Irti fitnessistä ry

Me elämme yltäkylläisyyden aikakautta, joka omilla ominaisuuksillaan tuo uusia haasteita riippuvuuksien kenttään. Ihminen on luontaisesti kohti mielihyvää hakeutuva yksilö, ja nyt kerron oman tarinani tästä.

Elämä ”rakkaudesta lajiin” vaiheessa on helppoa ja ihanaa, mutta mitä sitten tapahtuu kun rakkaus alkaa rakoilemaan? Nyt kirjotan yhden osan henkilökohtaisimmista teksteistäni ikinä. Miksi tämän teen? Haluan silläkin uhalla, että mut leimataan ”mistään mitään tietäväksi hörhöksi” tuoda esille hieman erilaista näkökulmaa itselleni tärkeästä lajista fitnessistä sekä myös kehonmuokkauksesta.

Olen pohtinut asioita paljon viimeisen kahden viikon aikana. Olen vuodattanut kyyneleitä ja päässä on pyörinyt ajatuksia ”onko tämä edes mahdollista” ja ”miten näin voi käydä mulle, koska luulin tietäväni asioista paljon”. Mutta kyllä se vain on niin, että myös kuka tahansa ammattiin katsomatta voi alkoholisoitua, joten niin sitä voi sairastua myös fitnessiin! Meistä kukaan ei ole sen vahvempi tai heikompi näissä asioissa. Tietämätön ei vain vielä halua tai osaa asiaa tiedostaa itsessään.

Onneksi kaikesta voi oppia ja kasvaa vielä rautasemmaksi ammatilaiseksi! Ilman näitä kokemuksia, en tietäisi tämänkään vertaa asioista, sillä näitä asioita ei voi oppia kirjoista. Ainakaan vielä.

nayttokuva-2016-10-10-kello-8-29-47

Päihde- ja mielenterveysammattilaisena tiedän, että elämä on he..vetin helppoa silloin, kun menee niin sanotusti kovaa ja ollaan omassa kuplassa tekemässä itselle mielihyvää tuovia asioita. Nämä asiat alkavat pikku hiljaa muokkautumaan osaksi omaa identiteettiä ja tässä vaiheessa omassa tekemisessä ei nähdä mitään outoa tai huonoa. Oman elämäntavan puolesta puhutaan ja sitä ylistetään. Ollaan onnensa kukkuloilla eikä yhtään ymmärretä ulkopuolisten kommentteja siitä, että oma toiminta olisi jotenkin erikoista tai outoa.

Tässä ei ole mitään väärää, sillä niin se ihmismieli vain toimii. Se mikä tuntuu hyvältä ja tuo mielihyvää tuntuu aluksi juuri oikealta tavalta elää ja tehdä asioita. Ja sitä halutaan vain lisää. Sitä halutaan niin paljon lisää, että jossain kohtaa ilman hyvänolon tuojaa ei pystytä elämään. Välillä yritetään pyristellä karkuun ja irti vanhoista kuvioista, mutta kerta toisensa jälkeen huomataan helpommaksi ja luonnollisemmaksi tavaksi vain jatkaa, koska muutos on todella hankalaa ja työlästä.

normal_dsc_86413

Jollekin tuo mielihyvän tuoja on alkoholi, sokeri, rasvainen ruoka, toisille huumeet tai uskonto ja kolmansille liikunta. Fitnessissä se on äärimmäisyyksiin viety itsensä kontrollointi ja itsekuri. Kriittinen kohta onkin siinä, milloin tekeminen muuttuu projektista normaaliksi elämäksi niin sanotusti elämäntavaksi. Ei viikonloppuisin juhlivakaan ole vielä alkoholisti, mutta joka päivä juomista harrastava on jo pahasti alkoholiin koukussa.

Aina ajatellaan, että ne lajia harrastavat, jotka ovat nousemassa ensimmäistä kertaa lavalle ja jatkuvasti päivittävät omaa sosiaalista mediaansa ja hypettävät lajin hienoutta, niin että he olisivat jotenkin ärsyttäviä ja lajista tietämättömiä, ehkä jotenkin vähän hölmöjäkin. Mutta ei, he ovatkin kuvainnollisesti niitä vielä siinä viikonloppujuhlinta vaiheessa olevia tai arki-ilta tissuttelijoiksi siirtyviä ja sen vuoksi innoissaan asiasta. En tarkoita etteikö he tekisi asioita yhtä tarkasti ja 100% fitnessissä, mutta ajatuksen tasolla prosessi on verrannollinen ja hyvin tilannetta kuvaava.

file-15-3-2016-14-33-29
Kuva: Mikko Niemi Photography

Siinä kohtaa kun tekeminen muuttuu elämäntavaksi, on asiat muuttuneet. Nykyään on hienoa ja muodikasta sanoa, että fitness on mun elämäntapa eikä siinä ole mitään kummallista. Näin puhuvat ihmiset, jotka eivät ole koskaan oikeasti työstäneet omaa mieltänsä niin, että yrittäisivät vuosia kestäneen fitness elämäntavan jälkeen elää elämää kontrolloimatta omaa syömistään tai treenaamistaan. Kukaan ei voi tietää mitä se on ennen kuin muutoksen tekee itse! Ja moni ei halua muutosta tehdäkään, sillä harva näkee elämäntyylissään edes mitään outoa tai poikkeavaa. Se on heille se oikea tapa elää, eikä sitä tulisi kyseenalaistaa! Harmillista tässä on vain se, että juuri nämä henkilöt ovat jakamassa ihmisille dieettivinkkejä ymmärtämättä sitä tosiasiaa, että ihmisen ei ole mielellisesti terveellistä elää pitkiä aikoja kontrolloiden syömisiään tai liikkumistaan. Mitä enemmän vakuuttelet muille ja itsellesi, että tämä on sitä mitä haluan tai että tämä ei tuota mulle mitään ongelmaa, sitä syvemmällä olet koukussa, ja sitä vaikeampaa siitä on päästä irti.

Jotkut eivät halua koskaan edes päästä irti ja se on ok, sillä tämä riippuvuus ei aiheuta suoranaisesti ympärillä oleville ihmisille haittaa, joten jokainen eläköön parhaaksi katsomallaan tavalla. Vai aiheuttaisiko se sittenkin haittaa myös ympäristölle? Mä mielelläni voisin kirjoittaa aiheesta myös kasvatusalan ammattilaisen näkökulmasta joskus myöhemmin.

Haluan tässä kohtaa vain mainita, että te jotka olette kerta toisensa jälkeen dieetin jälkeen repsahtaneet takaisin ”normaaliin” elämään, onneksi olkoon! Te olette säilyneet terveinä ettekä ole sairastuneet syömisen kontrollointiin. Tai ainakaan pahasti. Ellet sitten ahmi ruokaa ja sitä kautta et pysty terveellisesti hallitsemaan syömistäsi. No se siitä.. Totuus on, että terve suhtautuminen ruokaan on sellainen, että sen ei kuuluisi rajoittaa elämää tai olla suuressa roolissa elämässä. Ja tähän joku voi todeta, että ei fitness rajoita, koska teen juuri niitä asioita kuin haluan. Mutta kyllä se rajoittaa. Piste!

Useimmiten fitnessiä tai kehonmuokkausta pitkään tehneet pyörivät yhdessä tai saattavat olla hieman yksinäisiä. Samanlailla käyttäytyvät päihderiippuvaiset tai ketkä tahansa riippuvuuteen sairastuneet vertaisryhmät. Mistä tämä siis kertoo? Siitä, että ympäriltä aletaan pikku hiljaa plokkaamaan muita ihmisiä pois, jotka eivät elä samanlaista elämää, jolloin omasta tavasta tulee normaali omassa elinpiirissään ja tämän vuoksi ei sitä yleensä lähdetä kyseenalaistamaankaan. Näin tapahtuu myös päihderiippuvaisille, mutta useimmiten jossain kohtaa tilanteeseen puuttuu joku ulkopuolinen taho, jos elämäntyylistä on alkanut olemaan harmia myös ympäristölle. Tässä kohtaa myös päihdeongelmainen aluksi puolustelee ja kieltää ongelman olemassa oloa.

3108-004
Kuva: Mikko Niemi Photography

Mä en kirjoita aiheesta sen vuoksi, että vihaisin lajia tai olisin jotenkin muuttanut suhtautumistani lajiin. Mä kirjoitan aiheesta, koska mun omat silmät alkoivat aueta aiheelle ja näkökulmalle noin puoli vuotta sitten ja siitä lähtien olen analysoinut ja havainnoinut itseäni ja lajin parissa ympärilläni olevia ihmisiä ja todennut havainnot hyvin todeksi. Lajista tauolle jääminen herätti myös ymmärtämään sen, että ei se olekaan niin helppoa muuttaa ajatuksiaan kontrolloidusta elämästä vapaaksi, itseään ja kehoaan kuuntelevaksi yksilöksi. Mä olen siis fitness addiktiosta toipuva ja onnekseni olen saanut tähän vertaistukea muilta samojen asioiden kanssa painivilta.

Jokainen lajia harrastava, joka joskus haluaa päästä eroon syömisen kontrolloinnista, tulee törmäämään tähän samaan asiaan, myöntää sen itselleen tai ei. Olen huomannut, että nämä ajatukset ovat yleisiä ja kaikille lajin parissa pyöriville tuttuja juttuja. Mutta haluan painottaa, että näitä asioita ovat pohtineet vain he, jotka ovat kehityksessään siinä kohtaa, että heidän sisällä kuitenkin vielä palaa pieni liekki siitä ”normaalista elämästä”. Näistä asioista ei vain uskalleta puhua ääneen, sillä pelätään muiden reagointia ja sitä, että olisi jotenkin huono, erikoinen tai epäonnistunut.

Mä mielelläni kerron omista ajatuksista ja kokemuksista lisää myöhemminkin, jos teissä lukijoissa on sellaisia, jotka niistä haluaa lukea? Laita siis kommenttia, jos aihe kiinnostaa ja mikä siinä erityisesti sua kiinnostaisi. Mulla on paljon mielenkiintoisia ajatuksia tullut mieleen viimeisten vuosien aikana, mutta erityisesti nyt kahden viikon aikana.

Pakko todeta, että on tää ihmismieli kyllä mielenkiintoinen. Varsinkin kun omasta päästä on kyse niin on jännää huomata kun järki sanoo toista, mutta tunteet ja ajatukset vievät tekemään aivan toisin. Jännä todeta, että ei se muutoksen tekeminen todella ole helppoa.. Vanhasta irti päästäminen on haastavaa! Siinä on kyllä haastetta kerrakseen pienelle ihmisille.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin päätetään tämä saarna riippuvuuksista. Ja vielä painotan, että tämä on minun näkemys lajin koukuttavuudesta, eikä ole tieteellisesti tutkittua, joka tosin olis aika mielenkiintoista, jos joku sellaisen tutkimuksen tekisi. 🙂

29 vastausta artikkeliin “Irti fitnessistä ry”

  1. Kiitos, että kirjoitat aiheesta ja toivon että kirjoitat lisää! Suorastaan terapeuttista lukea, että joku muukin käy läpi samaa. Monet ajatuksistasi ovat samoja kuin omani. Valitettavasti monella fitnesskisaajalla tuntuu olevan ajatus, että jos ei kestä enää katsoa ympärillä muiden fitnessharrastajien kontrollintia ja suorittamista, on kateellinen. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmänkin kasvamisesta ja asioiden muuttumisesta, laajemmasta ymmärryksestä ja omien arvojen uudelleenjärjestäytymisestä. Ulkokuori ja pinta on muuttunut hyvinkin toissijaiseksi, huomattavasti merkityksettömämmäksi, kun elämässä on aidompia ja pysyvämpiä asioita. Ulkokuori ei tuo ainakaan minulle onnea, aito välittäminen, kohtaaminen ja rakastaminen tuo. Kiitos ja kirjoitathan lisää <3

    1. Moikka Iina! ja kiitos kommentistasi.
      Joo, tuo on jotenkin tuttua, että ajatellaan että ollaan kateellisia. Totuushan on se, että kuka tahansa pystyy noudattamaan annettuja ohjeita jos todella sitä haluaa tehdä. Vain harva osaa kuunnella omaa kehoaan ja rakastaa sitä sellaisena kuin on.
      Tsemppiä sinne! <3
      Tulen varmasti kirjoittamaan lisää 🙂

  2. Mielelläni kuulisin lisää.

    Itse en oo koskaan fitnestä harrastanut, mutta ruokavaliolla oon ollut. Nyt viimesimmän jälkeen en osaa enää enää normaalia elämää. Jos en punnitse ruokia, niin syön pelkästään pikaruokaa tms epäterveellistä. Normaali ruoka ei tuu kysymykseenkään. Sitten taas ruotuun ja kaikki vaa an kautta, kunnes taas kyllästyttää ja ahmin. En tiedä miten tästä pääsis irti.

    1. Moikka Julia! Tuo ilmiö on verrattavissa suoraan myös laihduttajiin ja niihin jotka haluavat ilman kisatavoitetta noudattaa tarkkaa ruokavaliota, koska kokevat sen olevan oikein ja oikea tapa elää. Tällaiset henkilöt ruoskivat itseään olemalla suurimman osan vuodesta dieetillä ja kokevat jatkuvasti riittämättömyyttä ja epäonnistumista sen vuoksi, kun ei pysty vastaamaan omiin vaatimuksiin.

      Suosittelen ehdottomasti etsimään jonkun henkilön kenen kanssa voit keskustella asioista täysin avoimesti ja hakemaan apua ja tukea syömiseen. Oli tosi rohkeaa kirjoittaa tänne kommentti. Hyvä sinä!

      Kirjoitan ehdottomasti aiheesta lisää, kiitos siis kommentistasi. Tsemppiä sinne!

  3. Aamen! Mä puhkaisin oman fitnesskuplan vuoden 2012 jälkeen kun huomasin että sairastuin lajista todella pahasti. Kisojen jälkeen ei ollut enää vanhaa minää, sitä joka osaisi katsoa itseään peilistä ja nähdä siellä sen normaalin minän. Kritiikki mitä itselleni suolsin oli kovaa: olet epäonnistunut, kaikki muut pystyvät syömään kontrolloidusti 24/7 ja sinä et, olet läski jne. Liian paljon tuli ruoskittua itseään ja miten paljon annoinkaan sen kaiken vaikuttaa muuhun elämään ➡ ei ollut mitään sosiaalista elämää, ei ollut mitään. Oli vain fitness. Ihmettelen miten edelleen miten mies seisoi mun rinnalla vaikka mä en todellakaan mikään helpoin rakastettava ollut silloin siinä mielen myllerryksessä.

    Sitten tuli se päivä kun astuin ulos sieltä omasta kuplasta ja pikkuhiljaa siirryin takaisin ”elämään”. Päätös oli ehkä vaikein koskaan, koska pelotti niin älyttömästi että mitä muut ihmiset musta ajattelee. Tuo ajatus pysäytti mut lopullisesti: millon mä lopetin elämästä itselleni ja millon siitä tuli rangaistavaa tehdä niitä asioita jotka ennen tuotti mielihyvää. Tuossa vaiheessa olin jo älynnyt etten treenaa hyvinvoinnin vuoksi, vaan siksi että saan isommat olkapäät ja leveämmän selän. Saliharrastuksestakin olin kehittänyt itselleni pakkomielteen. Jumalauta kun joku ois tullut aikojen alussa salilla sanomaan että tää on sit vaan harrastus ja tee tätä sen takia että tää on kivaa!

    Kokeilin siipiäni kisoissa vielä 2014 ja se kerta oli erilainen kun osasin katsoa sitä kaikkea toisenlaisin silmin. Tiesin, että elämä jatkuu normaalisti kisojen jälkeen ja mä oon edelleen se sama ihminen kuin aina ennenkin vaikka vedän suklaata, sipsiä ja hamppareita ja huuhtelen koko komeuden kuoharilla alas. Paremmin mä tolla reseptillä voin kun sillä kanalla ja parsalla ja vielä tekohehkuttamalla sitä somessa 😉 Noiden kisojen jälkeen päätin eläköityä ja jatkaa löytämälläni elämäniloisella tiellä. Olemalla enemmän läsnä kotona ja olemalla läsnä sosiaalisissa tilanteissa. Pitää salin taas vain ja ainoastaan harrastuksena, josta saan iloa.

    Se on oikeesti vapauttava tunne kun älyät ja päästät irti kaikesta siitä kontrollista ja suorittamisesta. Ruoka on nautinto, ei pelkästään polttoaine. Liikunnan tarkoituksena on edistää sun terveyttä, ei laihduttaa tai kasvattaa sun lihaksia.

    Mä voisin vaikka kirjoittaa kirjan tästä omasta kokemuksesta ja allekirjoitan sun tekstin alusta loppuun! Hyvä sinä, hyvä minä ja hyvä kaikki jotka uskaltaa jatkaa elämää sen kuplan ulkopuolella ☺

    Iloa elämään! ☺

    1. Kiitos Johanna kommentista. Harmillista todella, että tämä on niin yleistä, tai lähinnä uskon, että kukaan ei selviä lajista ilman jonkinlaisia mielellisiä ongelmia. :/
      Mutta mukava kuulla, että olet työstänyt asiaa ja elämä näyttää hymyilevän sulle. Oot juuri oikealla tiellä, joten jatka vain samaan malliin. Mahtavaa!
      Iloa myös sun elämään!

  4. En koskaan kommentoi kenenkään blogi kirjoituksia mutta nyt on pakko koska kuvauksesi aiheesta on aivan loistava 🙂 Itse olen käynyt läpi samaa prosessia joka on edelleen kesken. Ja hauskinta tässä on se että juuri samojen vertauspohjien kautta (työskentelen mielenterveys -ja päihdetyössä). Piristi päivään äärettömästi lukea että en ole ainut joka on käynyt läpi näitä samoja asioita ”fitness elämäntapana” kyseenalaistamisessa, kun olen yrittänyt vaihtaa elämässä prioriteettien paikkaa, eli ettei kontrolloitu syöminen ja 5-7x viikossa treenaaminen määrittele minua ihmisenä. Kiitos siis ajatustesi jakamisesta 🙂

    1. Kiitos Suvi kommentista ja ikävä kuulla, että painit samanlaisten ajatusten kanssa, mutta mukavaa, että löysit lukemaan tämän tekstini.
      Sä oot juuri oikealla tiellä. Jatka vain samaan malliin!

      Tsemppiä alkavaan viikkoon!

  5. Moi,

    hyvin puhutteleva kirjoitus. Itse olen lajin parissa jo viidettä vuotta ja edessä kolmas kilpailukausi. Ilmeisesti olen siis riippuvainen. Itse en koe niin, mutta kirjoituksesi perusteella jäi jotenkin sellainen kuva että jos lajia harrastaa on koukussa ja kaikki perustelut siitä että sitä oikeasti haluaa tehdä on asian kieltämistä.. En tiedä tarkoititko näin? Oletko sitä mieltä että lajia ei voi harrastaa olematta koukussa syömisen ja treenaamisen kontrollointiin?

    Tuskin kukaan joka lajin parissa pitkään on kilpaillut pitää fitnesselämäntapana kisadieetin loppumetrejä, vatsalihasten tuijottelua sekä verisuonten bongausta.. Uskoisin että pitkän linjan kilpailijat pystyvät päästämään siitä syömisen kontrolloinnista irti dieetin ulkopuolella, pitkältihän tuo ruokavalio ja treenaaminen menee automaattisesti, kun sitä on vuosikaudet tehnyt, ei siinä mitään sen orjallista kontrollia tarvita, lähinnä kai tärkeintä on se että kiinnittää huomiota siihen että treenit ovat nousujohteisia ja oikeanlaista ruokaa syö tarpeeksi.

    Itse sanon mielelläni että fitness on minulle elämäntapa, mutta tarkoitan sillä sitä että treenaan tavoitteellisesti, syön 80% ajasta hyvinvointia ja terveyttä tukevasti, huolehdin siitä että lepään ja palaudun sekä henkisesti että fyysisesti ja olen erittäin kiinnostunut omasta terveydestäni sekä sen edistämisestä. Fitnesselämäntapa ei ole peiliin tuijottamista ja grammojen laskemista. Kisat on asia erikseen ja se on taas osa-alue jolla haetaan niitä omia rajoja ja otetaan lisähaastetta elämään.

    Kisoista palautuminen on henkisesti ja fyysisesti raskas prosessi, ja itsekin olisin voinut erityisesti ensimmäisten kisojen jälkeen kirjoittaa vastaavan kirjoituksen.

    Kaikenkaikkiaan itselle nämä vuodet ovat opettaneet omasta kehosta ja mielestä niin paljon että en kyllä vaihtaisi tätä aikaa pois mistään hinnasta, ja jos sitä halutaan kutsua riippuvuudeksi niin olkoon näin. Mutta nämä ovat niin yksilöllisiä juttuja. Ja itse olen kuitenkin kisannut enemmän ”harrastelijana” enkä ole asettanut tavoitteita esim. kansainvälisen menestyksen saavuttamiseksi.

    Minusta on kuitenkin hyvä että näitä varjopuolia otetaan esiin, koska erityisesti nuoremmille laji esiintyy liian usein niin pinnallisena että harva ymmärtää sen mitä kilpaileminen ja erityisesti kisoista palautuminen henkisellä puolella vaatii. Monen kilpailijan kannattaakin varmasti avata silmät ja katsoa kuplan ulkopuolelle ja kuunnella oman pään lisäksi erityisesti läheisten näkemyksiä (lasten, puolison, oikeiden ystävien) siitä hallitseeko laji liialti elämää, sujuuko arki, sujuuko työt, entä tärkeät ihmissuhteet..

    Tällainen on minun näkemykseni. Lajia olen sinänsä kyllästynyt puolustelemaan, mutta avasin nyt sanaisen arkkuni kuitenkin.

  6. Kirjoituksesi peilaa hyvin myös omia tuntemuksia ja kokemuksia lajista. Itse olen pitkään tehnyt huumetyötä ja se että puhuit addiktiosta rohkeasti on hyvä (mielestäni). Kiinnostuneena lukisin lisää ajatuksiasi!

  7. Olisi kiva kuulla aiheesta lisää itsekin ongelman kanssa kamppailevana. Toisaalta olen vielä terveellä polulla; en ole (enkä aijo!) koskaan kilpaillut, en treenaa liikaa (3krt/vko sali), pystyn herkuttelemaan ja syömään esimerkiksi anoppilassa tarjottua ruokaa. Kuitenkin se anoppilan ruoka aina ärsyttää kun ei oikein tiedä makroja ja kaloreita, LOL! Se ärsyttää että ei voi syödä kotiruokaa hyvillä mielin, koska luulee että se jotenkin pilaisi minun kauniin vartalon. Sama on kouluruuassa. Haluaisin kovasti päästä eroon kaloreiden tarkkailusta. En ole dietillä vaan tiedostaen nostelen kokoajan kalorimääriä jotta lihas ja kunto kasvaisi. Haluaisin todellisuudessa vain syödä hyvin ja tarpeeksi pelkäämättä sen olevan liikaa.. Onko vinkkejä ja kuinka pitää huoli että saisi otetta rennommaksi?

  8. Olen parin vuoden ajan miettinyt kisaamista, välillä vähemmän välillä enemmän. Puoli vuotta sitten tein päätöksen, että haluan sinne. Haluan näyttää itselleni ja muille, että musta on siihen. Vaikka osittain musta tuntu et se on ihan hullua, varsinkin minulle koska olen niin mukavuudenhaluinen. Aloitin kuitenkin fitnessdieetin ja tarkan treenaamisen. Noin 2kk jälkeen pääni alkoi jo antaan periksi. Huomasin, että aloin huomaamattani elämään omassa kuplassani, rajoitin ystävieni näkemistä, sillä pelkäsin sortuvani alkoholiin tai syömään väärin heidän seurassaan. Tai treenit olisi pitänyt jättää väliin. Tuli paljon ajatuksia ja suurimpana heräsi kysymys; onko tämä todella sen arvoista, että ulkonäkökeskeisesti eläen laiminlöisin ystäviäni ja perhettäni. Pahimmassa tapauksessa huomaisin olevani kohta yksin sixpack vatsani kanssa. Tapailin samaan aikaan erästä miestä ja hotellilomalle mennessämme, pakkasin omat eväsrasiani mukaan hotellin jääkaappiin. Siellä söimme hotellihuoneessa riisiä ja kanaa vaikka normaalioloissa olisimme menneet alakerran hienoon ravintolaan nauttimaan hyvästä ruuasta ja lasillisesta viiniä. Tajusin, että en halua elää näin. Elämä on nykyisin todella rajoittunutta ja halutaan kokoajan vaan saavuttaa enemmän ja enemmän. Olla parempia kuin muut ja näyttää somessa kuin hyvin asiat ovat, olematta aidosti onnellisia. Nauttikaa elämästä ilman turhia rajoitteita 😊🙏 Elämä on liian lyhyt ja se pitää elää nauttien joka hetkestä. Kuka ”fitness elämäntapana”-ihminen voi 100% rehellisesti vannoa elävänsä näin? Kuulisin mielelläni lisää aiheesta. Uskomattoman rohkeaa ja avartavaa puhua asioista suoraan 🙂 Ihanaa talvenodotusta sinulle! 😘

    1. Jos käsitys fitnesselämäntavasta on se että kisakauden ulkopuolella otetaan hotelliin omat kanat ja riisit mukaan, niin tuskin siitä kovin moni pikään nauttii. Fitnesselämäntapa on sitä että osaat tehdä järkeviä ja omaa hyvinvointia tukevia valintoja, siihen kuuluu sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Meitä on aika monta, joille fitness ei ole sama asia kuin ulkonäkökeskeisyys, meitä on myös aika monta jotka rakastaa kroppaansa yhtä paljon offilla ja dieetillä. Jos kisaamisen avulla lähtee tavoittelemaan unelmien vartaloa ja paikkaamaan huonoa itsetuntoa, tai näyttämään kavereille, niin mennään aika paljon metsään.

      Kisadieetillä joutuu tietenkin eväitä kantamaan enemmän mukana, mutta kokemuksen tuomalla järjellä myös kisadieetillä pystyy tarvittaessa syömään ravintolassa, ja ihan nauttimaan siitä. Toki dieetin loppumetreillä tämä voi mennä vaikeaksi, mutta tosiasia on että dieetillä aistit on niin paljon muille asioille avoinna, että sitä nautintoa elämään tuo ihan suunnattomasti arjen pienet jutut, yhdessäolo perheen kanssa, aamukävely tai pitkät yöunet. Siinä ei paljon haittaa jos ei ”saa” juoda lasillista viiniä. Ja kisadieetti ja erityisesti se raskain osa siitä, on kuitenkin aika hiton lyhyt aika.

      Nämä toki ovat kaikkien henkilökohtaisia kokemuksia, kaikki ei sovi kaikille. Ja onhan se vähän niin että kokeilemalla tuo tietenkin selviää mikä on se oma juttu. Mutta olisi kamalan kiva että ei yleistettäisi niitä omia kokemuksia koskemaan kaikkia.

  9. Pitäisikö Ilona Siekkisen lukea tämä? Nuori kouluttamaton tyttörukka vailla muuta elämää, saati yhtään ystävää. Elää koska ”tämä on mitä haluan elämältä” ymmärtämättä sitä, miten juttu vie ihmistä eikä ihminen juttua.

      1. Kyllähän Ilonalla on parturi-kampaajan tutkinto ja personal trainer/fitnessvalmentaja-koulutus mikä kestää kuitenkin 1,5 vuotta. En sanoisi siis ihan kouluttamattomaksi kun ei 20-vuotias kovin paljon enempää ole ehtinyt saada aikaan 🙂

        1. Ilona ei ole valmistunut parturi-kampaajaksi tai PT:ksi. Tuo fitnessvalmentajakoulutus ei ole mikään auktorisoitu PT-koulutus.

          1. Se fitnessvalmentaja koulu on ammattillinen koulutus ja itse asiassa sisältää auktorisoidun pt:n koulutuksen myös. Sinänsä aika uusi koulutus, mutta sinne valitaan vain murto osa hakijoista. Nyt koulutusta on vielä päivitetty ja se sisältää enemmän liikuntalääketieteen kursseja kuin aiemmin, mitä esim. pt-kursseilla ei ole ollenkaan. Pätevämpiä tyyppejä sieltä valmistuu kuin jostain perus pt-kursseilta 🙂

            Mutta viimeisimmän tiedon mukaan ei oo Ilonalla kummastakaan koulusta vielä papereita taskussa. Joku voi kommentoida jos olen täysin väärässä.

  10. Hieno näkökulma aiheeseen, puhutteleva kirjoitus kaikinpuolin. Olen joskus lukenut blogiasi, ja olin huomaavinani jonkinlaista ylisuorittamista. Saat olla silti tyytyväinen suorituksiisi sekä kisoissa, että liikunta-alalla yleensäkin. Uskon ja olen myös kokemuksen kautta nähnyt että harvassa ovat ne yksilöt jotka voivat kisata ilman minkäänlaisia mentaali puolen ongelmia. Itsessäni tunnistan juuri tuon rakkaudesta lajiin kuherruskuukauden, mutta sen jälkeen tulikin ongelmia. Osaa omaa hölmöyttäni, osa ihan fysiologisia syitä. Itselläni kesti esimerkiksi kolme vuotta siihen että hormoni toiminta palautui normaaliksi kolmen kisadietin jälkeen ja myös henkisesti kesti tuon verran aikaa irrottautua pyrkimyksestä jatkuvaan ruoan punnitsemiseen ja kokoaikaiseen itsensä tarkkailuun. Tällä hetkellä pystyn katsomaan kehoani hyväksyvästi koosta huolimatta, ja olen kaikinpuolin tyytyväinen itseeni. Vaikea oli uskoa että tämäkin päivä koittaa, muutamia vuosia sitten. Jos joskus vielä pyrkisin kisaamaan, tiedostaisin sen että se on kertaluonteinen projekti, eikä sellainen tarkkuus jota dietillä vaaditaan ole missään nimessä tavoiteltava olotila…

  11. Oma näkemykseni fitness sanasta on, että fitness tarkoittaa terveellisiä elämäntapoja, ei pelkästään lajia. Esimerkiksi englannikielen sanalle fitness ei ole suomessa juuri vastinetta ja hölmöltä kuulostaisi suomennos ”terveys” tai”timmi”. Erikseen on olemassa fitnesskilpailijat joiden silloin olisi ehkä parempi käyttää sanaa fitnessurheilija. Monella onkin lajiiiton tunnus omassa profiilissaan mutta myös pesäpalloilija voi olla fitti. Mietinkin olisiko tällaisille ”ei fitness”ihmisille parempi sana wellness, joka kuvaa mielestäni kokonaisvaltaista hyvinvointia sanana paremmin kuin fit 🙂 kiitos tästä kirjoituksesta!

  12. Mie tulin tänne sinun blogiin toisesta postauksesta jossa analysoitiin tekstiäsi. Kun luin molemmat tekstit niin minua alkoi henkilökohtaisesti ärsyttää miksi jollakin oli mennyt sinun teksti niin ihon alle. Mutta sitten hoksasin että pari vuotta sitten olisi varmaan mennyt minullakin. Ymmärrän mistä puhut ja olen todella iloinen kun puhut aiheesta rohkeasti. Toki alkoholismivertaus on aika raju, mutta herättelee keskustelua aiheesta. Mie en inhoa lajia enkä koe katkeruutta ja jokainen saa harrastaa sitä rauhassa jos haluaa. Mutta mie lopetin lajin itse ja pienin askelin opettelen vanhoista pakkomielteistäni ulos.

    Olen itsekin kirjoitellut aiheeseen viittavaa tekstiä blogissani. En ihan näin rohkeasti ja nyt sen sanon ääneen: kyllä kai se on perseestä saada paniikkikohtaus kaupassa sen vuoksi että pitäisi valita jotain herkkuja viikonlopulle, eikä osaa päättää koska ruokavalio. Ja mies joutuu rauhoittamaan halauksella. Minulla kontrollointi karkasi käsistä vaikka kaikki meni ensimäiset vuodet hyvin. Sitten lähti laukalle. Syömisen pelko. Jos olet kerran oppinut jokaisen ruoka-aineen ravintosisällön ulkoa, on sitä vaikea unohtaa. Kadehdin joskus ihmisiä, jotka eivät tiedä porkkanan kalorimäärää, nykyään onneksi ei ahdista noin pahasti eli eteenpäin on menty reippaasti. Entäpä se jos joku muu oli tehnyt ruuan. Mitäs jos siinä on vaikka käytetty voita paistamiseen? Ja oli vaikeaa, jos ei tiennyt paljonko riisiannoksen raakapaino oli. Käytän ruokavaakaa edelleen, enkä tiedä onko se normaalia vai ei. Olen sitä mieltä että ruokavaaka on hyvä renki ja huono isäntä.

    Nykyään opettelen pois kontrollin pelosta ja olemaan stressaamatta ruuasta. Opettelen luottamaan siihen, että osaan syödä edelleen järkevästi ilman grammavaakaa. En edes tiedä mitä olen pelännyt, pelkäsin vain. Mutta silti joskus on edelleen huonoja päiviä.

    Tsemppiä sinne ja kiitos kun puhut tästä tabusta avoimesti. Joillekin näin käy, ja sekin on ihan ok. Siksi harmittaa kun jotkut vetää näiden meidänlaisten näkökulmat nenään. Fakta on että ei ole vain mustaa ja valkoista vaan kaikki harmaan eri sävyt.
    Mukavaa tiistaita!

  13. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että tätä ”ajattelutapaa” esiintyy myös muissa lajeissa. Esim. kestävyysurheilijat osaavat tämän saman itsensä ruoskimisen ja noidankehä on valmis; Ei voi syödä nyt sitä tätä eikä tuota kun tänään on juostava 2,5h ja sen jälkeen jos syön sen tai tän, niin lihoon varmasti ja vauhti tippuu etc.! Kiitos tästä kirjoituksesta ja toivon, että moni lukee tekstisi!

  14. Olisi kiva tietää kuinka paljon fitnessiä tai muuta ulkonäkökeskeistä lajia harrastavat etsivät todellisuudessa vaan itsensä hyväksyntää, jota ei ole saatu muuten elämässä. Oma näkökantani on, että rakkauden puute ajaa yksilön väärille raiteille. Kun yksilö jää lapsuudessa tai ja nuoruudessa vaille pyyteetöntä hyväksyntää ja rakkautta, se voi näyttäytyä siinä, että yritetään olla täydellisiä omasta mielestään. Täydellisyyteen pyrkiminen on mielestäni oire heikosta itsetunnosta, jota paikkaillaan parhaan mukaan olemalla jotain saavuttamatonta. Tähän voisi pureutua niin, että fitness nähtäisiin oireena rakkaudettomuudesta ja itsensä hyväksymättömyydestä.

  15. Hitsi, olipa hyvä kun vertasit tätä riippuvuutta päihdeongelmaan! En ole itse ikinä kisannut mutta olin vahvasti fitnesskuplassa sillon kun bikini alkoi tulemaan pinnalle suomessa, siis joskus 2011-2013, sairastuin ”epäspesifiin” syömishäiriöön, omassani oli siis vähän osia kaikista, bed-, ortoreksia- ja bulimiaoireilin pahasti. Sitten löysin kannabiksen josta tuli seuraava ”uskontoni” ja todellakin näen ERITTÄIN paljon samaa näissä kahdessa suuressa ongelmassani! Toki pilvenpoltto rentoutti ja auttoi pääsemään syömishäiriön pahimmista vaiheista yli mutta toikin mukanaan paljon uusia ongelmia. Tänä syksynä olen lopettanut seinään ja ainut kamala asia tässä muutoksessa on nähdä oma päihderiippuvaisen käyttäytyminen ”ulkopuolelta” ja se, miten kaverit jatkavat sitä edelleen. Ja toki noita ”kavereita” ei ole hirveästi enää näkynyt kun en ole enää hauskaa pilviseuraa vaan puhun lähinnä lopettamisen mukanaan tuomista hyvistä muutoksista, en elä siis enää heidän kuplassaan. Nyt on kyllä taas fitnessajatukset puskeneet paljon pintaan kun olen purkanut tätä selvän pään energiaa salilla, tähän asti ainakin syömishäiriökäyttäytyminen on pysynyt poissa, toivotaan että pysyykin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *