mukana, jos johonkin ryhdyn.

No pettymyksestä päästiin nopeeta ohi ja sen jälkeen tuli vain hyvät fiilikset. Koin iloa siitä, että olin nauttinut lavalla olemisesta ja valmistelut meni hyvin. Tosin juuri ennen lavalle menoa sähläsin hiukan veden kanssa, joka sai pientä häslinkiä aikaiseksi, mutta pieni häsläys on mulle todella tyypillistä. Paljastettakoon nyt sekin, että leikkasin pari päivää sitten saksilla otsaani reiän. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta hei, se on elämää! Kaikki nää fiilikset, pettymykset ja ilot, tekevät elämästä juurikin elämisen arvoista. Onneksi mulla on aina ammattilaiset ympärillä hoitamassa hommat kuntoon ja sammuttamassa tulipaloja. Otsan meikkasi kuntoon ja loistavasta kisameikistä ja hiuksista vastasi jälleen Umppu ja Prime Hair And Beauty Design. Umpun kädenjälki on aina yhtä loistava. Kiitos Umppu! Metallinhohtoiset kisakynnet mulle loihti Tmi Hanna Viitanen. Kiitos myös Hannalle!

normal_dsc_60228
Hair & Make Up by Umppu & Prime and beauty design
file-8-10-2016-15-10-24
Kynnet by Tmi Hanna Viitanen

Mun oloa helpottaa huomattavasti se, että tiedän tehneeni viimeisen kolmen vuoden aikana parhaani kaikessa mikä on liittynyt lajiin ja siinä kehittymiseen. Olen myös saanut kehitystä ja kunto oli hyvä. Paremmin en olisi voinut tehdä asioita, joten pakko sitä on olla tyytyväinen.

Tänään sitten levätään ja odotellaan huomista, sillä huomenna käydään kilpailu Suomen mestaruudesta. Huominen on mun pääkisa, joten sinne keskittyminen nyt 100%. Tulee mahtava kilpailu! Odotan kilpailua todella paljon, koska nautin suunnattomasti lavalla olemisesta. Tänäänkin se oli hienoa, mutta tiedän, että SM-kisoissa se on vielä hienompaa! Tunnelma SM-kisoissa on niin omaa luokkaansa. Sitä odotellessa.

Kiitos kaikille kannustajille ja tsemppaajille. Huomenna matka jatkuu, parempana kuin koskaan!

<3: Susanna

 

6 vastausta artikkeliin “Pettymykset kasvattaa”

  1. Sinulla oli tänään todella onnistunut look! Harmi että kokonaisuus ei tänään riittänyt 🙁 Paljon tsemppiä huomiseen!!!

  2. Olen samaa mieltä, että look on todella onnistunut. Näytät kauniilta ja onnelliselta, kun hymyilet 🙂 Harmi, että tällä kertaa ei menestystä tullut, mutta tasokin oli kyllä todella kova.

  3. Moikka Henriikka! Ja kiitos kommentistasi. En julkaise kuitenkaan sitä, koska en koe, että haluan asiasta keskustella julkisesti, sillä aihe on henkilökohtainen, enkä koe olevani velvollinen perustelemaan asiaa kenellekään. Kuitenkin haluan sinulle vastata.
    Prosessi implanttien laittamiselle on ollut todella pitkä, sillä alkujaan olisin halunnut jo aikaa sitten ottaa implantit, mutta en halunnut juurikaan ottaa niitä lihaksen päälle. Monista konsultaatio käynneistä ja lääkärin tutkimusten jälkeen sain tuomion, että mulla ei ole kuin yksi vaihtoehto, ottaa lihaksen päälle. Tämä johtui siitä että mun rintalihas on hyvin paksu (normaalisti naisella 1cm ja mulla 2,5cm) ja sen vuoksi implanttia ei voinut edes osittain laittaa lihaksen alle. Tämän arvion teki siis lääkäri, eikä suostunut asiasta poikkeamaan. Jäin miettimään asiaa pariksi vuodeksi ja lopulta päätin käydä ottamassa implantit sillä koin, että naisena olen oikeutettu tuntemaan itseni naiselliseksi. Se siis siitä selityksenä miksi ne ovat pyöreät ja lihaksen päällä 🙂 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *