Milloin aitous tulisi muotiin?

Mitä mieltä sä oot tämän päivän sosiaalisesta mediasta ja kauneusihanteista? Mä olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, että miten sosiaalinen media vaikuttaa meihin ihmisiin. Instagram täyttyy nykyään yhä enemmän kuvilla, joissa esitellään omaa vartaloa. Yhä enemmän ja useammat ihmiset julkaisee itsestään puolialastomia kuvia, joissa vääntäydytään hyvin epäluonnollisiin asentoihin näyttääkseen paremmilta. Naiset korostaa pakaraa ja rintoja, kun taas miehillä rinta, selkä ja hauis näyttelee elämässä pääosaa. Onko tää enää oikeasti normaalia? Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Miksi me teemme näin?

Mun silmään jokainen omaa vartaloa esittelevä kuva näyttää surulliselta. Sellaiselta, että siinä haetaan huomiota muilta, ei olla tyytyväisiä itseensä. Miksi sitä huomioo tarvitsee hakea? Eikö enää riitä, että on onnellinen omassa elämässään, vaan kaikki pitää jakaa muille, jotta se olisi todellista?

Mä olen pohtinut asiaa historian kautta. Ja esimerkkinä ajatus siitä, että ennen vanhaan nainen, joka toi itseään seksuaalisella tavalla esille oli halpa. Siis oikeasti halpa, jota ei kovinkaan paljoa kunnioitettu. Itseään kunnioittava nainen ei esitellyt itseään tai tuonut itseään esille oman vartalonsa kautta. Viisas nainen pärjäsi muilla keinoilla, ei tarvinnut keikistellä puolialasti kuvissa. Mihin tämä ajatus on kadonnut? Vai onko se?

3108-006-2

Meille fitnessurheilijoille on lajille luontaista olla vähissä vaatteissa kisoissa, mutta tuleeko sitä tehdä jatkuvasti? Tämä ilmiö on levinnyt nyt laajemmalle. Nykyään kaikki treenaavat ihmiset jakaa omia kehityskuvia omista lihaksistaan. Mietitkö sä kun ostat vaatteita tai pukeudut, että miten oma pakara tai rintavarustus tulee parhaiten esille? Miksi?

Mä ihailen ihmisiä, joilla elämässä on muutakin sisältöä, kuin oma vartalo ja sen esitteleminen. Usein jopa sellaiset ihmiset on paljon onnellisempiakin. Olen omille valmennettavillenikin usein sanonut, että rasvaton vartalo ja isot lihakset eivät tuo onnea. Usein oma pää ei edes näe sitä mitä muut näkevät. Oma silmä sokaistuu sille kehitykselle mikä vartalossa tapahtuu silloin kun puhutaan vartalon muokkaamisesta. Laihduttaminen on asia erikseen, jos puhutaan ylipainosta. Mutta jos puhutaan siitä, että on paljon kauniita ja komeita ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä omaan vartaloonsa. Eikö se ole silloin jo hiukan vääristynyttä?

Milloin luonnollisuus ja aitous tulisi muotiin? Milloin riisutaan kaikki kulissit ympäriltä ja uskallettaisiin olla sellaisia kuin ollaan?

Uskallatko sä olla oma itsesi vai pukeudutko sä samaan muottiin kuin muutkin ripsien, kynsien, hiustenpidennysten ja pakarajumppien tai hauispumppausten kanssa?

Millainen on terve suhde ruokaan?

Nyt on sellainen aihe, josta olen jo jonkin aikaa ajatellut, että haluaisin kirjoittaa, mutta en ole osannut laittaa omia ajatuksia kirjoitettuun muotoon. Olen pohtinut tätä asiaa paljon, koska itse noudatan todella tarkkaa ruokavaliota oman lajini puolesta, mutta myös valmennan lukuisia liikkujia, ja ruokavalio on isossa roolissa myös valmennuksiani.

File 3.8.2015 17.42.52

Omien valmennettavieni kanssa käyn aina läpi sen, että tämä tapa miten itse toteutan ruokavaliota ei suinkaan ole se oikea. Mä olen kilpaurheilija, ja sen vuoksi noudatan tiukkaa ruokavaliota. En missään nimessä valmenna omia valmennettaviani tekemään samoin, koska tavallisen liikkujan ei kuulu noudattaa ruokavaliota orjallisesti. En myöskään voi sanoa, että tällainen kurinalainen elämä sopisi kaikille, ja jos totta puhutaan niin olen alkanut miettimään, että pitkällä juoksulla sopiiko se oikeasti kenellekään? Olen ihan viime aikoina saanut paljon palautetta teiltä lukijoilta, ja nämä palautteet on avanneet mun silmiä huimasti. Kiitos paljon siitä teille!

File 19.10.2015 13.13.07

Fitness on edelleen todella suosittua tällä hetkellä ja tuntuu, että sen suosio ei varmastikkaan ole loppumassa, ehkä pientä hiipumista voi olla havaittavissa. Luulen, että monet ovat väsyneet aiheeseen, koska sen ihanuutta hypetetään. Mutta onko se todellisuudessa sitä? Ei elämä koskaan ole pelkkää ruusuista ja ihanaa, mutta mun ajatus on, että useimmiten se voi olla sitä. Jos sä oikeasti nautit fitnesselämäntavasta niin se on juuri sun juttu, mutta jos se on sulle pakkopullaa ja hampaiden kiristelyä, miksi kuitenkin haluaisit elää niin?

Mun mielestä oikeasti tärkeää on nauttia elämästä. Tehdä elämässä sellaisia asioita joita pitää tärkeänä. Ulkoiset seikat, kuten hyvä vartalo, ei tuo onnea! Mutta esimerkiksi se, että voi hyvin ja nauttii elämästä, se on sitä todellista onnellisuutta. Mun mielestä ihminen, joka on nähtävästi onnellinen on myös kaunis. Ei ole väliä onko ihminen laiha, lihaksikas tai lihava. Sellainen ihminen, joka on fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta väsynyt ja kireä, ei ole kaunis! Kumpaan sä kuulut?

Erilaisia dieettejä ja erikoisruokavalioita noudatetaan tänä päivänä paljon. Osa ihmisistä on melko valveutuneita siitä, että mitä tulisi syödä ja mitä taas ei. On tosi surullista, että usein jätetään ruokavaliosta joitakin raaka-aineita pois vain sen takia, että on lukenut jostain, että se ei oo hyväksi. Mun ajatus on se, että kaikkea kohtuudella. Mistään ei kannata tehdä liian isoa numeroa, sillä itseltä liiallinen kieltäminen ei oo hyväksi. On tärkeää, että elää niin kuin parhaaksi näkee, ei niin kuin jossain opetetaan.

cheatmeal

Musta yksi parhaista säännöistä ruokaan liittyen on noudattaa 80-20 periaatetta. Syö 80% ruokavaliostasi terveellisesti, ja 20% vapaasti. Tämä tekee seitsemän vapaavalintaista, ei niin terveellistä, ateriaa viikossa. Se on aika paljon mun mielestä, mutta ei vaikuta yksilön terveyteen kuitenkaan negativiisesti. Tärkeää on löytää oma kultainen keskitie, jossa on tilaa myös nautinnolle!

Mitä mieltä oot, niuhotetaanko me liikaa ruoan suhteen nykypäivänä? 

Kuvauksia ja pieniä paljastuksia

Tiedättekö sen tunteen, kun aluksi ei uskalla päästää irti vanhasta ja tutusta, mutta myöhemmin huomaa, kuinka päätös oli kuitenkin paras mahdollinen? Jep, mulla on viime aikoina ollut juurikin sellainen tunne, sillä olen saanut tehdä aivan mahtavia juttuja, ja tämä vain siksi, että mulla on vihdoin kalenterissa ollut tilaa kaikelle uudelle. Olen ollut entisestä päivätyöstäni nyt virallisesti pois kuukauden ajan, ja tämä kuukausi on ollut juuri sopivan haipakka ja tapahtuma rikas. Tämän kuukauden olen ollut onnellisempi kuin koskaan, sillä juuri nyt saan tehdä niitä juttuja, joista nautin eniten. Olen saanut olla mukana monessa projektissa, ja monta on vielä edessä.

File 30.9.2015 17.12.15

Tänään heräilin jo hyvissä ajoin tekemään aamulenkkiä, jonka jälkeen alkoikin valmistautuminen päivän kuvauksiin.  Mun pelastuksekseni olin sopinut meikkaaja Hanna Viitasen kanssa, että hän tekee mulle kuvausmeikin, sillä tuohon aikaan aamusta suoraan lenkin jälkeen ei ihan oo parhaimmillaan aloittamaan kuvausmeikin tekoa. Todellista luksusta, kun joku ammattilainen sen tekee. Ja tulos on aina satakertaa parempi.

File 30.9.2015 17.10.31

File 30.9.2015 17.12.35
Ihana Hanna, päiväni pelastaja!

Kuvauksiin tehtiin mulle rennot ja luonnolliset kiharat ghd:n uudella platinum raudalla. Mä oon ihan innoissani tästä mun uudesta raudasta, sillä tämä on vielä parempi kuin ne aikasemmat ghd raudat. Hius liusuu aivan kuin rasvattu raudan läpi ja tulee kestävät ja luonnolliset kiharat. Jos muuten haluat itse oppia tekemään kiharoita raudalla niin PRIME Hair And Beauty Design järjestää ensi viikolla 6. lokakuuta  ”Kaunista kiharoilla by ghd Nadja Jarrah-Aalto” -tapahtuman, jossa ghd maahantuoja ja kouluttaja opastaa kaikkia kädestä pitäen miten saa kiharat tehtyä itselleen. Käy ilmottautumassa tapahtumaan täältä, jos satut olemaan Tampereella silloin. Mä olen menossa, toivottavasti nään myös teitä lukijoita siellä!

Ensi viikolla Nordic Fitness Expo kisaviikon kunniaksi mulla on ilo toteuttaa ghd kanssa yhteistyössä ihan huippu arvonta, jossa tulee olemaan aivan huikeat palkinnot. Pääpalkinnon arvo on 189€, joten kannattaa pysyä kuulolla ja hereillä ensi viikolla.

File 30.9.2015 17.27.06

File 30.9.2015 17.10.54 File 30.9.2015 17.11.38

File 30.9.2015 17.12.56

Tänään kuvattiin yhtä ihan sairaan makeeta videota yhteistyössä guts.com kanssa, jonka tuutte näkemään ensi viikolla juuri ennen kilpailuja. En videosta sen enempää saa paljastaa, mutta tässä hieman behind the scenes -materiaalia. Tätä kannattaa odottaa!

Kuvauksen Zebra-housut on Biancaneven mallistoa. Eikö olekin upeet?

File 30.9.2015 17.16.54
Bikini pose, totta kai! 🙂

File 30.9.2015 17.17.37

File 30.9.2015 17.17.17

File 30.9.2015 17.14.53

File 30.9.2015 17.14.30

File 30.9.2015 17.16.21

Kuvauksille mahtavat puitteet meille tarjosi Wolf Fitness Club Tampereella. Kiitos WFC!

Ensi viikosta tulee aivan huikea. Blogissa tiedossa arvontoja ja videon lanseerausta! Pysykäähän kuulolla!

File 30.9.2015 17.15.54
Pakollinen selfie kuvaajan kanssa. Mahtava persoona tuo Elias Markkula 🙂

Ihanaa viikon jatkoa! Tehdään tästä viikosta loistava!

Niin hyvää, ettei melki sanotuksi saa!

*yhteistyössä NaisTaivas Oy

Mä olen täällä blogissa pitkin vuotta jakanut omia kokemuksia ja vinkkejä kauneudenhoidosta. Tähän mennessä olette saaneet lukea postauksia mun omasta iho-ongelmasta, joka oli todella paha reilu vuosi sitten. Olen kirjoittanut myös aiheista kuten kasvojen puhdistuksesta, kuorinnasta ja naamioista. Näihin teksteihin voit käydä tutustumassa muun muassa täältä. Postauksissa olen kertonut myös tuotteista, joita itse käytän kauneudenhoidossa.

Vuosi sitten tutustuin erittäin mielenkiintoiseen ihonhoitosarjaan nimeltä Minus-417. Olin tuottamassa Suomen Häämessujen Hääpukunäytöstä, ja messuilla oli esittelemässä näitä tuotteita pieni mutta erittäin lämminhenkinen porukka. Tämä porukka oli NaisTaivas Oyn väkeä ja heidän esittelypiste veti magneetinlailla puoleensa messuväkeä. Heidän ympärillä kuhisi ihmisiä, ja totta kai itseänikin alkoi kiinnostamaan, että mitä siellä oikein on, kun ihmiset tulevat pois pisteeltä hymyissä suin ja kassit täynnä tuotteita. NaisTaivas on yritys, joka maahantuo Minus-417 tuotteita. Pääsin heti kokeilemaan tuotteita omalle iholle messuilla, ja tuloksen näki ja tunsi heti. Enhän voinut olla ostamatta tuotteita. Olisi silloin tehnyt mieli ostaa kaikki, mutta taloudellisista syistä oli pakko aloittaa jostain ja pikku hiljaa keräsin koko tuotesarjan itselleni.

File 3.9.2015 15.57.25

Tuosta on nyt kulunut vuosi ja olen yhä hyvin innoissani tuotteista. Tästä syystä olenkin super onnellinen, sillä nyt mulla on myös mahdollisuus tehdä yhteistyötä tämän ihonhoitosarjan kanssa. Olen erittäin otettu, että juuri minä sain tällaisen kunnian. Yhteistyön johdosta, myös nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus saada tuotteet -10% alennuksella ilman postikuluja, kun tilaat tuotteet www.naistaivas.fi sivuilta koodilla SUSANNA10. Tuossa blogin oikeassa reunassa on linkki ja ohjeet siihen. Yhteistyön myötä haluan nyt aluksi teille raottaa hieman taustaa siitä, mistä nämä tuotteet tulevat, ja miksi nämä ovat juurikin niin tehokkaita!

10989209_428116680676552_8004385991883079068_n

Mnus-417 tuotesarja on vuonna 2003 kehitetty Kuolleenmeren ihonhoitosarja, joka tunnetaan Kuolleenmere Luxus- merkkinä. Minus-417 perustuu kuolleenmeren Mineraaleihin, jotka tulevat maailman matalimmasta kohdasta eli Kuolleelta mereltä. Minus-417 tuotesarjan nimi tulee siitä kun kuolleenmeren matalin kohta on merenpinnan alapuolelta 417 m. Aika osuva on nimi mun mielestä.

Kuolleenmeren suola- ja mineraalipitoisuus on korkeimmillaan 33 prosenttia. Järven vesi on niin suolapitoista, että se kannattelee uimaria pinnalla. Sillä uskotaan olevan myös terveydelle myönteisiä vaikutuksia. Näistä syistä järvi on hyvin suosittu matkailukohde. Korkean suolapitoisuuden vuoksi järvessä ei ole muutamia harvalukuisia bakteerilajeja lukuun ottamatta mitään elävää. Kuolleenmeren suola sisältää erityisen paljon mineraaleja, joista tärkeimpiä ovat magnesium (yli 30 %), kalsium, kalium, natrium ja sinkki.

mud

Minus-417 tuotesarja on nuorekas, freesi ja luonnollinen, jossa tulokset puhuvat puolestaan ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien. Ja tästä syystä myös itsekin käytän tuotteita. Tulokset todellakin puhuvat puolestaan! Minus417 ihonhoitosarja on apteekkisarja, ja sitä saa ympäri Suomea apteekeista, mutta myös laadukkaimmilta kosmetologeilta.

Mitä sinä erityisesti kaipaisit omassa ihonhoidossasi?

Voiko sanoa ääneen olevansa kaunis?

Eilen oli mielenkiintoinen päivä, kun sain olla mukana yhdessä hauskassa pilotissa Mediapoliksella Tampereen Tohlopissa. Mulla oli pieni rooli ohjelmassa, mutta mikä parasta tämän keikan jälkeen, kun näin itseni peilistä niin voin sanoa, että mun fiilis oli aivan mahtava. Peilistä katsoi kaunis, hyvän tuulinen ja vointinen nainen, joka tekee tällä hetkellä juuri niitä asioita, joista nauttii eniten. Jäin tuijottamaan omaa kuvaani ja kyynel valui poskelle. Olen vain niin onnellinen ja hitto toi nainen tossa on aivan tyrmäävä!

File 26.9.2015 8.50.38

File 26.9.2015 8.51.08

En halua, että kukaan ymmärtää mua väärin, mutta mulle on erittäin tärkeää, että näen itse itseni peilistä kauniina ja hyväkuntoisena. Se on mulle tärkeää, että viihdyn itse omassa vartalossani, olen tyytyväinen ulonäkööni, sillä se tuo mulle osittain myös hyvää oloa ja itsevarmuutta. Onko mulla oikeus sanoa asia ääneen ilman, että mut leimataan itserakkaaksi?

Kuvauksissa pääsin tutustumaan myös suomen pisimpään mieheen Sami Eerolaan, ja hei vau millanen persoona. Voin vain kuvitella kuinka elämä on erilaista, kun on poikkeava ja muita niin paljon pidempi. Elämänsä aikana on varmasti saanut vastailla mitä kummallisimpiin kysymyksiin. Mutta tämä mies oli valovoimainen ja hyvin ystävällinen. Ihana!

File 26.9.2015 8.50.56
Näytänkö mä ihan lapselta? 🙂

Enää olisi kaksi viikkoa siihen, että noustaan lavalle. Mä rupeen oleen kisakunnossa fyysisesti, mutta mielen kanssa on vielä hiukan työskenneltävää. Edelleen saan syödä paljon ja nälkää en juurikaan tunne. Muutaman kerran on tuntunut siltä, että on nälkä, koska aamupuuro on mulla neljänä päivänä viikossa tällä viikkoa ollut munakas. Voihan se olla, että sillä on merkitystä, mutta uskon kuitenkin, että se on enemmänkin henkistä nälkää. Treenien suhteen kaikki menee hyvin. En ole koskaan treenannut näin paljoa, ja nyt musta juurikin tuntuu siltä, että annan kaikkeni. Himmailla en halua!

Mielitekoja ei oo enää ollut verrattuna viime dieettiin. En ole kertaakaan vielä miettinyt sitä, että mitä sitä sitten söisi heti kisojen jälkeen. Mulla lähinnä on sellanen fiilis, että kumpa ne kisat ei koskaan loppuisi. Rakastan juuri tätä ja toivon, että mun kisakausi jatkuu mahdollisimman pitkään!

File 26.9.2015 9.05.03

Meillä on viikon päästä tulossa The Blog Awards Finland 2015 gaala. Ehdolla on ihan mahtavia blogeja ja tulee varmasti huikeat juhlat. Ootko käyny jo äänestämässä omaa suosikkiasi? Jos et, niin voit tehdä sen täältä.

Ihanaa ja rentoa lauantaita sinne ruudun toiselle puolelle! Mulla on vapaa viikonloppu ja ajattelin vain olla.

Mitä mieltä oot, voiko ihminen sanoa ääneen olevansa kaunis, ilman että on itserakas?

Panosta laatuun!

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että laatuun kannattaa panostaa. Miksi ostaa halpaa ja kakkoslaatusta? Aina saa olla ostamassa uusia. Mulle on pienestä pitäen myös opetettu, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Ja tottahan se on. Tällä mentaliteetilla olen aina panostanut laatuun ja uskon, että olen siinä kyllä säästänyt ja paljon, koska ei koko aikaa tarvitse tosiaan olla ostamassa uusia juttuja, kun kerralla ostaa hyvää ja laadukasta, vaikka se olisikin vähän kalliimpaa. Aina kuitenkaan ei kannata sokeesti tuijottaa hintalappua, sillä kyllä nykypäivänä voi kallis olla myös vähemmän laadukasta. Sen vuoksi on hyvä, että ottaa enemmän selvää tuotteista ennen kuin lähtee tekemään ostopäätöstä.

File 17.9.2015 15.08.23

Mä olen saanut kyselyjä siitä, miten teen itselleni kiharoita ja laineita. Tänään ajattelinkin sitten kirjoittaa hiustenmuotoilusta, koska tämä laatuasia tulee eirtyisesti siinä hyvin esille. Olen tehnyt aikaisemmin töitä ghd:lle ja sen myötä myös alkanut ymmärtää, että mikä merkitys on laadukkaalla hiustenmuotoilulla. Oon aikaisemmin luullut, että olen ihan surkea hiustenlaittaja, koska en koskaan saanut raudalla tehtyä mitään muuta kuin suoraa, ja siitäkin vielä jäi sellainen painauma keskelle päätä.

File 23.8.2015 17.42.21

Vasta kun oikeasti perehdyin siihen mikä tekee muotoiluraudasta laadukkaan, aloin ymmärtää, että niillä aikaisemmilla laitteilla ei onnistuisi kukaan, olisi tekijä kuinka taitava hiustenlaittaja.

File 1.6.2015 9.21.32

ghd raudoissa lämpötila on hiustenmuotoiluun optimaalinen eli 185 astetta. Hius ei vahingoitu eikä katkeile, sillä lämpötila on juuri oikea, mutta myös laitteiden muotoilut on tehty niin, että ne eivät vahingoita hiusta. Oon myös jo pitkään saanut tehdä laineita ghd curl wandilla, jolla laineiden tekeminen on erittäin helppoa. Tuossa puikossa on hyvää juuri se, että siihen voi ottaa paljon hiusta kerralla, jolloin työ tulee tehtyä huomattavasti nopeampaa. Ja se on todella helppoa!

Käyn päivittäin vähintään kaksi kertaa suihkussa, joten mun hiukset on kovalla kulutuksella. Muotoilen hiuksia melko usein, jotta ne pysyisivät edes hitusen kauemmin siedettävän näköisinä.

IMG_4876

File 17.9.2015 15.08.57
Mun bilekampauksen pelastaja on ghd curl wand

Mulle tärkeää on, että mun hiukset pysyvät hyvä kuntoisina, ja sen vuoksi en enää suostu muotoilemaan hiuksiani muilla kuin ghd raudoilla ja puikoilla. Ja olen muuten oppinut myös kihartamaan muotoiluraudalla, ja jopa kouluttanut siinä ammattilaisia. Totuus on, että kun on oikeat ja laadukkaat välineet, pystyy meistä kuka tahansa luomaan makeita, mutta myös kestäviä, kiharoita ja laineita.

IMG_9895mv1002

Sain muuten PRIME Hair And Beauty Designin Umpulta testiin tällaista EVO shampoota ja hoitoainetta. Olen nyt käyttänyt niitä muutaman viikon ja mun hiuksista on tullut ihan mielettömän pehmeät.

File 17.9.2015 15.03.29

 

Pidätkö hiusten muotoilemisesta? Kiinnostaisiko sua saada enemmän tietoa siitä, miten saat kestävät kiharat ja laineet tehtyä? 

Missä mennään, kun olis enää 4+1 jäljellä?

En oo hetkeen kirjotellut kuntokuulumisia, joten eiköhän olis paikallaan kertoa hieman, että missä mennään. Tiedän, että lukijoissa on paljon sellaisiakin, joita kuntokuulumiset eivät kauheasti innosta, mutta on siellä teitäkin, joita se kiinnostaa. Kuntokuulumiset kuitenkin kuuluvat isossa osassa mun elämää. Päivät mulla menee tällä hetkellä todella treenin, ruoan ja levon merkeissä. Ja mä todella nautin siitä! Elän tällä hetkellä omaa unelmaani. Tämä on juuri sitä mitä haluan tehdä ja olen todella kiitollinen, että mulla on mahdollisuus niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin antaa kaikkeni tälle projektille.

File 8.9.2015 17.49.00
Kuva: Mikko Niemi Photography

Kesällä mulla oli hiukan vaikeuksia keskittyä tulevaan projektiin. Olin ehkä hiukan hukassa. En tiennyt enää, että mitä lähden syksyn kisoista hakemaan. Kevään kisoihin annoin kaikkeni puolentoista vuoden ajan. Mulla oli kirkas kuva mielessä mitä lähden hakemaan kisoista. Tiesin, että mulla on mahdollisuudet vaikka mihin. Uskoin itseeni 100% ja olen yhä hyvin onnellinen siitä, että kaikki meni parhaalla mahdollisella tavalla. EM-kisat eivät kuitenkaan menneet niin kuin olisin halunnut ja sen jälkeen jäikin hieman tyhjä fiilis. Hetken aikaa keräilin itseäni, vaihdoin tiimiä ja valmentajaa, ja nyt, hitto olen taas täydessä iskussa. Focus on täysillä muutaman viikon päästä oleviin kilpailuihin.

Fiilistelen aina ajoittain tuota kevään T-kävelyä. Halu takaisin lavalle on sanoin kuvailemattoman suuri!

Viikko sitten me päivitettiin ja kirkastettiin vielä yhdessä mun valmentajan kanssa meidän syksyn kisojen tavoitetta, ja sen verran voin paljastaa, että tavoitteet on kovat! Ne on korkealla, mutta ei liian korkealla, etteikö niitä olisi realistista saavuttaa.

Ruokavaliosta sen verran, että edelleen saan syödä runsaasti. Missään kohtaa en ole kokenut nälkää. Kalorit mulla on reilusti yli 2000kcal ja voin erittäin hyvin. Sillä saralla ei siis mitään suurempaa. Ei sen baananin pois jäämisen jälkeen 🙂 hehe!

Treenejä sen sijaan on tullut runsaasti enemmän ja tällä hetkellä treenaan melko paljon. On onni, että olen treenilomalla, joten saan rauhassa tehdä kaikki viikkoon sovitut treenit eikä niistä ole tullut mitään stressiä. Nautin jokaisesta! Mun kroppa on vain luotu liikkumaan, joten rakastan sitä, että saan tehdä. Mulla on salia 4 kertaa viikossa, aamuaerobisia on 4. Lisäksi mulla on 2 intervallitreeniä ja siihen päälle vielä yksi tasasykkeinen treeni salitreenin päälle. Tällaisilla treeneillä mennään ainakin seuraava viikko.

File 8.9.2015 17.48.39
Kiristyy, pikku hiljaa!

Kuntotsekit mulla on viikoittain ja joka kerta tehdään pientä muutosta. Jokaisesta muutoksesta olen ollut innoissani, sillä niistä tiedän, että koko ajan mennään kohti parempaa kuntoa, parasta mua! Rasvaprosentti tällä hetkellä on siinä 9,5 paikkeilla. Painosta en osaa sanoa, koska puntarilla lopetin käymästä, koska koin, että se ei tee hyvää mun pääkopalle. Kaikki häiriötekijät on minimoitu ja nyt vain saan nauttia!

Eilen kävin treenailemassa myös poseerauksia FitFarm tiimin ihanan poseerausvalmentajan Sirpan kanssa. Oli mahtavaa tehdä vihdoin I-kävely viimeisintäkin silausta vaille valmiiksi. Nyt vain toistoja niin paljon, että esiintyminen on kaunista katseltavaa. Lupaan, että se on sitä Lahdessa.

Olethan tulossa kannustamaan Lahteen 10-11.10?

Haaste; oman ulkonäön risut ja ruusut

Sain blogihaasteen Seidi was here -blogin ihanalta Seidiltä. Nyt olisi siis aika vastata haasteeseen, jossa on tarkoituksena kertoa ulkonäöstään asioita, joihin on tyytyväinen sekä asioita, joita haluaisi muuttaa. Haasteen nimi on: 3 asiaa, jotka haluaisin muuttaa ulkonäössäni ja kolme asiaa, joihin olen tyytyväinen.

Ihan mielenkiintoinen haaste, vaikka olenkin jo pitkään pyrkinyt siihen, että en kiinnittäisi huomiota omiin puutteisiin vaan keskittyisin vain positiivisiin puoliin. Mutta totta hitossa, minäkin välillä ajattelen ja mietin asioita, joita haluaisin muuttaa tai jotain mitä ehkä haluaisin itselleni. Näistä asioista harvoin haluan kuitenkaan puhua ääneen, enkä niitä halua myöntää. Nyt sitten laitankin itseni kunnolla likoon. Tästä tulee hauskaa! Älä ota kaikkea niin tosissaan, tämä postaus tulee suoraan syrämestä!

File 23.8.2015 17.42.21

Ajattelin toteuttaa haasteen siten, että kerron ekaksi huonot puolet ja haasteet. Sokerina pohjalla tarjoan sitten mun valttikortit.

Elikkä mitä haluaisin muuttaa omassa ulkonäössäni?

  1. Ehdoton numero uno on pakarat! Jos nyt saisin sellaisen latinotakaran itselleni niin avot. Olisin ikionnellinen. 🙂 mutta kova työ palkitaan, ehkä jonain päivänä, jos lopun elämää hinkkaa kyykkyjä. Näin ainakin haluan uskotella itselleni. 🙂
  2. Hyvänä kakkosena tulee rinnat. 🙂 Niitäkään ei ole. Puutetta on siis, heh! 🙂 Mun siskon tyttö kerran totesi äidilleen ihan ihmeissään, kun oli ekaksi mittaillut mua päästä varpaisiin, että ”onhan tätillä tissit ja pylly!” Että, vissiin oli ollut tädin muodot puheenaiheena siinä taloudessa 🙂 Näillä sanoilla olen jaksanut kaikki nämä vuodet. Onhan ne mulla! Nih, mutta vain vähän sirot! 🙂 Ja luomuna aion pysyä.. mihinkään kikkakonsteihin en lähde!:)
  3. No sitten tämä kolmonen. Nyt on sitten pyllyt ja tissit arvioitu, joten eiköhän mennä vähän kevyempiin juttuihin. Kolmantena sanoisin hiukset. Haluaisin paksummat hiukset. Eikä tähän oikein oo mitään lisättävää. Näin se vaan on! Mutta kaikkea ei voi saada mitä haluaa.
KH7A8139
Kuva: Tomi Rehell

No sitten ne mun plussat. Ja niitähän löytyy, vain kolmeko saa sanoa? 🙂

  1. Sanottakoon, että valkoiset hampaat ja hymy! Tämä on ehdoton ykkönen, sillä absoluuttinen totuus on, että hymysi on paras asusteesi. Ja olen kiitollinen, että se on mulla kunnossa.
  2. Kauniin päivettynyt iho. Olen perinyt äidiltäni ja papaltani tummaverisen ihon, joka ruskettuu kun vain ajatteleekin aurinkoa. Kiitos tästä siis äidilleni ja papalleni! En ole koskaan palanut auringossa, vaikka en juurikaan vahvoja aurinkovoiteita käytäkään. Vaaleat hiukset yhdistettynä ruskettuneeseen ihoon on aivan loistava yhdistelmä mun mielestä. Ja siihen ole itsessäni hyvin tyytyväinen.
  3. Kolmantena mainittakoon siro nenä. Jep, kai siitäkin saa olla ylpeä? 😉 Olin vuosina 2004-2005 vaihto-oppilaana Meksikossa, ja siellä mun nenä oli kovaa huutoa. Siihen aikaan siellä monet tytöt kävivät operoimassa nenää, ja he halusivat juurikin samanlaisen nenän kuin mulla. Mun nenää on myös siellä kuvattu, ja yksi silloinen ystäväni meni kuvan kanssa lääkärin pakeille, että siinä olisi malli jollaisen itselleen haluaa. Kyllähän tästä pienestä ja sirosta nenästä on pakko olla ylpeä. Hajuaistiahan mulla ei ole, mutta pääasia, että näyttää hyvältä. 🙂 hah! Eiks vaan!?

Siinä olisi leikkimielisesti vastattu Seidin haasteeseen. Nyt sitten haastankin seuraavaksi bloggaaja ystäväni Kristan, Millan, Emman ja Umpun haasteeseen mukaan. Mielenkiinnolla odotan, mitä sieltä paljastuu! 🙂

Mikä sinussa on sellaista, josta olet todella ylpeä?

Ihonhoidon ABC / osa 1

Urheilevilla ja liikkuvilla naisilla on poikkeuksetta ongelmia ihon hyvinvoinnin kanssa. Näin on myös minulla ja olen viime vuosien aikana joutunut kiinnittämään ihonhoitoon entistä enemmän huomiota. Tämän myötä olen oppinut paljon uutta aiheesta itse opiskelemalla sekä yhteistyökumppaneitteni kautta. Olen myös kokeillut monenmoisia tuotteita niin markettituotteista laadukkaimpiin. Multa löytyy paljon omia kokemuksia ja niiden pohjalta lähdenkin tämän kesän aikana tekemään teemasarjaa ihonhoidosta.

Sarjan alkuun haluan lyhyesti kertoa omasta taustastani ja kamppailusta iho-ongelmien kanssa. Tulevissa osissa kerron tuotteista joita käytän ja sitä kautta oman ihonhoitoni niksit ja pääkohdat. Iho-ongelmista olen kirjoittanut monia tekstejä, joten jos aihe kiinnostaa käy kurkkaamassa mm. nämä postaukset: Taistelu paremman ihon puolesta part2 / Taistelu paremman ihon puolesta part 3 sekä E-pillert +/-.

Iho on elimistön uloin ja suurin elin, joka kertoo aika pitkälti meidän sisäisestä hyvinvoinnista. Olen lopettanut e-pillereiden käytön reilu kaksi vuotta sitten. Lopettaminen teki paljon hyvää mun keholle, ja siitä oli paljon positiivisia vaikutuksia, mutta se mikä koki melkoisen kolauksen oli mun iho. Olin hyvin perillä kaikista ravintoaineista, jotka vaikuttavat ihon hyvinvointiin, mutta silti tästä kaikesta tiedosta ja ihon hoitamisesta huolimatta, mun iho alkoi näyttämään murrosikäisen iholta. Ihmettelimme tätä reaktiota monien kanssa, sillä mulla ei ole ollut koskaan minkäänlaisia iho-ongelmia, joten en osannut siihen oikein varautua, sillä iho-ongelmat tulevat usein niille, joilla on ollut ihossa ongelmia ennen pillereiden aloittamista.

Hyvillä ja laadukkailla tuotteilla ja oikeilla hoidoilla olen kuitenkin saanut aivan mielettömiä tuloksia. Niistä tulen kertomaan sarjan tulevissa osissa. Nyt seuraavaksi kuva, mistä olen lähtenyt liikkeelle..

kuva-2

Kuvassa näkyvät ”paukurat” olivat erittäin epämiellyttäviä, ja ihoni oli tämänkaltainen reilun puolivuotta. Aluksi iho-ongelmat olivat lähinnä otsassa, mutta vähitellen ne levisivät kaikkialle kasvoihin. Melkein itku tulee, kun katson tuota kuvaa. Viime kesänä mun iho näytti tuolta!  Kuva vielä ehkä pikkasen huijaa sitä parempaan suuntaan. Iho oli ihan kamala. Se oli niin paha, ettei siihen oikein uskaltanut laittaa mitään meikkiäkään. Kävin asiasta lääkärillä, mutta lääkäri ei osannut mua auttaa.

Voitte vain kuvitella, millaisen kolauksen tämänkaltainen ongelma sai tehtyä itsetunnolleni. Teen töitä ulkonäölläni. Olen aina omistanut erittäin heleän ja hyväkuntoisen ihon. Yhtäkkiä iho alkoikin muuttumaan erittäin pahaksi. Olin kädetön. En osannut tehdä asialle yhtään mitään. Minulla on kyllä aina ollut ihonhoidon perusasiat kunnossa. Käytin laadukkaita tuotteita, mutta koska mulla ei ole ollut mitään kokemusta siitä, että iho voi mennä huonoon kuntoon, niin en osannut siihen myöskään reagoida mitenkään. Minä en käynyt säännöllisesti kasvohoidoissa, sillä ihon hyväkuntoisuuden vuoksi en kokenut sitä tarpeelliseksi.

Näiden kokemusten myötä, haluan jakaa oppimaani tietoa muille tämän teemasarjan kautta. Toivon, että voisin olla avuksi ja kannustaa teitä lukijoita huoltamaan omaa ihoa päivittäin ja käymään säännöllisesti kasvohoidoissa, jotta tällaiset iho-ongelmat eivät osuisi teidän kohdalle.

File 19.5.2015 10.47.37

Ja loppuun vielä kuva EM-kisoista Espanjasta. Olen tänään Jyväskylässä ja tiedossa olisi pakaratreeniä Jaana Malytchevan tyyliin! Jaiks! Katsotaan kävelenkö viikonloppuna. Coachina toimii mahtava Antti Parhiala.

Jyväskylästä suuntaan Villen kanssa viikonlopuksi Rovaniemelle, jonne rakas ystäväni muutti reilu kuukausi sitten. Ihana päästä halaamaan tätä leidiä. Kova ikävä!

IMG_0134_800x500
Ikävä tätä naista <3 Pian nähdään!

Nyt mua kiinnostaisikin kuulla;

Onko sinulla ollut ongelmia ihosi kanssa? Millaisia?

 

 

 

 

 

Mikä mun sisällä kipinöi? – 6 päivää EM-kisoihin

Tämän tekstin tulen kuvittamaan uusimmilla kuvillani, joita on myöhemmin tulossa vielä lisääkin. Kuvaajana on toiminut Mikko Niemi Photography. Virallisille nettisivuille pääset tästä ja facebookiin tästä. Kuvaukset vaatetti Biancaneve -> www.biancaneve.fi. Kiitos!

Se mitä tänään haluan teille välittää on ehkä parhaiten havaittavissa näistä kuvista. Kuvat ovat melkein niin pysäyttäviä, että tekisi mieli olla täysin hiljaa. Kuvat kertovat pitkälti siitä, mitä itse pidän erittäin tärkeänä kilpailuihin valmistautumisessa ja mitkä mun fiilikset tällä hetkellä ovat. Haluan teille nyt avata hiukan tämän hetkisiä ajatuksiani, kun hoo-hetki alkaa jälleen lähentyä. 

000-003
Keskity tekemään parhaasi, löytämään itsestäsi paras versio ja tuomaan se esille. Kuva: Mikko Niemi Photography

Olen pitkään etsinyt itseäni. Olen vaihtanut työpaikkaa, tehnyt milloin mitäkin. En ole vielä koskaan löytänyt sellaista asiaa, jota tekisin suurella intohimolla. Mutta olen ihminen, joka sitä on kuitenkin etsinyt. Olen aina ollut täysin vakuuttunut siitä, että jossain on jotain sellaista, jossa koen olevani parhaimmillani, on olemassa jotain missä saan kokea fiiliksiä onnistumisesta kovan työn jälkeen, jotain joka pitää mut elossa. Joku asia jota mietin viimeisenä kun menen nukkumaan, ja se on ensimmäisenä mielessä kun herään. Ja tätä kutsutaan INTOHIMOKSI! 

banneri-001
Iloitse! Kuva: Mikko Niemi Photography

Olen elänyt tähän asti elämää suunnitellen tulevaa. Olen suorittanut erilaisia koulutuksia ja rakentanut tulevaisuutta. Mulla on aina ollut suunnitelman A epäonnistumisen varalle myös suunnitelma B ja C. En ole vielä koskaan uskaltanut heittäytyä täysin intohimon vietäväksi ja tehdä vain sitä mikä tuntuu tärkeeltä just nyt. Tämä kevät on opettanut paljon ja olen vihdoin löytänyt sen todellisen minän. Vihdoin uskallan heittäytyä, vihdoin teen juuri sitä mikä tuntuu oikealta. Vihdoin mulla on rohkeutta jättää taakseni kaikki turvallinen.. 

Kuvaukset, joista kuvia tulossa myöhemmin lisää. Tässä hiukan esimakua, olkaa hyvä! Kuva: Mikko Niemi Photography. Vaatteet: Biancaneve
Tiedä mihin olet matkalla, äläkä anna kenenkään tai minkään tulla tiellesi! Kuva: Mikko Niemi Photography

Olen vihdoin vapaa, vapaa tekemään parhaani, jokaikinen sekunti. Olen vapaa kurottelemaan unelmia ja tekemään niistä totta. 

Nyt olen vihdoin valmis antamaan kaikkeni unelmieni eteen! Eikä mikään voi tulla tielleni..

Nousen EM-kilpailulavalle tasan viikon päästä illalla, ensi sunnuntaina 17.5. Mun mieli on silloin viritetty huippuunsa ja pääsen jälleen elään sitä hetkeä, jonka vuoksi joka päivä teen valintoja. Sitä hetkeä, jota varten olen tehnyt töitä.

En voi muuta sanoa kuin että tätä paloa ja liekkiä elämää kohtaan haluaisin jakaa teille kaikille! Tehkää juuri sitä mikä teille on tärkeää, se riittää!

★ Susanna

000-002
Uskalla heittäytyä antaa elämän viedä! Kuva: Mikko Niemi Photography

Ja vielä lopuksi haluan jakaa täällä aivan mahtavan biisin videon, jonka sanoma on juuri se mikä mun sisällä kipinöi.. 

Videon on ohjannut mun vanha ystävä Joonas Kenttämies. On aivan ihailtavaa, kuinka Keppi on tehnyt intohimostaan ammatin. Ihailen häntä todella!