Voimistelijoiden mentaalivalmennus – Turun Pyrkivä

Viime kerralla kerroin hieman mun omaa taustaa voimistelijana. Ja kerroin myös kuinka vaativa laji voimistelu on. Tämän lajin kärki joukkueisiin hakeutuvat ne kaikkein kunnianhimoisimmat, päämäärätietoisimmat ja kilpailuhenkisimmät yksilöt. Lisäksi lajissa kilpailevat tytöt ja nuoret naiset ovat poikkeuksetta hyvin itsekriittisiä itseään ja kaikkea tekemistä kohtaan. Usein he haluavat olla täyden kympin tyttöjä kaikessa mihin ryhtyvät. He eivät ole suotta niin taitavia, koska he tietävät, että vain kovalla työllä voi saavuttaa menestystä.

kuva: Turun Pyrkivä, Sanix Junior
kuva: Turun Pyrkivä, Sanix Junior

Viime toukokuussa istuin alas kahden Turun Pyrkivän voimisteluvalmentajan kanssa. Meillä kaikilla oli hyvin samanlainen ajatus ja paljon kysymyksiä mielessä.

Miten voisimme auttaa ja tukea voimistelijoita vielä kokonaisvaltaisemmin? Päätimme silloin, että nyt on aika lähteä katsomaan voimistelua hieman uudesta näkökulmasta.

Turun Pyrkivä, Sanix Sade
Turun Pyrkivä, Sanix Sade

Lähdimme yhdessä pohtimaan, miten me voisimme osaltamme auttaa vielä paremmin näitä taitavia ja menestyviä, mutta hyvin itsekriittisiä huippu-voimistelijoita kohti heidän unelmiaan? Näimme tärkeäksi, että matka kohti korkeimpiakin tavoitteita tulisi olla mahdollisimman kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva, sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Mitä korkeammalle mennään sitä enemmän psyykkiset haasteet nousevat väistämättä esiin, kun puhutaan nuorista naisista esteettisissä lajeissa. Suurimpia haasteita ovat erityisesti ajanhallinta, stressi, ravitsemus, ulkonäköpaineet sekä paineet menestyä.

Näihin haasteisiin halusimme lähteä vastaamaan. Ja ei pelkästään seuran vanhimpien voimistelijoiden parissa, vaan ihan sieltä pikku tytöstä asti. Olisi tärkeää, että kilpaurheilija oppisi jo nuorena ottamaan vuosi vuodelta enemmän vastuuta omasta ajanhallinnastaan, terveellisestä ravinnosta, palautumisesta sekä näkemään kilpaurheilun osana isompaa kokonaisuutta. Pienet arkiset valinnat ovat hyvin isoja asioita pitkällä tähtäimellä ja näihin asioihin me erityisesti olemme Turun Pyrkivässä lähteneet kiinnittämään huomiota.

Sydia ja Syda, Turun Pyrkivä
Sydia ja Syda, Turun Pyrkivä

Lähdimme viemään asiaa eteenpäin viime syksystä alkaen, ja siitä asti olenkin toiminut neljän joukkueen mentaalivalmentajana: Sanix Junior, Sanix Sade sekä Syda ja Sydia joukkueille. Iältään voimistelijat ovat 8-15 vuotiaita. Kaikilla heillä on sama päämäärä: kehittyä jatkuvasti ja saavuttaa lajissa menestystä. Nämä joukkueet ovat tai tavoitteena on tulevaisuudessa olla yksi oman sarjansa kärkijoukkueita, ja heillä on korkea motivaatio treenata ja halua menestyä! Tärkeintä olisikin ylläpitää tuo motivaatio pitkälle tulevaisuuteen ja saada kerättyä kasaan paljon unohtumattomia elämyksiä.

Sydia ja Syda, Turun Pyrkivä
Sydia ja Syda, Turun Pyrkivä

Minun tehtävä on nähdä jokainen valmennettava yksilönä, mutta kokonaisuutena. Tapaan voimistelijoita ryhmässä koko joukkue yhdessä, mutta myös yksilövalmennuksissa. Minun tehtäväni on nähdä voimistelija välillä myös voimistelun ulkopuolelta käsin ja kysyä heiltä, onko jokin asia painanut mieltä, miten koulussa menee, miltä mikäkin asia on tuntunut ja miten kotona ja kavereiden kanssa sujuu. Käymme läpi tunteita mitä voimistelu ja muu elämä tuo. Hyväksymme jokaisen tunteen ja opimme nimeämään tunteita yhä paremmin. Käymme yksitellen läpi jokaisen ravitsemuksen ja palautumisen. Haluamme nähdä jokaisen voimistelijan yksilönä, jolla on monenlaisia ilon ja surun aiheita. Harvoin lajivalmentajilla on aikaa ja mahdollisuutta viedä valmennusta näin yksityiskohtaisiin asioihin lajin ulkopuolelle. Ja sitä varten minä olen olemassa!

Sanix Sade, Turun Pyrkivä
Sanix Sade, Turun Pyrkivä

Lisäksi käymme läpi kilpailuiden tuomia paineita, yksilöllisiä vahvuuksia ja heikkouksia. Yhdessä voimistelijan kanssa pyrimme löytämään tasapainon treenien, koulun ja vapaa-ajan välille. Muistutan välillä pitämään huolta ystävistä ja perheenjäsenistä, rentoutumaan, ja olemaan myös heikko. Aina ei myöskään tarvitse olla kaikessa paras, ja silti voi menestyä! Yhdessä opimme tekemään kompromisseja oikeissa asioissa, ja näkemään olennaisen, jotta saavutamme jokaisen omat unelmat ja tavoitteet.

Sanix Junior, Turun Pyrkivä
Sanix Junior, Turun Pyrkivä

Tämä on valmennus, jota itse olisin kaivannut jo lapsena kilpaurheillessani, ja sen vuoksi koen tekeväni erittäin tärkeää työtä.

Kiitos tästä mahdollisuudesta Turun Pyrkivälle! Toivottavasti meillä on edessä monta yhteistä vuotta! <3

° Susanna

Joko sinun seurasi nuorten kanssa työskentelee minunkaltaisia valmentajia?

2 vastausta artikkeliin “Voimistelijoiden mentaalivalmennus – Turun Pyrkivä”

  1. Hei,
    Kuulostaapa todella ihanalle!
    Aloitin juuri itse tässä keväällä valmentamisen (rytmisen voimistelun parissa), ja itselläni on kanssa pitkä kilpavoimistelutausta (joukkuevoimistelusta).
    Todellakin tällainen on hyvä olla huipulla kilpailevien joukkueiden tukena, siis Mentaalivalmentaja. <3

    1. Mahtavaa. Tosi kiva, että olet alkanut valmentamaan.
      Jep, kyllä tällaiselle on tarvetta ja toivottavasti tulevaisuudessa sitä hyödynnetään vielä paremmin. 🙂

      Missä seurassa valmennat?

      Ja anteeksi, että vastaaminen kesti. En ole vielä ihan tottunut käymää katsomassa säännöllisesti kommentteja täällä blogissa, mutta nyt lupaan käydä paremmin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *