Fitnessurheilu.. hotti vai floppi?

Ekaa kertaa ajattelin kirjoittaa hieman ajatuksiani fitneksestä ja sen ympärillä jylläävästä kritiikistä. Varoitan näin alkuun, ettei teksti ole välttämättä niin positiivinen mitä olette ehkä täällä blogissa tottuneet minun ajatuksistani lukemaan. Tämä aihe kun saa jopa minun peruspositiivisen ihmisen ärräpäät lentämään. Muistetaan kuitenkin se, että asioilla on aina kaksi puolta. Maailmaa ei koskaan kannata jakaa hyvään tai pahaan. Se ei vaan ole niin mustavalkoista. Mutta siis nyt hieman ajatuksiani..

Kuva: JimiSoinila Photography

Somessa on ollut viime aikoina paljon puhetta fitnessurheilusta, sen haittapuolista ja sen yleistymisestä. Somessa päivitellään sitä, että fitness on menettänyt vähän hohtoonsa, koska siitä on tullut niin suosittua ja kaikki nykyään tekevät sitä. Pakko kyllä todeta, että mitä ihmettä ihmiset oikein höpöttää?? Suosittua toki siitä on tullut, ja monet sitä tekevät, mutta se juuri siitä tekeekin hohdokkaampaa kuin aikaisemmin! Valitettava tosiasia on myös se, että kaikista ei vain ole siihen? Mistä sitä sitten tietää onko minusta siihen? Luulempa, että vain kokeilemalla sen saa selville. Onko sitten väärin lähteä haastamaan itseään ja kokeilemaan lajia, joka kiinnostaa? Eikö fitness ole laji, jota jokainen halukas saisi harrastaa ja kokeilla onko itsestä siihen? Kukaanhan ei oo väittänyt eikä missään lajissa käy niin, että kaikki siinä menestyisivät. Onhan olemassa ihmisiä, jotka haluavat treenata vain ylittääkseen itsensä eikä lajissa menestyminen ole niin tärkeää. Miksi he eivät saisi harrastaa fitnesstä?

Onko suosittu siis yhtä kuin ei hohdokas? Jääkiekkoa pelaavat lähes tulkoon kaikki suomalaiset pojat, tai ainakin lähes kaikki on sitä joskus kokeillut. Joku on siinä lahjakas, ja joku ei. Jollakin leikki jää kesken ja jotkut tekevät siitä jopa ammatin. Se on urheilua! Mutta itse en ainakaan muista, että jääkiekkoilijat tai lajista kiinnostuneet (eli lähes kaikki suomalaiset) manaisivat lajia ja, että laji olisi menettänyt hohtonsa, koska se on jokaisen pojan harrastus. Vai olenko väärässä?

kuva: JimiSoinila Photography

Mieleen herää vain kysymys: Eikö fitnessurheilun kehityksellekin olisi tärkeää, että sen suosio kasvaa? Minusta olisi hienoa, että fitnesskilpailuihin tulisi koko ajan vain enemmän osallistujia, jolloin kilpailuissa menestyminenkin tuntuisi vielä hienommalta saavutukselta. Tulee vain mieleen kysymys: Onko fitness laji, jota vain ”tosi urheilijat” saavat tehdä? Eikö lajia saa ”vain” harrastaa ja tavoitella kisalavoja vähän leppoisammin?

Viime keväänä Fitness Classicissa katsellessa
fitness sarjan kisoja, jossa oli kolme osallistujaa, tuli silloin mieleeni ajatus, että kuka hitto tota jaksaa edes tosisssaan tehdä, jos oikeasti osallistujia on noin vähän? Kisassa on sellainen ”kaikille
osallistujille annetaan mitalli” -fiilis. Vaikka voitto aina varmasti tuntuu hyvältä, mutta uskallan kyllä väittää, että oman sarjan voitto varmasti tuntuisi vielä paremmalta, jos vastassa olisi ollut enemmän kuin se kaksi muuta kilpailijaa. Vai mitä mieltä sinä olet? Tuntuuko voittaminen hienommalta kilpailuissa, jossa on kolme osallistujaa vai siellä missä on 50? Ihan rehellisesti voin vaan todeta, että itse olen sen verran kilpailuhenkinen, että mua jopa vähän ottaisi päähän, jos kilpailisin sarjassa, jossa kaikki saa mitalin.

Lajiin on kohdistunut paljon myös kritiikkiä sen terveellisyyteen vedoten. Niinhän se on kaikessa urheilussa.. ei se aina ole niin terveellistä. Varsinkin, jos menee sieltä mistä aita on matalin. Myöskään kaikkien pääkoppa ei vaan kestä urheilun tuomaa painetta tai kurinalaisuutta. Lajissa kuin lajissa on omia terveyshaittoja ja riskejä. Fitnesstä harrastaa mun tietääkseni pääosin aikuiset ihmiset. Eiköhän se ole ihmisen omaa tyhmyyttä, jos oikeasti ei osaa lopettaa ennen kuin menettää terveytensä? Onko se silloin lajin syy? Eiköhän tämä ole vähän liian yleistämistä, jos lajia itsessään kutsutaan terveydelle vaaralliseksi? Vai mitä mieltä olet?

Kuva: JimiSoinila Photography

Toki en voi puhua kokemuksesta, sillä en ole itse kokenut vielä yhtäkään diettiä. En myöskään ole koskaan noussut kisalavalle saatika kokenut sitä painetta mikä kilpailussa syntyy. Mutta jos itse sairastuisin matkallani kisalavalle, en syyttäisi siitä kylläkään lajia, vaan ihan itseäni. Asioita kun voi tehdä niin monella tavalla. Me jokainen teemme joka päivä valintoja, miten elämäämme elämme. Oman kropan ja erityisesti korvien välin kuunteleminen ja niistä huolenpitäminen on erityisen tärkeää. Tavoitteiden tekeminen on myös tärkeää, ja jotta menestyy on niihin panostettava ja tehtävä niiden eteen paljon töitä. Mutta jos hintana tavoitteeseen pääsemiseksi on oma terveys, on viisasta muuttaa tavoitetta tai siirtää sen toteuttamista. Vain urheilija itse tekee tämän päätöksen, ei kukaan muu.

Olen myös kuullut jonkun sanoneen, että fitnessurheilu olisi uusi anoreksia. Ihmisillä ei taida olla ihan realistista kuvaa fitnessurheilusta ja ravinnon määrästä mikä on hyvin tärkeässä roolissa urheilua. Monilla on nykyäänkin vielä täysin väärä kuva. Jotkut edelleen ajattelevat, että nyt kun treenaan tavoitteellisesti bikini fitness kisoihin ei minulla mene juuri rahaa ruokaan, koska syön niin vähän. Ja tähän ajatukseen olen oikeasti törmännyt.. viimeksi tänään. Tällä hetkellä itse syön päivittäin 3100 kcal, ja puhdasta ruokaa saa syödä niin paljon, että napa paukkuu. En todellakaan kutsuisi tätä anoreksiaksi. Painoa on tullut noin 10 kiloa lisää normaalipainostani ja mitkään vanhat vaatteeni eivät mahdu enää päälleni. Myös voimaa olen saanut paljon ja peilistä katsoo aivan erinäköinen nainen kuin reilu puoli vuotta sitten. Olen aina urheillut, mutta tehnyt samalla myös töitä mallina, joten painoa tai kokoa ei ole koskaan saanut olla paljoa.

Kyllä itse ajattelen olevani tällä hetkellä kauempana anoreksiasta kuin esimerkiksi vuosi sitten. Tämä asia ehkä kuohuttaa minua sen vuoksi, että tulen voimistelumaailmasta, jossa oikeasti urheilijat ovat erittäin laihoja. Siellä ymmärrys ravinnon merkityksestä kehitykselle ei ole lähelläkään sitä luokkaa mitä se on fitnessurheilussa. Valitettavasti siitä me emme pääse koskaan, että jotkut valitettavasti sairastavat ja sairastuvat esimerkiksi anoreksiaan. Se on todella valitettavaa. Mutta on aika rajua edes ajatella, että fitnessurheilussa ihannoitaisiin anorektisen laihoja naisia. Itse uskon, että liiallinen laihuus ei ole minkään lajin tai urheilun tavoite tai ihanne. Sairautta ei ihannoida, eikä sitä varmasti kukaan ehdoin tahdoin itselleen halua.

Fitnessurheilu on noussut suosituksi. Monet nykypäivänä treenaavat tavoitteellisesti. Monet punnitsevat ruokansa ja katsovat tarkkaan mitä syövät. Monet suosivat alkoholitonta ja terveellistä elämää. Joillekin terveelliseen elämään ja treenaamiseen kuuluu myös tavoitteellisuus ja haluaa sen vuoksi kilpailla. Toisille taas riittää, että saa itselleen hyvän olon ja nauttii terveellisestä elämäntavasta. Meitä ihmisiä on erilaisia. Toisille sopii se, että on jokin tavoite, ja toisille taas ei.

Mun mielestä on hienoa, että fitnesslajit ovat kasvattaneet suosiotaan. Annetaan ihmisten liikkua. Tekee ne sen tavoitteellisesti tai eivät. Eikö pääasia ole, että ihmiset ovat alkaneet kiinnostua omasta voinnistaan ja urheilevat?

Mitä mieltä sinä olet?

Susanna 




Fitness Classic 2014

Viime viikonloppuna olin neitsyt matkallani fitness maailmaan ja osallistuin ensimmäistä kertaa Fitness Classiciin Helsingin Kulttuuritalolla. Tapahtumaan oli pari muutakin päättänyt osallistua, sillä porukkaa oli kyllä yllin kyllin. Koko tapahtuma kokonaisuudessaan oli kyllä aivan huikea kokemus. Kulttuuritalon aulassa oli pienimuotoiset messut, jossa muunmuassa fitnesstukku, Biancaneve, Better Bodies ja Body-lehti olivat esittelemässä tuotteitaan. Taisi sieltä itsellekin uudet treenipökät lähteä matkaan.

Kisalavalla näkyi toinen toistaan upeampia naisia. Jokainen viikonloppuna osallistunut urheilija on todellakin arvostuksen ja suurien aplodien arvoinen. Kunnioitan jokaisen suoritusta, mahtavaa! Tunnelma kulttuuritalolla oli oikein innostava ja omiaan kannustava sekä positiivinen. Oli makeeta huomata kuinka kilpailijoita kannustettiin yleisöstä.

Fitness Classicissa oli aistittavissa se sama jännitys mikä aina suurissa urheilutapahtumissa on läsnä.
Tapahtuman suosio yllätti mut, vaikka siitäkin jo etukäteen mua varoiteltiin ja vinkattiin, että paikalle kannattaa mennä ajoissa, jotta saa hyvät paikat. Suosiosta kertoo hyvin se, että viime vuonna tapahtuma oli ollut yksipäiväinen ja liput oli myyty hyvissä ajoin ennen tapahtumaa loppuun. Tänä vuonna tapahtuma oli jaettu kahdelle päivällä ja liput oli myyty loppuun molempina päivinä.

No fitness ja body fitness sarjojen alettua emme löytäneet enää paikkoja kuin takarivistä. Sieltä kuvaaminenkin tuntui mahdottomalta, sillä näkyvyys oli hyvä, mutta liian kaukana. Bikini fitness sarjan alkaessa olimme jo kokemuksesta viisastuneita ja varasimme itsellemme paikat hyvältä näköyhteydeltä, joten siitä kuvatkin ovat hiukan parempia.

Fitness kasvattaa vuosi vuodelta suosiotaan. Fitness Classicissakin osallistujia ja katsojia oli paljon ja se jo kertoo sinällään siitä, että yhä useammat kokevat fitnesselämäntavan omakseen. Mielestäni tämä on sinällään hyvä asia, sillä terveydestä huolehtimiseen ei voi koskaan kiinnittää terveellä tavalla liikaa huomiota. Mutta korostan, että terveys ja hyvinvointi ovat ne joiden tulisi painaa vakassa. Olen lukenut paljon kirjoituksia siitä, että fitness olisi kärvistelyä ja dietit jotenkin erittäin raastavia. Kuitenkin itse ajattelen sen nimenomaan elämäntapana, jolloin uskon, että sen ei välttämättä tarvitsisi olla kärvistelyä. Uskon, että jollekin fitness elämäntapana vain sopii niin hyvin, jolloin se ei ole ylitsepääsemätöntä uhrautumista lajin puolesta vaan tapa elää, vaikka ei koskaan kisalavoille nousisikaan.

Kauneudesta kiinnostuneena oli aivan loistavaa seurata erityisesti bikini fitness sarjoja. Naiset olivat toinen toistaan kauniimpia. Heidän vartalo on lähellä sitä omaa ihannevartaloa, ja mielestäni se on erittäin kaunis ja naisellinen. Katsojalle naisista huokui niin sisäinen kuin ulkoinenkin kauneus.  Haluankin uskoa, että jokaisella kilpailijalla olisi edes hitusen ajatusta myös fitneksen terveydellisestä puolesta, jotta kilpaileminen ei olisi täysin ulkoista ja ulkonäkökeskeistä. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ulkoinen kauneus ei missään nimessä riitä, vaan tärkeää on, että olemme terveitä ja kauniita myös sisäisesti.

Oli kyllä niin makee tapahtuma, että pakko on ostaa liput myös ensi syksyn Nordic Fitness Expo Lahden Messukeskukseen pikimmiten.

Pakko vielä lopuksi todeta, että viikonloppu antoi kyllä lisäpuhtia omaan treenaamiseen. Maanantai aamun etureisitreenissä uusilla treenipökillä ja mahtavalla mentaaliboostilla nousi kyllä rautakin ihmeen kevyesti. Ihmisessä mielenkiintoista onkin juuri se, että olemme fysiinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus.

Liikunnallista ja positiivista viikkoa kaikille!

Susanna