Mitä bikini fitness harrastuksena maksaa?

Yhä useampi alkaa harrastamaan salilla käyntiä ja monet innostuvat siitä niin, että alkavat suunnittelemaan lavoille nousua. Laskin nyt hieman omien kokemusten perusteella paljon yhden kisakauden/vuoden maksut tässä lajissa ovat. Eli tänään aiheena; mikä bikini fitneksen hinta on, mitä se oikein siis maksaa.

Monet nuoret tytöt haluavat aloittaa kilpailemisen, mutta usein kysymykseksi ja sitä kautta voi nousta myös ongelmaksi tuo taloudellinen puoli. Pakko todeta, että kyllä tähänkin lajiin saa rahaa uppoamaan, mutta niin saa kaikkiin muihinkin harrastuksiin tänä päivänä Suomessa. Toivon, että tämä postaus herättäisi ajatuksia siitä, että kuinka paljon sitä joutuukin tekemään töitä Suomessa, jotta on varaa harrastaa. Ja jotta voi harrastaa ja menestyä pitäisi löytyä aikaa myös treenaamiselle. Erittäin haastavaa, mutta ei mahdotonta. Jos jotain haluaa tarpeeksi, sen kyllä saavuttaa.

nfe-4563

Harvoin kannattaa unelmiaan jättää tekemättä ja toteuttamatta taloudellisten puolien takia, mutta ne on hyvä kuitenkin tiedostaa ja ymmärtää ennen kuin lähtee leikkiin mukaan. Loppujen lopuksi, jos näkee paljon vaivaa lajin ja treenaamisen eteen, niin ei siinä kannata ainakaan loppusuoralla alkaa pihistelemään. Eli otetaan mielummin selvää jo etukäteen paljonko laji vaatii taloudellisesti, niin vältytää suurilta yllätyksiltä.

nfe-4473

Hintaan ja laskelmaan varmasti vaikuttaa monet asiat, kuten millaiset bikinit haluaa, tai mitä lisäravinteita käyttää tai että onko halukas pitämään huolta kynsistä, ihosta ja hiuksista myös kehityskaudella (nämä kun kilpailuissa myös otetaan arvostelussa huomioon). Eli loppusummaan pystyy jokainen varmasti vaikuttamaan. Se voi olla todella iso tai sit pieni, riippuu ihan kilpailijasta. Pidän itseäni keskiverto ihmisenä. Panostan laatuun, mutta en määrään. Lisäksi olen saanut mahtavia yhteistyökumppaneita, joista olen todella kiitollinen sillä osaa menoista mun ei ole tarvinnut itse maksaa. Lasken mukaan kuitenkin kaikki maksut, jotta loppusumma olisi mahdollisimman todellinen.

Hinnat olen osittain joutunut lisäksi arvioimaan, koska kaikkialla on omat hinnastonsa, ja ne voivat vaihdella eri paikkakunnilla melko paljonkin, mutta on tämä kuitenkin suuntaa antavaa tietoa. Tämä arvio perustuu mun kilpailuvuoteen 2015 syksy-2016 syksy.

Kisavalmennus n. 1800 € (eli treeniohjelmat, ruokavaliot, valmentajan tapaamiset jne)
Poseerausvalmennukset n. 200€
Salimaksut n. 600 €
Kisalisenssi 100 € + kansainväliset kilpailut 200€
Kisavärit: n. 200 €
Bikinit n. 700 €
Kisakengät; 2 kengät yht. n. 120 €
Kisakorut n. 50 € + kisameikki ja hiukset n. 130€
Hieronta yht. vuodessa n.600€
Brassi ennen kisoja n. 75 € + Ripset n. 120€ + vuoden ajan kasvohoidot 1krt/kk n. 800€ + hiustenpidennykset n. 400€ + kisakynnet n. 100€
Lisäravinteet, yht. n.  1 200 €
Vitamiinit; d-vitamiini, c-vitamiini, omega 3, mangnesium, n. 700 €
Kisojen hotelliyöt: n. 250 € + bensakulut 100€

Yhteensä n. 8 445 € .

Miltä tuo sinusta kuulostaa?

normal_dsc_86413

Asioita voi aina karsia, ja asioita voi tehdä eri tavalla. Tämä oli siis mun esimerkki bikini fitneksen hinnasta! Hintoja on niin monia kuin on kilpailijoitakin. Joten jos haluat lähteä kokeilemaan kilpailemista, tarvitset valmennusmaksuun rahan, lisenssiin, salimaksun ja kilpailubikinit + kengät sekä kisavärin. Niillä mennään jo pitkälle.

Oletko sä koskaan laskenut paljon sun harrastus kustantaa vuodessa?

Ja lopuksi vielä haluan kiittää mun yhteistyökumppaneita, jotka teette tästä kaikesta mahdollista: Kiitos Prime Hair And Beauty Design, kiitos FitFarm nutrition ja koko FitFarmin tiimi ja kiitos P&P Fitness Center!

TOIVEPOSTAUS: Mikä on bikini fitneksen hinta?

Multa toivottiin postausta siitä, mikä bikini fitneksen hinta on, eli mitä se oikein maksaa. Monet nuoret tytöt haluavat aloittaa kilpailemisen, mutta usein kysymykseksi ja sitä kautta ongelmaksi tulee taloudellinen puoli. Onhan tämä harrastus todella kallista, mutta niin on kaikki harrastus tänä päivänä Suomessa. Toivon, että tämä postaus herättäisi ajatuksia siitä, että kuinka paljon sitä joutuukin tekemään töitä Suomessa, jotta on varaa harrastaa. Ja jotta voi harrastaa ja menestyä pitäisi löytyä aikaa myös treenaamiselle. Erittäin haastavaa, mutta ei mahdotonta. Jos jotain haluaa tarpeeksi, sen kyllä saavuttaa.

En ole aikaisemmin miettinyt harrastukseeni meneviä rahoja, sillä olen elänyt sillä periaatteella, että meni mitä meni, mutta tätä haluan tehdä. Elikkäs, tässä ollaan molemmat samalla viivalla. Lopputulos voi olla myös mun silmiä avaava, saa nähdä!

fitnesssusanna2150419PP_244_vi

Hintaan ja laskelmaan varmasti vaikuttaa monet asiat, kuten millaiset bikinit haluaa, tai mitä lisäravinteita käyttää tai että onko halukas pitämään huolta kynsistä, ihosta ja hiuksista myös kehityskaudella (nämä kun kilpailuissa myös otetaan arvostelussa huomioon). Eli loppusummaan pystyy jokainen varmasti vaikuttamaan. Se voi olla todella iso tai sit pieni, riippuu ihan kilpailijasta. Pidän itseäni keskiverto ihmisenä. Panostan laatuun, mutta en määrään. Lisäksi olen saanut mahtavia yhteistyökumppaneita, ja osaa mun ei ole tarvinnut itse maksaa, mutta lasken summat kuvitellusti, jotta loppusumma olisi mahdollisimman todellinen.

Summat olen joutunut lisäksi arvioimaan, koska en muista hintoja ihan tarkkaan, mutta on tämä kuitenkin suuntaa antavaa tietoa. Tämä arvio perustuu mun kilpailuvuoteen 2014 kevät-2015 kevät.

Kisavalmennus n. 1 600 € (eli treeniohjelmat, ruokavaliot, valmentajan tapaamiset jne)
Poseerausvalmennukset 200€
Salimaksut 600 €
Kisalisenssi 100 €
Kisavärit: n. 200 €
Bikinit 700 €
Kisakengät; 2 kengät yht. n. 120 €
Kisakorut n. 50 € + kisameikki ja hiukset 130€
Muut kisoihin liittyvät hankinnat kuten sieni, sudit, mitat, kuminauhat jne n.100 €
Hieronta yht. vuodessa n.300€
Brassi ennen kisoja 75 € + Ripset 120€ + vuoden ajan kasvohoidot 1krt/kk n. 800€ + hiustenpidennykset n. 400€ + kisakynnet n. 100€
Lisäravinteet, yht. 1 200 €
Vitamiinit; d-vitamiini, c-vitamiini, omega 3, mangnesium, n. 700 €
Kisojen hotelliyöt: n. 200 € + bensakulut 100€

Yhteensä n. 8 800€ .

susanna-mustajarvi-1-santa-susanna-2015

WOW!

Kuulostaapa kalliilta, mutta kuten aikaisemminkin totesin, elämä vain on kallista varsinkin täällä Suomessa. Ja itse me teemme omat valinnat mitä haluamme tehdä. Mulle tämä laji on osoittautunut  sopivaksi, jota haluan tehdä, joten olen valmis uhraamaan siihen myös rahaa.

Pakko kuitenkin myöntää, että eipä sitä rahaa ole koskaan liikaa, johonkin se tulee jokatapauksessa kulutettua. Mutta hirvittää tuo summa silti hiukan. En tiedä oliko tämä hyvä vai huono asia tiedostaa harrastuksen hinta. Heh! Ei se noin suurelta ole tuntunut, kun kulut on jakautunut eri kuukausille, mutta onhan tuo paljon rahaa!

Asioita voi aina karsia, ja asioita voi tehdä eri tavalla. Tämä oli siis mun esimerkki bikini fitneksen hinnasta! Hintoja on niin monia kuin on kilpailijoitakin. Joten jos haluat lähteä kokeilemaan kilpailemista, tarvitset valmennusmaksuun rahan, lisenssiin, salimaksun ja kilpailubikinit + kengät. Niille mennään jo pitkälle.

Oletko sä koskaan laskenut, paljon sun harrastus kustantaa vuodessa?