Joulutarina – Peetun ensimmäinen joulu!

Lapsen syntymän jälkeen kaikki juhlapyhät ovat saaneet uudenlaisen merkityksen. Joulu on ollut aina yksi odotetuimmista juhlista ja sitä se oli tänäkin vuonna. Lisäksi saimme juhlia aatonaattona Peetun puolivuotispäivää.

Minulle on todella tärkeää saada viettää joulun pyhät yhdessä ja samassa paikkaa.

Nykyään on hyvin tyypillistä, että jouluna perheet matkustelevat omien sukulaisten välillä ja joulu saattaakin olla melkoista reissaamista paikasta toiseen. Liikkuminen paikasta toiseen voi olla hyvinkin kuormittavaa. Itse olen halunnut päästä tällaisesta täysin eroon. Mieheni perheen kanssa vietämme joulun aina ennen joulua, ja aatonaattona suuntaamme vanhempieni ympärivuotiselle mökille, jonne kokoontuu meidän koko lähisuku. Minulle on todella tärkeää saada viettää joulun pyhät yhdessä ja samassa paikkaa. 

Tämä joulu oli erityinen ollessaan Peetun ensimmäinen. 

Tämä joulu oli erityinen ollessaan Peetun ensimmäinen. Halusin siis kaiken olevan mukavaa ja rentoa. Aattoa edeltävä yö menikin aivan loistavasti, sillä Peetu heräsi vain kerran. Ensimmäinen herätys oli vasta kello 5:30. Joulussa minulle on tärkeää herätä aattona mökiltä, sillä aatto alkaa aina mummun tekemällä riisipuurolla yhdessä koko perheen kanssa. Myös Peetu pääsi nauttimaan hänelle tehdystä riisipuurosta.

Peetun päivärytmi on muokkautunut todella säännölliseksi viimeisten kahden kuukauden aikana. 

Jouluaatto meni kuten monet muutkin päivät kellontarkasti päiväunien ja aterioiden suhteen. Peetun päivärytmi on muokkautunut todella säännölliseksi viimeisten kahden kuukauden aikana. Se helpottaa huomattavasti asioiden tekemistä, kun pystyy hiukan jo ennakoimaan. Myös ruokailut ovat muokkautuneet säännöllisiksi. Syömme viisi ateriaa päivässä.

Tonttu oli tuonut yön aikana Peetulle ja muille suvun lapsille lahjat kuusen alle. 

Yön aikana tonttu oli tuonut Peetulle ja muille suvun lapsille pienet lahjat kuusen alle. Paketista löytyi pehmeä pallo, joka vaihtaa väriä lämmön mukaan. Meillä ei ollut vielä Peetulle palloa laisinkaan ja se osoittautui heti ihan hittituotteeksi. Peetu nauroi ja kiljui kun vieriteltiin sitä yhdessä. Myös serkkujen pieni koira oli tämän joulun ehdoton hitti. Peetu rakastaa seurailla koiran liikkeitä, ja nauraa räkättää koiralle. Kauhulla jäämme odottamaan mitä sitten tapahtuu, kun Peetu lähtee liikkeelle. Saako koira enää olla ollenkaan rauhassa?

Aamun ensimmäisten päikkäreiden jälkeen oli ulkoilun aika. Peetu oli luonnollisesti mukana. Pelailimme yhdessä erilaisia ulkopelejä ja haimme samalla itsellemme hyvää ruokahalua. Samalla mökille saapuivat vielä minun isovanhemmat ja kummit. Joulun juhla-ateriasta pääsimme nauttimaan Peetun nukkuessa pitkiä päiväunia ulkona raittiissa ilmassa.

Jännitin hiukan etukäteen, miten Peetu reagoi joulupukkiin.

Ruokailun ja Peetun heräämisen jälkeen saapui joulupukki. Jännitin hiukan etukäteen, miten Peetu reagoi pukkiin. Mutta se meni paremmin kuin hyvin. Peetu naureskeli tarttuen välittömästi pukin partaan ja alkoi repiä sitä.

Ilta vielä huipentui joulusaunaan ja paljuun. Oli ihana seurailla, kuinka Peetu viihtyi saunassa ja paljussa. Jotta Peetu pääsi kokemaan nämä meidän perheelle tärkeät perinteet, oli palju jätetty hieman viileämmäksi ja saunassa ei Peetun ollessa heitetty ollenkaan löylyjä.

Ilta vielä huipentui joulusaunaan ja paljuun!

Kyllä tällaisen päivän jälkeen Peetulla sekä äidillä tuli uni nopeasti silmään. Olen onnellinen, kun saimme päivän menemään jouhevasti Peetun tahtisesti, ja myös niin että Peetu pystyi olemaan kaikessa mukana. Mielestäni on tärkeää pitää perheen perinteistä kiinni. Joulu tällaisenaan olikin juuri yksi tärkeimmistä perinteistä.

Millaisia perinteitä teidän joulussa on?

By Susanna

Lue myös: 

Riittämättömyyden tunne äitiyslomalla – Olenko ainoa, joka luo paineita itselleen?

Onko sinun syli aina avoinna lapsille? – Kosketuksen merkitys on valtava!

Mitä on äitiyden tuoma yksinäisyys? – Vinkkejä yksinäisyyden selättämiseen

Riittämättömyyden tunne äitiyslomalla – Olenko ainoa, joka luo paineita itselleen?

Äitiys on tuonut mukanaan läjäpäin tunteita. Yksi isoimmista on riittämättömyyden tunne. Riittämättömyys liittyy sekä lapseen mutta myös muihin elämän osa-alueisiin. Haluan ja vaadin itseltäni jatkuvasti enemmän. Mikään ei tunnu riittävän. Aika ei vain riitä kaikkeen siihen, mitä kuvittelen pystyväni tekemään. 

Tunnen paljon riittämättömyyttä. Jatkuvasti haluaisin enemmän ja mikään ei tunnu riittävän. 

Uskon, että monet äidit kompastuvat minun kanssani samoihin ansoihin. Innostus uusista asioista on niin voimaannuttava, että uskoo pystyvänsä mihin vain. Aluksi pystyykin, mutta arjessa lopulta huomaa, ettei aikaa olekaan. Jos vauva-arjessa on liikaa asioita mitä pitäisi tai haluaisi tehdä, mutta aika ei vain riitä, alkaa tuntemaan riittämättömyyttä. Itse rinnastan riittämättömyyden tunteen myös osittain stressiin. Mutta mitä ihmettä, eihän minulla pitäisi olla mitään stressattavaa – olenhan äitiyslomalla!

Eihän minulla pitäisi olla mitään stressiä – olenhan äitiyslomalla!

Mistä tuo riittämättömyyden tunne minulla tulee? Tiedän monia – itseni mukaan lukien– jotka ovat jääneet äitiyslomalle sillä ajatuksella, että sen aikana keksii mitä haluaa tehdä työkseen. Mielessä on halu löytää uusille urille tai ainakin hieman päivittää omaa osaamistaan. Minulla yrittäjyys tuo vapautta, mutta luo myös painetta. Jatkuvasti pitäisi olla aktiivinen, jotta on töitä jatkossakin. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että yhdeksän kuukautta on lopulta niin lyhyt aika, että siinä ei mitään mullistavaa välttämättä pysty tekemään oman uran tai tavoitteiden suhteen. Äitiyslomalla voi siis olla paineita töistä, vaikka ei töissä olisikaan.  

Äitiyslomalla voi siis olla paineita töistä, vaikka ei ole töissä.

Minä en aio laittaa Peetua vielä hetkeen hoitoon. Haluan olla Peetun kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Tämän vuoksi yrittäjänä kaikki työt mitä teen, tulisi olla sellaisia mitä pystyn tekemään osa-aikaisesti kotoa käsin. Pian tulee kuusi kuukautta täyteen, ja rehellisesti voin sanoa, etten vielä tiedä mitä sitä oikeasti teen muutaman kuukauden päästä. 

Ajattelin, että äitiyslomalla selviäisi mitä oikeasti haluan elämässäni työkseni tehdä!

Näiden ajatusten ja paineiden vuoksi koen riittämättömyyttä. Sisälläni on möykky, joka ei hellitä ennen kuin osaan tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Jos sinulla on samanlaisia ajatuksia, suosittelen tekemään päätökset mahdollisimman pian. Turhaan me kulutamme aikaa tulevaisuuden pohtimiseen, sillä meidän vauvat elää tässä hetkessä. Ja meidän pitäisi tehdä samoin!

Meidän vauvat elää tässä hetkessä, niin meidänkin pitäisi!

Jotta pääsisin irti tästä tukalasta riittämättömyyden tunteesta, kirjoitin paperille miten haluan päiväni viettää?

Minulle on tärkeää, että saan liikkua päivittäin. Liikkumisesta en ole valmis joustamaan. Lisäksi haluan, että Peetu saa nukkua päiväunet joka päivä ulkona rauhassa. Tämän lisäksi haluan rauhoittaa illat niin, että meillä on mieheni kanssa yhteistä aikaa. Voimistelijoiden mentaalivalmennus on työ, josta nautin niin paljon, että siihen haluan panostaa. Muut asiat ei ole tällä hetkellä prioriteeteissa ensimmäisenä, joten niitä teen sitten kun on aikaa. Välillä on hyvä myös pohtia, onko jotain asioita, joita voisi poistaa omasta arjesta. Kaikkea ei tarvitse kantaa mukanaan. Luopuminen on välillä puhdistavaa. 

Onko sinulle tuttua tämä riittämättömyyden tunne? Miten olet päässyt siitä eroon? 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös:

Mitä on äitiyden tuoma yksinäisyys? – Vinkkejä yksinäisyyden selättämiseen

Onko normaalia, että oma lapsi ottaa välillä päähän?

Olenko se äiti, joka ei osaa puhua enää muusta kuin vauvajutuista?