Riittämättömyyden tunne äitiyslomalla – Olenko ainoa, joka luo paineita itselleen?

Äitiys on tuonut mukanaan läjäpäin tunteita. Yksi isoimmista on riittämättömyyden tunne. Riittämättömyys liittyy sekä lapseen mutta myös muihin elämän osa-alueisiin. Haluan ja vaadin itseltäni jatkuvasti enemmän. Mikään ei tunnu riittävän. Aika ei vain riitä kaikkeen siihen, mitä kuvittelen pystyväni tekemään. 

Tunnen paljon riittämättömyyttä. Jatkuvasti haluaisin enemmän ja mikään ei tunnu riittävän. 

Uskon, että monet äidit kompastuvat minun kanssani samoihin ansoihin. Innostus uusista asioista on niin voimaannuttava, että uskoo pystyvänsä mihin vain. Aluksi pystyykin, mutta arjessa lopulta huomaa, ettei aikaa olekaan. Jos vauva-arjessa on liikaa asioita mitä pitäisi tai haluaisi tehdä, mutta aika ei vain riitä, alkaa tuntemaan riittämättömyyttä. Itse rinnastan riittämättömyyden tunteen myös osittain stressiin. Mutta mitä ihmettä, eihän minulla pitäisi olla mitään stressattavaa – olenhan äitiyslomalla!

Eihän minulla pitäisi olla mitään stressiä – olenhan äitiyslomalla!

Mistä tuo riittämättömyyden tunne minulla tulee? Tiedän monia – itseni mukaan lukien– jotka ovat jääneet äitiyslomalle sillä ajatuksella, että sen aikana keksii mitä haluaa tehdä työkseen. Mielessä on halu löytää uusille urille tai ainakin hieman päivittää omaa osaamistaan. Minulla yrittäjyys tuo vapautta, mutta luo myös painetta. Jatkuvasti pitäisi olla aktiivinen, jotta on töitä jatkossakin. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että yhdeksän kuukautta on lopulta niin lyhyt aika, että siinä ei mitään mullistavaa välttämättä pysty tekemään oman uran tai tavoitteiden suhteen. Äitiyslomalla voi siis olla paineita töistä, vaikka ei töissä olisikaan.  

Äitiyslomalla voi siis olla paineita töistä, vaikka ei ole töissä.

Minä en aio laittaa Peetua vielä hetkeen hoitoon. Haluan olla Peetun kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Tämän vuoksi yrittäjänä kaikki työt mitä teen, tulisi olla sellaisia mitä pystyn tekemään osa-aikaisesti kotoa käsin. Pian tulee kuusi kuukautta täyteen, ja rehellisesti voin sanoa, etten vielä tiedä mitä sitä oikeasti teen muutaman kuukauden päästä. 

Ajattelin, että äitiyslomalla selviäisi mitä oikeasti haluan elämässäni työkseni tehdä!

Näiden ajatusten ja paineiden vuoksi koen riittämättömyyttä. Sisälläni on möykky, joka ei hellitä ennen kuin osaan tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Jos sinulla on samanlaisia ajatuksia, suosittelen tekemään päätökset mahdollisimman pian. Turhaan me kulutamme aikaa tulevaisuuden pohtimiseen, sillä meidän vauvat elää tässä hetkessä. Ja meidän pitäisi tehdä samoin!

Meidän vauvat elää tässä hetkessä, niin meidänkin pitäisi!

Jotta pääsisin irti tästä tukalasta riittämättömyyden tunteesta, kirjoitin paperille miten haluan päiväni viettää?

Minulle on tärkeää, että saan liikkua päivittäin. Liikkumisesta en ole valmis joustamaan. Lisäksi haluan, että Peetu saa nukkua päiväunet joka päivä ulkona rauhassa. Tämän lisäksi haluan rauhoittaa illat niin, että meillä on mieheni kanssa yhteistä aikaa. Voimistelijoiden mentaalivalmennus on työ, josta nautin niin paljon, että siihen haluan panostaa. Muut asiat ei ole tällä hetkellä prioriteeteissa ensimmäisenä, joten niitä teen sitten kun on aikaa. Välillä on hyvä myös pohtia, onko jotain asioita, joita voisi poistaa omasta arjesta. Kaikkea ei tarvitse kantaa mukanaan. Luopuminen on välillä puhdistavaa. 

Onko sinulle tuttua tämä riittämättömyyden tunne? Miten olet päässyt siitä eroon? 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös:

Mitä on äitiyden tuoma yksinäisyys? – Vinkkejä yksinäisyyden selättämiseen

Onko normaalia, että oma lapsi ottaa välillä päähän?

Olenko se äiti, joka ei osaa puhua enää muusta kuin vauvajutuista?

Mitä on äitiyden tuoma yksinäisyys? – Vinkkejä yksinäisyyden selättämiseen

Yksinäisyys on hyvin subjektiivinen tunne, jota voi tuntea, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Yksinäisyyttä koetaan usein uusissa elämäntilanteissa, jotka ovat tavalla tai toisella elämää mullistavia. Äitiys on varmasti yksi suurimmista muutoksista naisen elämässä. Sen vuoksi äitiys voi myös tuoda mukanaan yksinäisyyden tunnetta. 

Yksinäisyys ei aina näy ulospäin!

Yksinäisyyttä voi olla sekä henkistä että fyysistä. Molempia voi kokea yhtäaikaisesti – tai vain toista. Henkistä yksinäisyyttä voi kokea, vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä. Sen vuoksi yksinäisyys ei aina näy ulospäin. Sitä voi kokea sellaisetkin ihmiset, joista kukaan ulkopuolinen ei voisi koskaan uskoa. Yksinäisyys ei siis aina tarkoita sitä, että olisi fyysisesti yksin tai ympärillä ei olisi ihmisiä. Yksinäisyyttä voi tuntea myös jopa silloinkin ja sillä hetkellä, kun on ihmisten kanssa.

Tarvitsen ihmisiä ympärilleni, jotta saan jäsenneltyä omia ajatuksiani.

Minä kaipaan todella paljon ihmisiä ympärilleni. Tarvitsen ihmisiä ennen kaikkea vuorovaikutukseen. Tarvitsen keskustelua ja kommunikointia, jotta saan jäsenneltyä omia ajatuksiani. Tämän vuoksi esimerkiksi sosiaalinen media ja tämä blogi ovat olleet minun pelastus äitiyden myötä. Instagramissa pystyn tuomaan omia ajatuksia esille, ja saan käydä keskustelua ajankohtaisista aiheista. Blogissa saan kirjoittaa omia ajatuksia ylös, ja näistä aiheista jatkan keskustelua kommenttien puolella tai instagramissa yksityisesti. Lisäksi en pärjäisi ilman muita ihmisiä. Haluan ja saan tukea muilta. Se tekee elämästäni elämisen arvoista. 

Äitiys on välillä hyvinkin yksinäistä, vaikka samalla se on parasta maailmassa. Yksinäisyyttä emme voi kieltää. Kaikki tunteet ovat sallittuja, kuten totesin sen jo viime postauksessa, jossa aiheena oli ”voiko oma lapsi ottaa päähän?”. Myös yksinäisyys on sallittua. Sitä ei tarvitse hävetä, tai se ei ole loukkaus läheisille. Yksinäisyyttä voi tuntea – ja sitä saa tuntea. 

Yksinäisyys ei ole loukkaus läheisille. Myös yksinäisyys on sallittu tunne. 

Äitiydessä yksinäisyys tulee usein siinä kohtaa, kun päivät toistavat toinen toistaan. Voi olla päiviä, ettei näe muita aikuisia laisinkaan – oman puolison lisäksi. Vaikka oman lapsen seura olisi kuinka hyvää, on aikuiselle ihmiselle tärkeää päästä kanssakäymiseen myös muiden aikuisten kanssa. Kun arjesta jää pois kokonaan työn puolesta tuleva sosiaalisuus, on tärkeää osata löytää heti äitiyden alussa keinoja ja tapoja saada vertaistukea ja keskustelua muiden äitien kanssa. Ei ole yhtään epätavallista, että näitä samassa elämäntilanteessa olevia ei ole omassa lähipiirissä, vaan niitä täytyy etsiä. 

Kaikki me emme ole luonnostaan sosiaalisia. Tämän vuoksi yksinäisyys voi olla isokin haaste. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole luontevaa, ja sen vuoksi ei myöskään osata luoda uusia ihmissuhteita. Minullakin on tässä haasteita. Vaikka olen sosiaalinen, en silti päästä ihmisiä kovinkaan helposti lähelle. Minun haaste on löytää syviä ihmissuhteita.

Yksinäisyys voi olla isokin haaste, jos ei ole luonnostaan sosiaalinen. 

On helpompaa luoda ihmissuhde, joka lopulta jää hyvin kaukaiseksi. Tällaiset ihmissuhteet eivät vie yksinäisyyttä pois. Varsinkin, jos yksinäisyys on enemmän henkistä. Silloin ei riitä, että pääsee paikkaan missä on muita ihmisiä. Silloin tarvitsee henkisen yhteyden toiseen. Ja sen luominen tai löytäminen ei olekaan niin helposti tehty. 

Jos on henkisesti yksinäinen, tarvitsee aidon yhteyden toiseen ihmiseen, jotta yksinäisyys häviää. 

Kysyin seuraajiltani instagramissa vinkkejä yksinäisyyteen. Sain paljon viestejä. Yksinäisyys on todella yleistä ja sitä kokevat monet äidit. Useimmat kuitenkin ovat löytäneet keinoja, joiden avulla yksinäisyys on selätetty. Monet hakevat apua erilaisista perhekerhoista tai -kahviloista. Monet ovat verkostoituneet muiden äitien kanssa. Myös lapsen kanssa tehtävät harrastukset kuten vauvauinti ja muskari ovat suosittuja. Vauvauinti on myös meillä todettu toimivaksi jutuksi. Sosiaalinen media on myös monelle väylä estää yksinäisyyttä. 

Perhekerhot tai muskarit eivät ole kaikkien juttu. Tärkeää olisikin löytää arkeen itselle toimivat tavat ja kanavat olla yhteydessä muihin aikuisiin. On hyvä myös muistaa, että aluksi joku juttu voi tuntua vastenmieliseltä, ja myöhemmin se onkin parasta maailmassa.

Oletko ihminen, joka kaipaa läheisiä ystävyyssuhteita vai ihminen joka kaipaa keskustelua eikä niinkään fyysisesti ihmisiä lähelle? Ensimmäiselle voi sopia perhekerhot ja toiselle taas sosiaalinen media tai puhelinkeskustelut oman äidin kanssa. Tärkeintä on tunnistaa mitkä toimii itselle. Jo pelkät rutiinit, kuten lenkki päivittäin, voi tuoda arkeen sellaista sisältöä, joka huomaamatta auttaakin poistamaan yksinäisyyden tunnetta.  

Oletko sinä kokenut joskus yksinäisyyttä?

Miten sinä pääsit yli yksinäisyyden tunteesta?

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Onko normaalia, että oma lapsi ottaa välillä päähän?

Olenko se äiti, joka ei osaa puhua enää mistään muusta kuin vauvajutuista?

Paineet vanhemmuudessa – Luodaanko me itse paineet itsellemme?

Tule instagramissa mukaan #babysteps_susanna haasteeseen. Jo sadat äidit ympäri Suomea lenkkeilevät yhdessä. Liity mukaan meidän #lenkkijengiin. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

❄️ ARVONTA 1 + 6 ❄️ . . Muutamia viikkoja sitten perustettu #lenkkijengi on osoittautunut toimivaksi tavaksi MOTIVOIDA ja itsekin MOTIVOITUA ulkoilemaan. 💙Useat teistä seuraajista on ollut mukana luomassa yhteisöä, joka INNOSTAA toinen toistaan liikkumaan – säällä kuin säällä! 💦❄️ Tästä iso kiitos jokaiselle, OOTTE IHAN HUIKEITA! 💙 Mikä oikeasti sen parempi motivaattori olisikaan kuin yhdessä liikkuminen – jokainen omalla tahollaan ympäri Suomea? ❄️ . . Kuten jo aikaisemmin vihjailin, NYT olisi aika viedä #lenkkijengi SEURAAVALLE TASOLLE. . . Seuraavan kuuden (6) viikon ajan (4.11-15.12) sinulla on mahdollisuus innostaa omalla esimerkillä muita lenkille ja olla siten mukana HUIKEASSA ARVONNASSA. Arvon kaikkien osallistuneiden kesken yhteistyössä @björnborg kanssa Björn Borg urheiluvaatesetin (arvo yli 200€). . Ohjeet osallistumiseen: 1. Postaa omaan feediisi ulkoilukuva ja merkkaa se #babysteps_susanna sekä @susanna_mustajarvi 2. Seuraa @susanna_mustajarvi 3. Tägää tähän kuvaan mukaan ystävät, jotka haluaisit mukaan arvontaan ja levittämään hyvää fiilistä. . Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . . Ja ei tässä vielä kaikki. Lisäksi jokaisen storyn puolella @susanna_mustajarvi tägänneiden kesken arvon JOKA VIIKKO @bjornborg JUOMAPULLON ja TREENIKASSIN. Kuuden viikon ajan. . . Aika mahtavaa, vai mitä? Nyt sinun tehtäväsi on lähteä nauttimaan ulkoilusta ja siten olla mukana innostamassa myös muita liikkumaan! ❄️ Yhdessä me olemme enemmän! #ulkoiluhaaste #lenkkihaaste #arvonta #giveaway #björnborg #babysteps_susanna

Henkilön Susanna | Äitien motivointi (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Onko normaalia, että oma lapsi ottaa välillä päähän?

Vanhemmuuden paineet ja keskustelu niihin liittyen on kiivaimmillaan. Kirjoittelin hiljattain omista paineista vanhemmuuteen liittyen, ja totesin, että taidan olla itse se, joka asettaa suurimmat paineet itselleni. Tässä postauksessa kerroin myös Yle akuutin artikkelista, jossa tunnetut vanhemmat kertoivat omista epäonnistumisista vanhempana. Jutun ideana oli tuoda näkyväksi vanhemmuuteen liittyviä tabuja ja samalla normalisoida vanhemmuuteen liittyviä pelkoja ja epävarmuutta. 

Artikkelin otsikko ”Olin niin väsynyt, että mua vitutti se vauva” herätti tunteita.

Vain muutamia päiviä tämän jälkeen alkoi kuitenkin kuohumaan. Artikkelin otsikko ”Olin niin väsynyt, että mua vitutti se vauva” herätti tunteita. Otsikon lausahdus oli lainaus Shitty is the new black -bloggaajan Sariannan haastattelusta. Tämä lause sai osakseen hyvin tuomitsevia kommentteja, kuten ”miksi niitä lapsia tulee hankkia, jos ne alkaa ottamaan päähän”

Pettymys

Tätä kohua seuratessa suurin tunne itsellä oli pettymys. Minä olin niin pettynyt siihen, miten kerta toisensa jälkeen joukkoon mahtuu ihmisiä, jotka tuomitsevat ja nostavat oman itsensä toisen yläpuolelle. Ärsyttää tosi paljon tekopyhät ihmiset. Ja nämä kommentoijat ovat juuri sitä. Tiedän, että kenenkään elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Rakkauteen kuuluu myös toisen ääripään tunteet, joten kaikki ihmiset kokevat myös negatiivisia tunteita omia läheisiään kohtaan. 

Vaikka lapsi olisi ollut kuinka haluttu ja toivottu, ei se estä sitä etteikö saisi tuntea myös negatiivisia tunteita lasta kohtaan. 

Petyin myös siihen, että lapsettomuuden kokeminen otetaan usein tällaisissa keskusteluissa esiin. On todella väärin levittää ajatusta ja asennetta, jossa ajatellaan lapsettomuuden suojaavan negatiivisilta tunteilta lasta tai vanhemmuutta kohtaan. Vaikka lapsi on kuinka haluttu ja toivottu, ja vaikka olisit ollut kuinka valmis vanhemmaksi, ei se silti estä sitä etteikö saisi tuntea myös negatiivisia tunteita. Valitettavasti juuri lapsettomuudesta kärsineet jakavat tällaista ajatusmaailmaa. Tässä yksi esimerkki: ”minulla on täällä 4kk tyttö, joka myös valvottaa ym kaikki vauvan temput, mutta kertaakaan en ole tuntenut tuota harmitusta ”vitutusta. Kun lapsi ei ollut itsestäänselvyys ja sitä tehtiin pari vuotta, niin tällaisille tapauksille tekee pahaa lukea tai kuulla että lapsi voi vituttaa. Nämä kaikki on vain vaiheita ja näihin pitää olla valmis, kun lapsia alkaa hankkimaan.” Siis mitä? Lapsettomuus tekee sinusta tunteettoman, sitäkö yrität sanoa? 

Tunnetaidot ja -kasvatus

Meidän jokaisen tulisi tehdä töitä sen eteen, että osaisimme tunnistaa, nimetä ja sanoittaa omia tunteitamme. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Niitä ei voi valita, mutta aina voi päättää miten antaa tunteen ohjata omaa toimintaa. Me vanhemmat olemme tärkeässä roolissa oman lapsemme tunnetaitojen opettelussa. Jos emme itse pysty hyväksymään negatiivisia tunteita, niin miten pystyisimme opettamaan lapsellemme tunteiden sallimista? Se ettei niitä hyväksy, ei kuitenkaan poista niitä. Tunteet ovat joka tapauksessa olemassa – hyväksyy niitä tai ei. Jos tunteitaan ei hyväksy, näkyy se usein pyrkimyksenä peitellä niitä hyssyttelemällä tai päihteitä käyttämällä. Molemmat tavat ovat haitallisia niin itselle kuin lähipiirillekin.

Jos emme itse pysty hyväksymään negatiivisia tunteita, miten pystyisimme opettamaan lapsellemme tunteiden sallimista?

Me olemme myös erilaisia persooniltamme, olematta kuitenkaan toinen toistaan parempi. Osa meistä ihmisistä on enemmän tunteellisia kuin toiset. Jos toinen ihminen tuntee enemmän ja voimakkaammin, ei se missään nimessä ole syy miksi vähemmän tunteva voisi alkaa tuomitsemaan tunteellisempaa ihmistä. Jos sinä et ole kokenut jotain tunnetta (tai et ole sitä ainakaan tunnistanut), ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi sallittua ja jopa normaalia tuntea. Nämä ovat ihan perusasioita! Miksi ne unohtuvat kun tuolla sosiaalisessa mediassa vouhkataan? 

Tuomitseminen

Miksi sitten ihmiset tuomitsevat toisia? Olen paljon pohtinut tätä. Negatiivisten tunteiden kieltämiseen liittyy pelkoa – pelkoa tulla torjutuksi tai nolatuksi. On ehkä opittu siihen, että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja. On opittu myös siihen, ettei saa valittaa. Ja juuri negatiiviset tunteet usein rinnastetaan valittamiseen. On tärkeää ymmärtää, ettei tunteiden sanoittaminen ole valittamista. Ehkä kritisoijat ja tuomitsijat eivät halua tuntea negatiivisia tunteita, koska ne koetaan epämukaviksi ja vääriksi. Ehkä he pelkäävät paljastuvansa ja haluavat peitellä sitä hyökkäämällä? Tärkeintä olisi kuitenkin oppia tunnistamaan, mitä pelkää ja miksi!

Negatiivisten tunteiden kieltämiseen liittyy pelkoa tulla torjutuksi tai nolatuksi.

Kiusaaminen

Toisen ihmisen kritisointi ja arvostelu kärkkäästi on kiusaamista. Sellainen ihminen, joka haluaa kommentillaan lytätä toista alas nostamalla itseään ylös, on kiusaaja. Sosiaalinen media on raaka maailma, jossa välillä tuntuu, että fiksutkin ihmiset saattavat kommentoida todella loukkaavasti. Miten sinä haluaisit oman lapsesi toimivan toisia ihmisiä kohtaan? Tee siis itsekin samoin. Jos me vanhemmat lauotaan suustamme mitä sattuu ja syyllistetään muita ihmisiä, on melko varmaa, että meidän lapset tulevat tekemään samoin. 

Miten sinä toivoisit lapsesi toimivan toisia kohtaan? Toimi itse samoin.

Epäkohtia ja virheitä etsitään suurennuslasin kanssa

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi toisten sanomisista tai tekemisistä halutaan löytää väkisin jotain pahaa sanottavaa. Eikö olisi mukavempaa tukea ja kannustaa muita? Koskaan ei ole varmaa oletko joskus itse samassa tilanteessa. Mitä silloin toivoisit muilta ihmisiltä? Tässä kohussa ihmetytti se, ettei jotkut ihmiset osanneet yhtään asettua Sariannan saappaisiin. Luulen, että eniten ihmisillä silmiin pisti sanavalinta ”vitutti”. Tämä sana ei ole kaikilla jokapäiväisessä käytössä, mutta kaikki varmasti tietävät mitä se suurin piirtein tarkoittaa. Joillekin se on pientä ärsytystä, toisille taas suurta. Mutta on se mitä tahansa, se on täysin hyväksyttyä. 

Äitiys on täynnä tunteita – kaikilla!

Äitiys on todellakin täynnä erilaisia tunteita ja niistä pitäisi saada puhua avoimesti ja rehellisesti ilman, että tarvitsee pelätä tuomitsemista. Tunteita tulee ja menee. Ratkaisevaa on se, kuinka paljon antaa tunteiden ohjata omaa toimintaa. On viisautta uskaltaa sanoa ääneen myös ne kaikkein pelottavimmatkin tunteet. Jos on hetkellisesti tuntenut negatiivisia tunteita lastaan kohtaan, se ei tarkoita sitä etteikö rakastaisi lasta. Se ei myöskään tee ihmisestä yhtään huonompaa vanhempaa. 

Ollaan armollisempia itseä ja toisiamme kohtaan!

Uskalletaan sanoa ääneen omia tunteita ja tuodaan näkyväksi se, että elämään kuuluu kaikki tämä tunteiden kirjo. 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Onko hyväksyttävää katua vanhemmuutta?

Olenko sittenkään valmis äidiksi? – viime hetken panikointia!

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

Instagramissa on menossa arvonta, josta voi voittaa ”Pojan käyttöopas äideille” -kirjan. Klikkaa kuvasta ja tule sinäkin mukaan arvontaan!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

💕ARVONTA 💕 Matkani pojan äitinä on vasta alussa, joten mikä sen mielenkiintoisempaa lukemista olisikaan kuin humoristinen käyttöopas pojan äidille. 🚨🚒🚙On hauska huomata kuinka Peetu jo nyt nauttii poikamaisesti vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Hän on sopivasti rämäpää kuten on äitinsä ja isänsäkin! 💜 . . 💕Yhteistyössä @fitrakirjat kanssa arvon juuri julkaistun Pojan käyttöopas äideille -kirjan💕🦄 . . 🦄 Tämä on kyllä ehdottomasti hauskin arvonta pitkään aikaan.💕 Kirja käy läpi pojan kehityskaaren vauvasta aikuisuuteen. Mitä kaikkea tuohon matkaan mahtuukaan? 🥰 . . Psst. Tämä on muuten ihan super hyvä lahjaidea sisarukselle tai ystävälle vaikka pukinkonttiin 💕 . . Onnea arvontaan kaikille! 💜 Alla ohjeet osallistumiseen: . 1. Seuraa @susanna_mustajarvi 2. Tykkää kuvasta 3. Tägää mukaan ystävät, jotka ilahtuu tämän nähdessään. Jokainen uusi tägäys on yksi uusi arpa sulle! . Arvonta päättyy sunnuntaina 24.11 klo 23. Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . #arvonta #yhteistyössä #poikienäidit #pojankäyttöopasäideille #fitrakirjat #fitra @poikienaidit_official kuva: @elisaerikaaa 💕

Henkilön Susanna | Äitien motivointi (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Väsymys on täysin uusissa ulottuvuuksissa – Onko pätkäyöt tulleet jäädäkseen?

Ennen äitiyttä en olisi ikinä osannut kuvitella, millaista väsymystä sitä todella tulee kohtaamaan. Pätkäyöt ovat todellisuutta, ja kuuluvat osaksi suurimman osan lapsiperheen elämää jossain kohtaa. Samalla en olisi voinut kuvitella kuinka hienosti meidän äitien ja isien kehot jaksavat, vaikka takana ei olisi kuin ihan muutama tunti unta – ja tätä vielä useita viikkoja. 

Noin viisi viikkoa sitten meillä alkoi tiheän imun kausi, ja sen jälkeen emme ole juurikaan nukkuneet. 

Elän tällä hetkellä vaihetta, jossa kysymys, ”mitä sinulle kuuluu” tarkoittaa yhtä kuin ”miten teillä on nukuttu”. Ja kiitos kysymästä – huonostihan meillä. Noin viisi viikkoa sitten meillä alkoi tiheän imun kausi, jonka jälkeen emme ole juurikaan nukkuneet. Yöt ovat levottomia. Öisille hulinoille ei näy loppua. Pakko todeta, että tässä kohtaa alkaa jo hieman nämä viikot painamaan silmiä ja koko kroppaa. Viiden viikon aikana olen nukkunut maksimissaan kaksi tuntia yhtenäistä unta. 

Viiteen viikkoon on mahtunut öitä, jolloin on herätty puolentunnin välein. Nyt viimeisten öiden aikana olemme heränneet tunnin välein. Muutamia kahden tunnin pätkiä voi myös yöstä löytyä. Peetu ei ole itkuinen, mutta hyvin levoton kyllä. Olen yrittänyt pohtia mistä tämä voisi johtua. Olemme kokeilleet monia juttuja kuten lisämaitoa ja erilaisia nukuttamisentapoja. Olemme nukuttaneet rinnalle, tutin avulla, silittelemällä. Meillä on iltarutiinit ja kohina käytössä. Olemme myös siirtäneet Peetun perhepedistä omaan sänkyyn ja siellä unipesään. Lisäksi olemme kokeilleet painoa peiton päällä. Olen pohtinut pääni puhki ja kokeillut asioita – tuloksetta. Katkonaiset unet johtuvat jostain sellaisesta, mihin emme vain pysty vaikuttamaan. Tästä syystä en juurikaan enää jaksa analysoida mistä tämä heräily voisi johtua. Haluan uskoa, että tämä on vain vaihe, joka menee pian ohi. 

En enää jaksa pohtia syytä pätkäöille. Haluan vain uskoa, että tämä menee pian ohi!

On syy sitten mikä tahansa, se ei poista sitä tosiasiaa, että huonosti nukutut yöt alkavat pikku hiljaa näkyä omassa tekemisessä. Olen hyväntuulinen, mutta päivissä en mitään järkevää saa kyllä aikaiseksi – ja eihän minun tarvitsekaan. Olen muutamia tekstejä välillä yrittänyt tänne blogiin kirjoittaa, mutta väsyneenä ei vain saa kirjoitettua luettavaa tekstiä. Kirjoittaminen on luovaa työtä, ja se vaatii melko selkeän pään. Väsyneenä monet yksinkertaisetkin asiat alkavat muuttua monimutkaiseksi. Minulla väsymys vaikuttaa muun muassa tasapainoon, ja olo on ollut viimeisten viikkojen aikana melkoisen sumeaa. 

Väsyneenä monet yksinkertaisetkin asiat alkavat muuttua monimutkaiseksi. 

Pyrin pitämään kiinni arjen rutiineista, sillä ne auttavat jaksamaan!

Arjessa pyrin pitämään tietyt rutiinit yllä, sillä ne auttavat jaksamaan. Minun hyvinvointia tukevia rutiineja ovat aamupuuro marjoilla ja raejuustolla, aamulenkki Peetun kanssa, salitreenit kahdesta kolmeen kerran viikossa ja lauantaisin pidän somevapaata. Ihmeellistä tässä on se, että nautin suunnattomasti jokaisesta päivästä. Joka aamu kun herään ja näen Peetun, koko nukkumaton yö unohtuu. Väsymys siirtyy ja kiukkua ei ole, kun saa vain viettää aikaa oman lapsen kanssa. Se on ihmeellistä. Rakkaus omaa lasta kohtaan on niin voimakasta, että se antaa kyllä ihmeellisiä supervoimia meille molemmille – minulle ja miehelleni. 

Elämä on tässä ja nyt! On tärkeää osata priorisoida asioita oikein. Tällä hetkellä koen, että minun tärkein tehtävä on pitää itsestäni huolta, jotta pystyn olemaan hyvä äiti Peetulle – väsyneenäkin. Se vaatii armollisuutta itseä kohtaan. Pian tulee varmasti taas aika, kun meidän perhe nukkuu hyvin. Se ajatus mielessä jaksan vielä tulevatkin viikot.

Onko sinulla vinkkejä tällaiseen elämänvaiheeseen?

Miten sinä olet pärjännyt väsymyksen kanssa?

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Pssstt. Jos et muuten vielä seuraa minua instagramissa, niin tee heti korjausliike sen suhteen, sillä sieltä saa roppa kaupalla motivaatiota arkeen. Lisäksi siellä juttelen enemmän meidän arjesta ja ajankohtaisista aiheista. Olen asettanut omaksi tavoitteeksi sosiaalisessa mediassa innostaa päivittäin ainakin yhden ihmisen tekemään hyvinvointia tukevia valintoja. Lupaan, että liittymällä minun jengiin alat huomaamattasi tekemään arjessasi sellaisia asioita, jotka vievät sinua kohti omia tavoitteitasi. 

Lue myös: 

Annoimme lapsellemme korviketta – olo on kuin rikollisella!

Voinko imettävänä äitinä juoda alkoholia?

Perhepeti – merkki laiskuudesta?

 

Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

Sain inspiraation tekstilleni Herkkämies blogin postauksesta, jossa käsiteltiin vanhemmuuden mahdottomuutta kaikkine vaatimuksineen ja velvollisuuksineen. Meille on yhä enemmän selvää, että vanhemmuus on täynnä ristiriitoja. Mikään ei tunnu olevan riittävää ja koemme epäonnistuvamme. Jatkuvasti meiltä vaaditaan tai me itse vaadimme itseltämme enemmän. Aina voisi olla enemmän läsnä, aina voisi auttaa enemmän, tai aina voisi ymmärtää ja tukea lastaan enemmän. Parasta olisi jos saisi triplattua tai vähintään tuplattua itsensä, jotta pystyisi tyydyttämään kaikkien tarpeet. 

Tämä riittämättömyyden tunne kuulostaa jo nyt itseni kohdalla tutulta. Tuntuu, että tuo epäonnistumisten ketju lähtee käyntiin jo siinä kohtaa, kun alat harkitsemaan lasta. Jo siinä kohtaa olet suurennuslasin alla. Kaikki valinnat, joita teet, voivat vaikuttaa raskaaksi tulemiseen tai raskauteen. Olen huomannut, että pyrkisi sitä olemaan kuinka täydellinen tuleva vanhempi, pieleen menee joka tapauksessa.

Mitä voimme tehdä, jos olemme tuomittuja epäonnistumaan? 

En usko, että tässä kohtaa kannattaa kuitenkaan ryhtyä välinpitämättömäksi ja heittää hanskoja tiskiin. Mitä jos vaihtaisimme asennetta? Täydellisyyteen ei kannata pyrkiä, sillä se on mahdotonta. Tämä on ehkä tärkein muistutus itselleni, mutta uskon, että siellä ruudun toisella puolella on myös muitakin minunkaltaisia tulevia vanhempia. 

Täydellisyyteen ei kannata pyrkiä, sillä sitä ei ole olemassa!

Suurimmat haasteet itselleni ainakin tuottaa ravitsemus. Olen tosi tarkkaan yrittänyt noudattaa suosituksia ja kieltoja. Silti huomaan ajoittain, että jälleen meni pieleen. Suosituksia on niin paljon, ettei kaikkea aina joka tilanteessa pysty ottamaan huomioon. Lisäksi meille raskaana oleville tulee omia rajoituksia, kuten minulla on raskauden aikainen närästys, jonka vuoksi en voi syödä tulista ruokaa tai esimerkiksi sipulia. Kun tämän laittaa kaikkien muiden suositusten ja rajoitusten päälle, tuntuu se mahdottomalta toteuttaa. Vaikka en tietoisesti ole tehnyt mitään valintoja vastoin suosituksia, silti niitä ”virheitä” sattuu. 

Suositusten ja rajoitusten viidakko – mihin meidän tulisi keskittyä?

Rajoitukset ja ohjeet eivät liity vain ravitsemukseen. Niitä on iso lista myös muissa elämän osa-alueissa. Hiusten värjääminen raskaana on herättänyt paljon ristiriitaisia ajatuksia ja ohjeistuksia. Myös ihovoiteiden käytöstä on monia suosituksia ja näkemyksiä. Mieleen herää paljon kysymyksiä, kuten kuinka paljon saa syke nousta treeneissä, jotta se on turvallista? Olenko voinut aiheuttaa jotain haittaa vatsassa kasvavalle lapselleni käymällä avannossa? Stressaanko liikaa? Mikä määrä sokeria on vielä turvallista lapsen kehitykselle ja kasvulle? Ja näitä kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin. Jokainen meistä haluaisi tehdä oikeita valintoja. Ei kukaan halua satuttaa vatsassa olevaa vauvaansa!

Vaadimmeko liikaa itseltämme? Olenko epäonnistunut, jos en pysty noudattamaan ohjeita pilkun tarkasti?

Onko suosituksia jo siis liikaa? Vai olemmeko me ihmisinä sellaisia, jotka tarvitsevat kaikkeen oikean vastauksen ja vaadimme itseltämme liikaa? Olen pohtinut tätä omalla kohdallani ja olen pyrkinyt muuttamaan omaa asennettani. Maailma ei ole mustavalkoinen. Ei ole oikeasti olemassa täysin oikeaa ja väärää. Kaikkia suosituksia ei tarvitse ottaa haudan vakavasti. Pitäisikö meidän siis hiukan hellittää? NO KYLLÄ! Saamme aivan varmasti kasvatettua vatsassamme riittävän hyvän ja ”täydellisen” yksilön vain ottamalla hiukan rennommin! 

Meillä on niin suuri halu ja tahto rakentaa sisällämme ylivertaisen hienoa yksilöä. Jos pyrimme noudattamaan kaikkia ohjeita ja suosituksia 100%:n oikein, kaikki nuo vaatimukset helposti voivat kääntyä jopa meitä vastaan. Mielestäni meidän pitäisi hiukan hellittää. Olen alkanut pohtimaan oman asenteeni ja raskausajan vaikutuksia myös tulevaan vanhemmuuteen. Jos nyt jo haluan kontrolloida vauvani kaikkea kehitystä kohti täydellisyyttä, tulee vanhemmuudestakin erittäin raskasta. Lapseni ei tule koskaan olemaan täydellinen. Kukaan ihminen ei ole. Miksi siis en vain pyri riittävän hyvään? Mitä se ikinä tarkoittaakin, on meille jokaiselle henkilökohtainen. Siinä on tärkein opetus. Määrittele itsellesi mikä on riittävän hyvä vanhemmuus!

Postaus piti sisällään paljon kysymyksiä, joihin itse en ainakaan vielä osaa vastata. Kysymysten saattelemana voimme kuitenkin alkaa pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta.

Tsemppiä oman riittävän hyvän määrittelemiseen!

Se voi avata huomaamattaan paljon ovia onnelliseen ja tyytyväiseen arkeen!

by Susanna (rv 28)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Kahden vuoden kestävä piina – vauvakuume!

Pelkäsinkö fitnessurheilun vaikuttaneen lapsettomuuteen?

Supersuorittajasta fiilisliikkujaksi – Miten minun treenaaminen on muuttunut viime vuosien aikana?

Kahden vuoden kestävä piina – vauvakuume!

Huh! Nyt pääsemme erittäin mehevän aiheen äärelle. He, jotka tämän ovat kokeneet tietävät, ja tsemppiä heille, joilla se on vielä edessä. Vauvakuume – tuo orastava tunne – voi nousta useaan kertaan elämässä, mutta on myös ihmisiä, joille se ei nouse koskaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi perustaa perhettä. Vauvakuume ei ole ainoa tai oikea merkki kaipuusta saada lapsia.  

Tunne on todennäköisesti ihmiseen sisäänrakennettu, sillä lisääntyminen on ihmislajin selviytymisen kannalta välttämätöntä.

Olen joskus lukenut, että joidenkin tutkijoiden mukaan tunne on todennäköisesti ihmiseen sisäänrakennettu, sillä lisääntymine on ihmislajin selviytymisen kannalta välttämätöntä. Tunne ei ole siis keksitty tai tekosyy vauvojen hankkimiselle. Se on täyttä totta. Jokainen kuitenkin päättää itse, kuinka paljon antaa tunteen ohjata omaa elämää. On myös naisia, jotka ovat päättäneet, etteivät halua lapsia. Esimerkiksi minun ystäväni on kertonut, että vauvakuumeen iskiessä hän vain odottaa kuumeen menevän ohi ja näin hän unohtaa asian.

Ketkä kokevat vauvakuumetta?

Toisille vauvakuume tulee tiettyjen muodollisten tapahtumien myötä, kuten naimisiin menon jälkeen tai sitten kun on vakinaistunut työelämässä. Toisille taas kuume voi nousta juuri silloin kun sitä vähiten osaa odottaa. Itselläni kuume tuli varoittamatta ja täysin yllättäen. Vauvakuume voi olla myös kroonista, jolloin kuumeilu jatkuu, vaikka on jo lapsia.

Vauvakuume voi olla myös kroonista, eli kuumeilu jatkuu vaikka on jo lapsia.

Myös miehet voivat kokea vauvakuumetta. Eikö olekin mielenkiintoista? Vauvakuumeen arvioiminen on aina erittäin tärkeää. Osa meistä ihmisistä elää enemmän tunne- kuin järkiperäisesti. Jos olet persoona, joka tekee päätöksiä pääosin tunne edellä, voi vauvakuume todella vaikuttaa sinun päätösten tekoon suurestikin. 

Onko vauvakuume tyhjyydentunteen täyttämistä?

Kun minulla alkoi vauvakuume, koin suurta tyhjyydentunnetta. Koin, ettei mikään muu maailmassa voisi auttaa tämän tyhjyyden täyttämiseen. Koin tästä huonoa omaatuntoa, sillä minulla on erittäin hyvä parisuhde, ja muutenkin elämässä kaikki asiat tosi hyvin.

Yhtäkkiä mikään ei vain tuntunut enää miltään!

Koen, että vauvakuume aiheutti tuon tyhjyydentunteen kuin tyhjästä. En ollut tuntenut sitä aikaisemmin. Yhtäkkiä mikään ei vain tuntunut enää miltään. Vanhat asiat eivät tuoneet tyydytystä. Treenaaminen ei enää tuntunut samalta kuin ennen. Olin matkustellut paljon, mutta se ei myöskään enää tuntunut merkitykselliseltä. En halunnut enää olla vapaa tekemään mitä itse halusin. Koin, että oli aika saada jotain suurempaa merkitystä elämälleni. Koin olevani valmis elämään vähemmän itsekkäämpää elämää ja alkaa rakentaa elämää jollekin toiselle. Tämä tuskainen vaihe kesti reilu kaksi vuotta. 

Vauvakuume voi aiheuttaa suurta katkeruutta ja myös kateutta, jos oma elämäntilanne ja kuumeilu eivät kohtaa. Ristiriita järjen ja tunteen välillä voi olla suuri, jolloin se vaikuttaa kaikkeen muuhunkin elämään suuresti. Maailma pysähtyy ja vauvakuume täyttää koko mielen.

Vauvakuume on asia, josta tulisi saada puhua avoimesti. Aina se ei tule hyvään hetkeen, ja silloin vauvakuumeilijaa ei voi myöskään syyllistää tai pakottaa tuntemaan toisin. Toisinaan se tulee juuri oikealla hetkellä. Silloin kannattaa nauttia tunteesta ja kaikesta tulevasta. Lapsen saaminen on todellinen lahja!

 

Tsemppiä kaikille vauvakuumeilijoille! 

Muista, että et ole tunteidesi kanssa koskaan yksin. 

by Susanna (rv 27)

 

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Vauvakuume – miten tuon tunteen voi sammuttaa?

Pelkäsinkö fitnessurheilun vaikuttaneen lapsettomuuteen?

Supersuorittajasta fiilisliikkujaksi – Miten minun treenaaminen on muuttunut viime vuosien aikana?

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

Elämä on todellakin muuttumassa. Se on muuttunut pikku hiljaa väistämättä raskauden myötä, mutta viimeistään synnytyksen jälkeen tapahtuu isoin muutos. Nyt en puhu materiaalista, arjen rutiinien tai ympäristön muuttumisesta. Puhun minusta itsestä, naisesta. Olen alkanut henkisesti valmistautumaan siihen, että kolmen kuukauden päästä minua kutsutaan äidiksi. Olen silloin äiti! Kuulostaa niin ihmeelliseltä, ja oma suhtautuminen siihen on hieman ristiriitainen – samanaikaisesti olen super onnellinen, mutta myös mietteliäs. Olo on kuin olisi hieman hukassa oman identiteettinsä ja minäkuvansa kanssa.

Jos olen äiti, niin miten olen myös nainen? Miten löydän näiden kahden välille tasapainon? 

Olen kuullut valmennettaviltani useita tarinoita siitä, kuinka oma naiseus katosi synnytyksen jälkeen ja tilalle tuli äitiys.

Monet naiset ovat tuota pohtineet, ja lähteneet etsimään omaa naiseutta vuosia äidiksi tulemisen jälkeen. Tässä ei ole kyse pelkästään kahdesta erilaisesta sanasta, joiksi sinua kutsutaan. Tässä on kyse hiukan isommasta asiasta. Olen siis törmännyt asiaan useasti yli kymmenen vuoden aikana, mutta vasta nyt kun se kolahtaa omalle kohdalle, olen aidosti alkanut miettimään asian todellista merkitystä.

  1. Muuttuuko minun identiteetti automaattisesti ainakin muutamaksi kuukaudeksi naiseuden painopisteestä äidiksi?
  2. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa?
  3. Osaanko olla tilanteessa onnellinen?
  4. Milloin herään siihen, että haluankin jälleen löytää naiseuteni? 
  5. Entä miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille?

Muistan ajatelleeni ennen raskautta, että olen todellakin valmis luopumaan omasta itsestäni. Olen vihdoin valmis siirtymään vaiheeseen, jossa tärkeämpää onkin oman itsensä sijaan pieni ihminen. Edelleen muistuttelen itselleni tästä. Mutta vaatiiko äitiys todella sitä, että pitää luopua omasta itsestä? Äitiys ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että naiseuden kokeminen on ihan yhtä tärkeää.

On siis hyvin olennaista selvittää, mitä naiseus tarkoittaa minulle? Mistä asioista en ole valmis luopumaan? Meidän ei ole pakko luopua kaikesta – eihän?

En olisi uskonut, että minun oma naiseus ja sen kokeminen – erityisesti pelko sen kadottamisesta – on näin vahva. Haluan pitää siitä kiinni. Mutta ymmärrän myös, että se väistämättä jää hetkeksi hieman sivuun. Ainakin siksi aikaa, että opimme elämään vastuullisina vanhempina ja laittamaan pienen ihmisen oman itsemme edelle. Olemme täysin uuden asian äärellä. Meistä tulee ensimmäistä kertaa äiti ja iskä. Se on iso juttu!

Lapsen tarpeet menevät auttamatta omien tarpeiden edelle. Se on selvä!

Kuitenkin haluaisin jo nyt löytää rauhan itseni kanssa. 

Miten voisin luottaa siihen, etten hukkaa täysin itseäni – sitä naista joka olin ennen raskautta!

by Susanna (rv 25)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Euforisia onnenhetkiä – saisinko jäädä raskauskuplaani ikuisesti?

Miksi lapsettomuudesta on vaikea puhua? – Vaietut tunteet julki!

En voi koskaan nauttia vauvani tuoksusta – miten aistivamma vaikuttaa elämääni?

Vauvakuume – miten tuon tunteen voi sammuttaa?

 

Instagramissa on menossa huikea arvonta 7.3 asti. Osallistu ja voita Oot niin ihana -vauvakirja itsellesi tai ystävällesi!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

ARVONTA 💕 yhteistyössä @mammas.fi kanssa arvon yhden Oot niin ihana -vauvakirjan (arvo 53€). 😘 Oot niin ihana on uudenlainen, moderni vauvakirja. Sisältö ja ulkoasu on tehty yhdessä tulevien käyttäjien kanssa. Tämä on loistava lahja ystävälle tai itselle. Parhaille vain parasta! 💯💕 Onnea arvontaan kaikille! 💜 Alla ohjeet osallistumiseen: . . . 1. Seuraa @mammas.fi sekä @susanna_mustajarvi 2. Tykkää kuvasta 3. Tägää mukaan ystävät, jotka ilahtuu tämän nähdessään. Jokainen uusi tägäys on yksi uusi arpa sulle! . . Arvonta päättyy torstaina 7.3 klo 18. Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . . #arvonta #yhteistyössä #mammas #pregnant #vauvakirja #ootniinihanavauvakirja #ootniinihana 📸: @elisaerikaaa 💕

Henkilön Meidän Combo by Susanna (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Miksi lapsettomuudesta on vaikea puhua? – Vaietut tunteet julki!

Minun on ollut todella vaikea puhua lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Vaikka aiheesta olisi ollut paljon puhuttavaa jo ennen blogia, olen kuitenkin ennemmin vaiennut kuin alkanut puhumaan. Mistä tämä sitten johtuu? Aika usein minusta on tuntunut, että minulla ei olisi oikeutta puhua. Sillä aina löytyy joku, joka kokee kärsineensä enemmän. Vähättelen helposti omia kokemuksiani ja tunteitani, ja nostan taas muiden korokkeelle. Aina on joku toinen, jolla tarina on vielä tuskaisempi. Joillekin tämä voi kuulostaa hullulta, mutta minusta välillä tuntuu, etten olisi kärsinyt tarpeeksi puhuakseni lapsettomuudesta.

Mikä on siis tarpeeksi? Valitettavasti omat ajatukseni eivät ole tulleet täysin tyhjästä. Olen kokenut omalla kohdallani – mutta myös kuullut muiden kokemana – kritisointia ulkopuolisten toimesta. Asia nähdään välillä hyvin mustavalkoisena. Kritisointia on myös ajoittain näkynyt muiden tahattomasti lapsettomuudesta kärsineiden keskuudessa vertailemalla omaa tilannetta muihin. 

Voiko olla siis mahdollista, että myös lapsettomuuden ympärillä pyörii kilpailua?

Minua surettaa hieman nuo omat pelkoni ja ajatukseni. Emmeköhän me kaikki olla tarpeeksi kertoaksemme omista kokemuksistamme ja fiiliksistämme? Koen auttavani muita kertomalla oman tarinani. Minun tarinasta voi olla hyötyä muille samojen asioiden kanssa kamppaileville. Ei ole kyse vertailusta tai kärsimyksen mittaamisesta. En kerro asioita nostaakseni itseäni korokkeelle, vaan tuodakseni ääntä kuuluville tahattomasta lapsettomuudesta ja siihen liittyvistä asioista. Kaikki eivät halua tai osaa sanoa omia tunteitaan ääneen. Eikö silloin ole hyvä, että joku niitä uskaltaa tuoda esille? 

Tuntuu väärältä joutua kritisoinnin kohteeksi, koska aihe itsessään ei ole helppo. Siitä ei ole koskaan helppo puhua.

Olen ollut hyvin varovainen tämän aiheen suhteen, koska jo omasta kokemuksesta tiedän kuinka vaikea aihe on. Tiedän kuinka paljon lapsettomuus satuttaa. Tiedän myös kuinka paljon se sattuu, kun asiaa vähätellään. Tunnen suurta ahdistusta siitä, että minun kokemusmaailmaani on vähätelty. Kukaan ei ole elänyt niitä minun sisällä kyteviä epätoivon ja tuskan vuosia. Minä elin ne. Minä koin ne. Se kaikki oli minun sisällä. Miten kukaan ulkopuolinen oikeasti voisi edes arvioida minun kokemuksiani? 

Vähättely aiheutti ainakin omalla kohdallani sen, etten uskaltanut puhua asiasta täysin rehellisesti. Pelkäsin, että minun tunteeni teilataan. On paljon pariskuntia, jotka ovat käyneet pitkään lapsettomuushoidoissa. Minulla kävi erittäin hyvin, sillä tulin raskaaksi heti, kun uskalsin puolentoistavuoden jälkeen vain hakea apua. Onko siis minulla mitään oikeutta puhua omista tunteista ja kokemuksista, sillä he ovat varmasti kokeneet vielä enemmän? Vaikka kuinka ymmärtää muiden tuskan ja ahdingon, valitettavasti tuo ymmärrys ei poista sisälläni kyteviä tunteita minnekään. Ne vain kasvavat. Ja lopulta tunteet tulevat kuitenkin jossain muodossa ulos. Muistutan joka päivä itselleni, ettei meidän tarvitse olla superihmisiä.

Aina maailmasta löytyy muita, jotka ovat vielä pidempään odottaneet lasta. Se ei kuitenkaan poista meidän jokaisen omia kokemuksia. 

Minusta olisi tärkeää ennemminkin kannustaa ihmisiä puhumaan kuin vaikenemaan. On asia sitten mikä tahansa. Voisin kuvitella, että tämä kilpailuasetelma ja vertailu ulottuu myös muihinkin kohderyhmiin. En tiedä, mutta uskon puhumisen usein auttavan monessa asiassa. Puhumalla saa uutta näkökulmaa omiin ajatuksiinsa, mutta myös vahvistusta sille, ettei ole asian kanssa yksin. On tärkeää huomata kuinka on muitakin, jotka käyvät samoja asioita läpi. On hyvä ymmärtää, että on muitakin, jotka ovat tunteneet tuon saman tuskan. On siis olemassa ihmisiä, jotka voivat aidosti yrittää ymmärtää miltä sinusta tuntuu!

Sillä ei ole väliä, oletko kärsinyt tahatonta lapsettomuutta vuoden tai kymmenen. Tunteet ovat jokaisella yksilölliset. Silläkään ei pitäisi olla mitään väliä, oletko hakeutunut hoitoihin vai et. Kun puhutaan tunteista ja kokemuksista, sillä ei ole merkitystä, miten sinun polkusi on lopulta mennyt. Vain sillä on merkitystä mitä sinä olet tuntenut, ja miten sinä olet selvinnyt rankoista kokemuksistasi. 

Tunteitaan ja kokemuksiaan ei pitäisi koskaan joutua todistelemaan – eihän?

by Susanna (rv 25)

 

Pysyt parhaiten mukana seuraamalla:

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Miksi hakeuduin lapsettomuushoitoihin? – onneksi tein niin, sillä se kannatti!

”Haluatko raskaaksi? Lopeta suorittaminen ja löydä tasapaino elämääsi!” – näin minulle kerrottiin

 

Euforisia onnenhetkiä – saisinko jäädä raskauskuplaani ikuisesti?

Olen viime aikoina havahtunut useaan kertaan ajatuksissani toteamaan itselleni kuinka hyvin asiat ovat tällä hetkellä. Elän omaa unelmaani. Olen juuri siinä tilanteessa, johon olen jo muutaman vuoden halunnutkin. Pelkäsin jo jossain kohtaa, etteikö tätä hetkeä tulisi. Mutta onneksi – nyt se on täällä!

Alkuraskauden pohdintojen, pelkojen ja epäilysten jälkeen vihdoin on tullut seesteinen vaihe. Se vaihe mistä kaikki ovat puhuneet ja hehkuttaneet, kuinka ”nainen on kauneimmillaan raskaana” ja ”naiset hehkuvat onnea”.

Aivan hei – tämä on se raskauden toinen kolmannes , jota kaikki ovat mainostaneet. Tämä on se hetki, kun raskaus on ihanaa!

Alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen aikoihin epäilin suuresti, että tällainen tasainen ja yltiöonnellinen vaihe olisi vain kaikkien yhteinen keksitty harha, jotta kaikki naiset jaksaisivat tsempata tuon alkuraskauden yli. Nyt kuitenkin kun mennään raskauden kuudetta kuukautta, on kaikki alkanut loksahtamaan paikoilleen. Olen jollain tavalla jatkuvasti erittäin onnellinen. Olen onnellinen kaikesta ympärilläni tapahtuvasta. Täydellistä ei elämän tarvitse olla, mutta nyt se tuntuu täydelliseltä. Tällä hetkellä toivon, että tämä mielentila ei lähtisi koskaan pois.

Tällä hetkellä minun ei tarvitse murehtia työjuttuja. Minun ei tarvitse saavuttaa mitään. Voin vain olla tässä, ja just näin on tosi hyvä! Olen myös aidosti tyytyväinen kaikkeen saavuttamaani. Onnistuin rakentamaan itselleni arjen ja combon, johon on turvallista, helppoa ja ihanaa saada kesäkuussa toivottaa tervetulleeksi meidän odotettu uusi tiimiläinen. Tästä kuplasta en halua enää irroittaa! Tähän kuplaan olen pitkään halunnut päästä.

Kunpa vain saisin jäädä tähän onnelliseen raskauskuplaani ikuisesti!

Minun kohdallani tämä kupla tarkoittaa itsestä huolehtimista, elämästä nauttimista ja parisuhteessa rakastamista. Haluan valmistautua pienokaisen tuloon omalla tavallani. Haluan aidosti kokea nyt kaiken, ja olla läsnä tässä hetkessä. En halua mitään turhaa negatiivista elämääni. Onneksi kuplan seinät on rakennettu sen verta joustaviksi, että tarvittaessa ne potkaisee kaiken negatiivisen pois luotani. Tätä olotilaa haluan suojella, sillä kaikki on just nyt niin hyvin!

Tutut ja tuntemattomatkin ovat minulle viime aikoina tulleet juttelemaan ja kertomaan, kuinka heidän mielestään hehkun tällä hetkellä ympärilleni suurta onnea. On ollut todella ihanaa kuulla, sillä siltä minusta tällä hetkellä tuntuukin. Nyt olen jälleen löytänyt merkityksen elämälleni. Tämä merkitys on kaikista maailman merkityksistä se kaikkein kallein ja maailman tärkein. Olen myös onnellinen, että saan jakaa tämän kaiken juuri mieheni kanssa. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, sillä juuri hän on opettanut minulle elämää, jossa saa ja kuuluu nauttia. Tämä elämäntapa on se, joka tekee meistä onnellisen. 

Olen myös erittäin vaikuttunut siitä, kuinka suuri voima ja viisaus meidän naisten vartaloissa piileekään. Miten ihmeellistä ja ihanaa on se, että me pystymme oikeasti kehittämään sisällämme jonkun niin ainutlaatuisen olennon kuin oman lapsen. Jo nyt tunnen niin suurta rakkautta lastani kohtaan, etten millään jaksaisi enää odottaa, että saisin hänet syliini.

Päällimmäisenä tällä hetkellä on kiitollisuus. Kiitos! Tätä on niin kauan toivottu ja odotettu.

Ja nyt olen vain niin onnellinen!

by Susanna (rv 24)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

Uupumus on jättänyt syvät jäljet – palaudunko ennalleni enää koskaan?

7 vinkkiä, miten neuvolassa voisi huomioida isät paremmin

 

 

Onko tuleva isä jäänyt raskaudessa ulkopuoliseksi? – 10 vinkkiä, miten tulevaa isää voi tukea kohti isyyttä

Naisille raskaus konkretisoituu päivä päivältä enemmän mitä lähempänä lapsen syntymä on. Jokainen raskausoire valmistelee naista kohti äitiyttä, ja nainen on hyvin tiiviisti osa prosessia. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa miehestä! Mies voi joissain tapauksissa jäädä hyvinkin ulkopuoliseksi, jollei raskaana oleva ota häntä mukaan raskauteen ja siihen liittyviin asioihin. Joskus tämä ulkopuolisuuden tunne voi tulla, vaikka asioita tehtäisiinkin yhdessä. Tämä on siis asia, joka kannattaa käydä yhdessä läpi. Millaista huomiota kumpikin toivoisi toiselta?

Miten miehet kasvavat isyyteen, kun heille ei suoranaisesti tapahdu naisten tavoin samanlaisia konkreettisia muutoksia? 

Miten siis tulevaa isä voisi saada vielä lähemmäksi kasvavaa sikiötä?

Siinä meillä tehtävä. Olen kerännyt omassa raskaudessa hyväksi havaittuja vinkkejä isän osallistamiseen.

1. Tehkää raskaustesti yhdessä. 

Kuten aikaisemmin kerroin lapsettomuutta käsittelevässä tekstissäni, halusin pelkän lapsen sijaan kokonaisen perheen. Minulle perhe tuossa kohtaa tarkoitti äitiä, isää ja yhteistä lasta. Ja tämän vuoksi jo raskauden ja lapsen suunnittelun alusta alkaen toin tuota ajatusta hyvin vahvasti esille. Sen vuoksi olen ollut alusta alkaen hyvin tarkka siinä, että olemme molemmat yhtä paljon tässä asiassa mukana. Tämä on meidän yhteinen, elämän mittainen projekti ja molemmille yhtä tärkeä. Kaikki mitä lapseen ja raskauteen liittyy, olemme tähän asti tehneet yhdessä. Uskon vahvasti, että se on lujittanut myös mieheni suhdetta syntyvään lapseen. 

2. Kertokaa yhdessä raskaudesta ystäville ja tuttaville. 

Raskaudesta kertominen on hyvin jännittävää. Vaikka olimme raskautta jo jonkin aikaa toivoneet, ei sen kertominen ollut helppoa. Se jännitti. Miten muut ottavat uutisen vastaan? Millaisia tunteita se herättää minussa ja muissa? Hyvin tunteellisia ne hetket olivat, joten oli erittäin ihanaa jakaa ne yhdessä mieheni kanssa.

3. Kerro omasta olostasi, muutoksista ja ajatuksista.

Jatkuvat muutokset omassa kropassa ja mielessä pistää hämilleen varmasti jokaisen odottajan. Raskaana oleva käy paljon asioita läpi omassa päässään. Sitä mukaa, kun oma vartalo alkaa muuttumaan, ei se enää tunnu välttämättä omalta. Kehossa tapahtuu paljon myös positiivista. Puhu ja kerro niistä puolisollesi. Häntä varmasti kiinnostaa mitä kaikkea käyt läpi. Eläkää niitä tunteita ja ajatuksia yhdessä. 

4. Ota miehesi mahdollisuuksien mukaan neuvola- ja ultrakäynneille.

Kerro kuinka tärkeää hänen läsnäolo on sinulle. Neuvolakäynneillä tutkitaan pääosin äitiä, mutta on todella hyödyllistä, jos myös tuleva isä pääsee käynneille mukaan. Neuvolassa käydään vauvaan ja raskauteen liittyviä asioita läpi, joten on hyvä, jos molemmat ovat paikalla. Siellä saa myös paljon ohjeita, joita on hyvä molempien olla kuuntelemassa. 

5. Käykää yhdessä läpi vauvan kehitystä viikko viikolta. 

On olemassa erittäin hyviä appeja, joissa joka raskausviikko kerrotaan hyvinkin tarkasti mitä kehossa milloinkin tapahtuu. Lukekaa näitä yhdessä ja tehkää siitä tapa. Meillä on toiminut se hyvin, että viikon vaihtuessa luen ääneen illalla ennen nukkumaan menoa tulevaa viikkoa läpi. Näin me molemmat olemme perillä sikiön sen hetkisestä kehitysvaiheesta. 

6. Läheisyys on yhtä tärkeää raskaana olevalle, kuin tulevalle isällekin. 

Hellikää, halikaa ja silitelkää! Muistakaa pitää huolta parisuhteestanne. Te olette tiimi, ja teidän rakkaus on koko perheen ydin. Pitäkää siis huolta toisistanne. Älkää missään nimessä alkako pitää toista itsestäänselvyytenä. 

7. Keksikää masuasukille jokin nimi, ja alkakaa puhumaan hänestä persoonana osana teidän tiimiä.

Rakentakaa omaa liimaa välillänne, ja puhukaa uudesta tiimiläisestä ja hänen tulostaan. 

8. Kosketelkaa ja silitelkää masua yhdessä.

Tämä tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä kohtaa, kun alat tuntemaan vauvan potkut mahassasi. Tällöin myös tuleva isää saa ensimmäisiä kosketuksia syntyvään lapseen. Ennen tätä voitte kuitenkin yhdessä esimerkiksi rasvailla kasvavaa masua ja pitää sitä hyvänä. Kaikki kosketus ja hellyys tekee hyvää myös kasvavalle sikiölle!

9. Puhukaa yhdessä vatsalle. 

Noin raskauden puolessa välissä sikiö alkaa kuulemaan kohdun ulkopuolisia ääniä. Viimeistään silloin lapselle kannattaa alkaa puhelemaan. Näin sikiö oppii omien vanhempiensa ääniä ja myös isä saa kokea yhteenkuuluvuutta syntyvään lapseen.

10. Menkää yhdessä vauvatarvikeostoksille.

Tätä en ole itseasiassa vielä itse kokeillut, koska olemme hyvin minimalistisia, emmekä pidä tavaroiden haalimisesta. Tämän vuoksi emme myöskään kumpikaan nauti shoppailusta. Kuitenkin jossain kohtaa – kun aika on kypsä – on tämäkin yksi tärkeä prosessi käydä yhdessä läpi. Mitä kaikkea tarvitsemme uudelle perheenjäsenelle? Mitä emme tarvitse? 

 

Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä mielessä? 

by Susanna (rv 22)

 

Pysyt parhaiten mukana seuraamalla:

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Voiko rakenneultra paljastaa meille jotain, johon emme olekaan valmiita?

Miksi hakeuduin lapsettomuushoitoihin? – onneksi tein niin, sillä se kannatti!

Kuuluuko seksi ja raskaus samaan lauseeseen? – ajatuksia raskausajan seksihaluista