Miten opettaa lapselle minimalistisuutta lelujen villissä viidakossa?

Kaupallinen yhteistyö Lelukaupat.fi kanssa.

Kuten monet teistä tietävät, minä inhoan ostamista. Inhoan turhien tavaroiden haalimista ja turhaa kuluttamista. Meillä kotona ei juurikaan ole mitään ylimääräistä. Olemme mieheni kanssa tarkkoja siitä, että myös Peetu oppii meidän minimalistisen elämäntyylin. Miten siis opettaa tätä lapselle tässä lelujen villissä viidakossa? 

Pohdin aina hyvin tarkkaan jokaisen tavaran ja lelun kohdalla tarvitsemmeko sitä todella.

Pohdin aina hyvin tarkkaan jokaisen tavaran ja lelun kohdalla tarvitsemmeko sitä todella. Mutta tässä kohtaa on kyllä pakko myöntää, että lelujen kohdalla on ollut melkoisen paljon haastetta tämän asian suhteen. Esikoisen kohdalla on todella vaikeaa tietää, mikä on oikeasti tärkeää ja hyödyllistä. Äitinä tietenkin haluan, että pystyn tarjoamaan lapselleni puitteet kehittyä ja oppia uusia taitoja. Sen vuoksi tuntuu välillä pelottavalta ajatella, jos omilla valinnoilla ja asenteilla olisin jotenkin hidastanut tai hankaloittanut oman lapseni kehitystä. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Onko kukaan muu koskaan pohtinut samaa? 

Vanhempien tunteisiin vetoaminen on yksi loistava keino lelujen valmistajille perustella omien tuotteidensa hyödyllisyyttä. Tämä on alue, jossa todella ammutaan vanhempien ihon alle – ja kovaa. Lelujen maailmassa on hyvä pysyä tarkkana. En halua olla mainonnan uhri tai se äiti, joka shoppailee tunne edellä. 

Lähdetkö sinä mielummin kiertelemään kauppoja vai ostatko lelut netistä?

Lähdetkö sinä mielummin kiertelemään kauppoja vai ostatko lelut netistä? Kaupoissa kiertely ainakin itsellä aiheuttaa useimmiten sen, että saatan ostaa tunne edellä jotain sellaista mitä oikeasti en tarvitsisi. Netin lelukaupat ovat siitä loistava keksintö, sillä ne tarjoavat suuren valikoiman tuotteita sekä toisinaan tavallisia kauppoja halvemmat hinnat. Lisäksi nettishoppailussa pystyy paremmin vertailemaan hintoja. Erityisesti pikkupaikkakuntien lapsiperheille on varmasti lelukauppa netissä helpoin ja vaivattomin tapa ostaa leluja ja lastentarvikkeita, mutta myös suurissa kaupungeissa asuvat usein varmasti kokevat lastentarvikkeiden ostamisen verkkokaupasta mukavaksi ja vaivattomaksi. Näin minä ainakin ajattelisin. On paljon mukavempaa tehdä ostokset netissä kuin kaupassa kierrellen – vai mitä? Varsinkin lapsen kanssa ostosreissut ovat usein hyvin stressaavia. Joten itse ainakin ostan ne vähätkin lasten lelut nettikaupasta mukavasti kotoa käsin. 

Minä olen kehittänyt itselleni säännön, joka auttaa siihen, etten tee enää ollenkaan heräteostoksia. Shoppailemalla netissä pystyy laittamaan tuotteita ostoskoriin, mutta en koskaan osta tuotteita välittömästi. Olen päättänyt, että pohdin asiaa vähintään yhden yön yli. Jos vielä tulee sellainen tunne, että tuote kannattaa ostaa niin ostan sen. Tällaista ajattelua haluan opettaa myös omille lapsilleni. Jokaista mielihalua ei tarvitse tyydyttää. Kaikkea ei tarvitse saada. Vähempi on parempi. 

Millainen kuluttaja sinä olet?

Käytätkö sinä verkkokauppoja lastentarvikkeiden hankkimisessa?

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Saamattomuus on kiroukseni – vauvahankinnat yhä tekemättä!

Mitä lahjaksi vauvalle? – 5 lahjavinkkiä, jotka menevät varmasti käyttöön

Yösyötöistä eroon 6kk iässä – Miten teimme sen?

Imetys loppui yösyöttöjen loppumisen myötä

Joko olet mukana keskustelemassa ajankohtaisista aiheista instagramin puolella? Nähdään hei siellä!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

🖤 Ennen kuin minusta tuli äiti. Söin lämpimiä aterioita. Urheilin joka päivä. Minulla oli aikaa kirjoittaa blogia kaikessa rauhassa. 💜 Ennen kuin minusta tuli äiti. Nukuin niin myöhään kuin halusin, enkä kantanut huolta siitä, kuinka myöhään menin nukkumaan. Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä. 🖤 Ennen kuin minusta tuli äiti. Siivosin kotini joka päivä. Nukuin kokonaisia yöunia. Minulla oli täydellinen mielenhallinta, -ajatuksieni ja vartaloni hallinta. 💜 Ennen kuin minusta tuli äiti. En ollut koskaan tuntenut paljaita pikku varpaita ihoani vasten. En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen oman lapsen hymystä. En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta. 🖤 Ennen kuin minusta tuli äiti. En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä. En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua. En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon. En koskaan ollut tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon. En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti. 💜 Ennen kuin minusta tuli äiti. En tiennyt miltä tuntuu kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella. En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa. En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä. En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi. 🖤 Ennen kuin minusta tuli äiti. En ollut koskaan tuntenut sitä pelkoa, lämpöä, iloa, onnea, rakkautta, sydänsärkyä, ihmetystä, tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee. En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon. 💜 Ennen kuin minusta tuli äiti. . . Mitä sä et tiennyt, ennen kuin sinusta tuli äiti/isä? #äitiys #vauva2019 #kesäkuiset2019 #vauva #vauvavuosi ##vanhemmuus #6kk #puolivuotiaat Kiitos kuvasta @hannnasavolainenn 💕

Henkilön Susanna | Äitien motivointi (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Matto lastenhuoneeseen – villamatto, joka mahdollistaa tekijöilleen hyväpalkkaista työtä!

Kaupallinen yhteistyö Sukhi kanssa.

Äitiyden myötä omasta kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka. Vietän kotona aikaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämän vuoksi haluan, että kotini on viihtyisä. Kun lapsi tulee taloon, pitää alkaa pohtimaan viihtyisyyden lisäksi myös kodin sisustusta tarkemmin lapsiperheelle sopivaksi. 

Kun lapsi tulee taloon, pitää alkaa pohtimaan kodin sisustusta lapsiperheelle sopivaksi. 

Meillä ei ole vielä erillistä huonetta Peetulle, mutta tulemme lähitulevaisuudessa muuttamaan työhuoneemme lastenhuoneeksi. Yleensä sisustamisessa minulla eniten haasteita tulee maton löytämisessä. Olen useasti ostanut maton ja heti palauttanut sen. Minun kokemus on se, että hyvän maton löytäminen ei ole helppoa. Tästä syystä päätin lastenhuoneen sisustamisessa lähteä juurikin matosta liikkeelle. 

En pidä turhasta kuluttamisesta. Ostan hyvin harvoin mitään, ja aina kun ostan minä todella tarvitsen sitä ja ostamiseen on hyvä syy. En siis ostele jatkuvasti asioita. Rakastan minimalistista ajattelua – vähemmän on aina parempi. Sen vuoksi haluan aina panostaa laatuun. 

En pidä turhasta kuluttamisesta. Ostamiselle pitää olla aina hyvä syy. 

Sopivaa maton toimittajaa etsiessä törmäsin mattoja valmistavaan Sukhi verkkokauppaan. Heidän tarina kosketti. Oli hienoa löytää taho, jolla on samanlaiset arvot kuin minulla. Ja mikä parasta, he lähtivät tekemään kanssani yhteistyötä. Samalla pääsin mukaan tekemään hyvää, sillä yritys tekee yhteistyötä suoraan matontekijöiden kanssa Intiassa, Nepalissa, Turkissa ja Marokossa. 

On aivan loistavaa, että nykyään on yrityksiä, jotka omalla toiminnallaan mahdollistavat työpaikkoja kehitysmaihin ja vielä niin, että he maksavat työntekijöille hyvää palkkaa. Keskimääräisesti Sukhin työntekijät ansaitsevat huomattavasti enemmän kuin paikallinen keskiansio, yleensä noin 2-3 kertaa korkeamman palkan. Tämän ansiosta matontekijät pystyvät saavuttamaan korkeamman elintason ja esimerkiksi pitämään huolta, että heidän lapsensa pääsevät kouluun. Äitinä tällaiset asiat merkitsevät paljon. 

Matontekijät pystyvät saavuttamaan korkeamman elintason ja pitämään huolta, että heidän lapsensa pääsevät kouluun.

Lähdin tutustumaan käsintehtyihin mattoihin yrityksen nettisivuilla olevan chat palvelun kautta. Minusta on tärkeää, että asiakaskokemus on hyvä heti alusta alkaen. Lähtökohta maton hankkimiselle oli haastava, sillä minulla ei juuri ollut kriteereitä matolle. Ajattelin, että sen tulisi olla vaalea, ja sen pitäisi kestää lapsiperheelle sopivaa kovempaakin kulutusta. Lisäksi useat epäonnistumiset matto-ostoksilla varjostivat takaraivossa. Nyt halusin kerralla löytää hyvän ja toimivan ratkaisun. 

Chattailin asiakaspalvelijan Millan kanssa ja kerroin mihin tarkoitukseen matto olisi tulossa. Milla osasi heti suositella muutamaa mattoa. Yksi niistä oli valkoinen Kalim villamatto. Villa on materiaalina aivan ihanan pehmeä, lämmin ja kestää kulutusta – juuri sopiva lastenhuoneeseen. Tilasin maton tuolta istumalta. Kulutuksen aiheuttaman ahdistuksen sijaan tunsin suurta tyytyväisyyttä. Oli todella hienoa tietää, että tekemäni tilaus ja matto mahdollistaa töitä hyvällä palkalla kenties jollekin äidille. Olin onnellinen. 

Matto on ollut meillä nyt muutamia viikkoja. Joka kerta kun kävelen huoneen ohi, nousee kasvoilleni hymy. Tunnen syvää tyytyväisyyttä. Vihdoin onnistuin  – ensimmäistä kertaa kotonani on matto, josta en tule enää koskaan luopumaan. 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Vauvahankinnat ennen syntymää – hanki ainakin nämä!

Kuuluuko kotitöiden ja lastenhoidon olla kotiin jäävän vanhemman vastuulle?

Yrittäjyys vauva-arjen keskellä – yrittäjyys tekee minusta paremman äidin!

Vauvahankinnat ennen syntymää – hanki ainakin nämä!

Kaupallinen yhteistyö Lekmer.fi kanssa.

Minulle on ollut erittäin suuri helpotus, että olen löytänyt verkkokaupan, josta olemme voineet hankkia kaiken mahdollisen vauvaa varten. Jo lähtökohtaisesti urakka tuntui mahdottomalta ja aivan liian isolta aloittaa. Tämä tuotti jopa ahdistusta. Mitä syntyvälle lapselle tarvitsisi hankkia etukäteen, ja mikä on oikeasti tarpeellista?

Lähdin liikkeelle vaunuista ja sen jälkeen tilasin kaukalon. Mutta mitä muuta lapselle olisi hyvä hankkia ennen syntymää? Inhoan tavaran paljoutta. En myöskään pidä shoppailusta, joten halusin selvittää mitkä ovat välttämättömät asiat hankkia.

”Lapsihan ei tarvitse juuri mitään. Riittää, että on vaippoja ja muutama vaihtovaate!” Näin monet ovat sanoneet, kun olen tuskastellut omaa saamattomuuttani vauvahankintojen suhteen. Nyt kun olen saanut tehtyä tuon selvittelyn ja tavaroiden vertailun, olen erittäin huojentunut. Onneksi tein tämän ennen lapsen syntymää, sillä siihen saa kyllä kulumaan aikaa. Suosittelen hankkimaan ainakin nämä seuraavat tarvikkeet ennen lapsen syntymää, jotta voit keskittyä sitten vauvaan heti syntymästä alkaen. 

Vaunujen ja turvakaukalon jälkeen lähdin kartoittamaan sänkyä ja hoitopöytää. Ajattelin, että nämä ovat nyt ainakin pakolliset, mitä tulisi olla valmiina. Eniten pohdin asiaa siltä kantilta, että millaiseen kotiin haluaisin lapsen tuoda sairaalasta. Entä mikä tekisi minulle sen fiiliksen, että synnytys on lähempänä ja olisin valmiina lapsen tuloon? Asioiden hankkiminen ja paikkojen järjestely on samalla myös tietynlaista psykologista valmistautumista tulevaan. 

Lapsi tarvitsee paikan, mihin nukahtaa turvallisesti

Sängyn kohdalla minulle oli tärkeää, että sängyn pohjan korkeutta saa säädettyä kahteen eri tasoon. Tämä siksi, jotta sänky olisi mahdollisimman pitkäikäinen. Ylintä tasoa voi käyttää noin 4-6 kuukauteen saakka. Kun lapsi oppii istumaan ja liikkumaan enemmän, on hyvä laskea sängyn pohjaa alemmas. Pitkäikäisyyden vuoksi tärkeää on myös se, että sänky on tehty kestävästä puusta. En millään haluaisi olla jatkuvasti ostamassa uutta sänkyä lapsen kasvaessa. 

Toinen tärkeä kriteeri oli se, että laidan saa laskettua alas, jotta sängyn ollessa meidän sängyn korkeudella, olisi vauva helposti siirrettävissä yöllä sängystä meidän sänkyyn. Päädyimme sängyssä valitsemaan Carena Dalarö pinnasängyn. Sänky on valmistettu Itämeren alueen koivusta, jonka hidas kasvuprosessi takaa hyvän kestävyyden ja pitkäikäisyyden. Sänky on maalattu Ruotsissa valmistetulla valkoisella maalilla eikä sisällä lainkaan terveydelle haitallisia aineita. 

Samalla hankin sänkyyn myös laadukkaan Carena Tranholmen -patjan. Lisäksi Lekmeriltä löytyi ihanat vuodevaatteet  ja Buddy & Hope -reunapehmuste.  

Sängyn lisäksi olen lukenut paljon unipesästä ja sen hyödyistä – mutta myös vaaroista. Vaikka vaarojakin on unipesä tuntuu näin etukäteen erittäin toimivalta idealta. Halusin sellaisen hankkia, jotta voimme tarvittaessa nukuttaa vauvaa sohvalla ja vaikka meidän omassa sängyssä. Päädyimme ruotsalaisen Buddy & Hope merkin suunnittelemaan Baby Nest in Grey -unipesään. Unipesää käyttäessä olisi kuitenkin tärkeää muistaa, että unipesää tulee käyttää vain, kun vanhempi on hereillä ja pystyy vahtimaan pesässä nukkuvaa vauvaa. 

Unipesän lisäksi halusin jo valmiiksi valmistautua itkuhälyttimillä. Hälyttimet mahdollistavat vauvan nukuttamisen myös esimerkiksi parvekkeella. Päädyimme hankkimaan monipuolisen Philips Avent DECT -itkuhälyttimen. Ulkona liikkumiseen lisäksi hankimme myös Buddy & Hope merkin Spring Footmuff Grey -lämpöpussin kesän viileimpiä iltoja ja päiviä varten. Lämpöpussi on myös pitkäikäinen, sillä sen pystyy kiinnittämään myöhemmin käytettäviin rattaisiin

Hoitopöytä, joka on käytännöllinen ja vie vain vähän tilaa 

Nukkumisen lisäksi yksi tärkeä hankinta on hoitopöytä. Aluksi ajattelin, että tekisin hoitoalustan pyykinpesukoneen päälle. Päädyimme lopulta kuitenkin hankkimaan kuivurin, joten hoitoalustan paikka piti löytää muualta. Tämän vuoksi ainoaksi vaihtoehdoksi jäi seinään kiinnitettävä hoitopöytä. Lopulta tämä osoittautuikin ihan huikeaksi keksinnöksi, sillä hoitopöytään sisältyvien hyllyjen avulla saamme kätevästi piiloon kaikki lapsen hygieniatarvikkeet. Halusin myös, että hoitopöytä on lähellä vesipistettä, joten nyt kaikki on kätevästi samassa paikkaa. Hoitopöydäksi valikoitui Carena merkin Gålö -seinähoitopöytä. Tuote on valmistettu samoista raaka-aineista kuin sänkykin, ja on sen vuoksi erittäin kestäväksi luvattu. Pöytä tulee olemaan käytössä useasti päivässä, joten sen pitää kestää kulutusta. Tämä hoitopöytä on oikein tukeva ja jämäkkä. Ehkä parhaimpia keksintöjä ikinä? Tähän pöytään lisäksi tilasimme hoitoalustan Buddy & Hope merkiltä

Vielä odottelemme turvakaukalon saapumista ja sen jälkeen meillä onkin kaikki tarvittava ennen lapsen syntymää. 

Kevään kunniaksi sain myös jakoon 15% alennuskoodin SUSANNA15. Saat siis jo valmiiksi edullisista hinnoista alennusta lekmer.fi verkkokaupassa. Koodi on voimassa vain tänään 21.5, joten ole nopea! Alennuskoodin voit käyttää Buddy & Hope sekä Carena -tuotteille. Nyt kannattaa käydä tekemässä hankintoja extra edullisesti. 

Mitä mieltä sinä olet, mitkä ovat tärkeimpiä asioita hankkia ennen lapsen syntymää? 

by Susanna (rv 36)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Vaunuvalintani on Cybex Priam 2019

Saamattomuus on kiroukseni – vauvahankinnat yhä tekemättä!

Raskauden tuomat muutokset vartalossa pelottavat!

 

 

Minun vaunuvalintani on Cybex Priam 2019 – käytännöllisyys, laadukkuus ja design

Kaupallinen yhteistyö Lekmer.fi kanssa.

Vaunujen hankkiminen on yksi isoimmista hankinnoista lapselle. Vaunuja tullaan käyttämään niin paljon, että niihin kannattaa satsata – ei pelkästään rahallisesti vaan tärkeää olisi löytää juuri omiin tarpeisiin sopivat vaunut. Minun vaunuvalinta on Cybex Priam 2019 -yhdistelmävaunut, ja nyt kerron miksi. 

Minä inhoan shoppailua ja tavaroiden ostamista. En ole siitä koskaan pitänyt ja pelkkä ajatuskin isosta määrästä hankintoja tuottaa suurta tuskaa. Kirjoittelinkin aikaisemmin siitä, kuinka kaikki vauvahankinnat ovat vielä tekemättä. Tämä johtui siitä, että koko vauvatarvikkeiden maailma on sekä minulle että miehelleni täysin uusi alue.

Me molemmat olemme minimalistisia asiassa kuin asiassa, ja silloin kun hankitaan jotain haluamme todella satsata laatuun. Tämä ajattelu tuottaa välillä pään vaivaa, sillä emme halua kotiimme mitään turhaa. Tästä syystä on tärkeää tietää mitä hankkii. Vauvatarvikkeiden kohdalla meillä oli siis koko selvitystyö vielä edessä. Tässä meitä on onneksi auttanut Lekmer.fi. On erittäin helpottavaa huomata, kuinka kaiken tarpeellisen saa yhdestä ja samasta paikkaa. Nyt oli siis aika lähteä kartoittamaan, mikä on todella hyvää laatua, ja mikä vain massan aiheuttamaa hypetystä. 

Vaunujen kohdalla päädyin lähteä kyselemään tutuilta äideiltä mitä vaunuja he suosittelisivat. Kaikilla oli oma suosikkinsa. Suosikit kuitenkin pääsääntöisesti menivät pitkälti sen mukaan, mitä he itse olivat käyttäneet. Halusin vielä lisää tietoa ja hieman enemmän vertailua vaunujen välillä. 

Listasin aluksi mitkä ominaisuudet ovat meille kaikkein tärkeimpiä.

  1. Ketteryys. Liikumme paljon kävellen paikasta toiseen, mutta myös autolla kaupungista toiseen.
  2. Minimalistinen ajattelu. Monikäyttöisyys. Halusimme yhdet vaunut, emme useita vaunuja eri tarkoituksiin. 
  3. Keveys, mutta samalla jämäkkyys. Vaunujen tulee olla kevyet kasata ja koota, mutta jämäkät liikuttaa esimerkiksi lenkkipolulla. 
  4. Esteettisesti kauniit ja laadukkaat. Erityisesti minulle on tärkeää, että vaunut miellyttävät silmää. Pidän kauniista tavaroista, mutta en halua haalia turhaa tavaraa. 
  5. Materiaalit kestäviä. Koska olemme kovia touhuamaan ja liikkumaan, tulee materiaalien kestää meidän vauhdissa mukana. 
  6. Selkeä kokonaisuus. Halusimme vaunut merkiltä, josta saamme kokonaisuudessaan kaikki hankittua. 
  7. Turvallisuus. Yksi tärkeimmistä pointeista, kun pohditaan tarvikkeita pienelle lapselle. 
  8. Näppäryys. Vaunut tulee saada helposti kasattua autoon ja pois.

Mielestäni vaunujen hankkiminen on yksi tärkeimmistä hankinnoista ennen lapsen syntymää. Niitä käytetään paljon, joten niiden tulisi olla kestävät ja laadukkaat. Liikumme paljon ulkona, mutta ennen kaikkea liikumme eri kaupunkien välillä, joten halusimme vaunut, jotka saa helposti mukaan ja mahtuvat autoon kuin autoon. Olen kuullut, että monet ovat joutuneet hankkimaan useammat eri vaunut juuri sen vuoksi, että tarpeet ovat niin moninaiset. Halusin, että vaunuista löytyy sekä jämäkkyyttä ja kokoa, mutta ne ovat myös ketterät ottaa mukaan minne ikinä meneekin. 

Tein vertailuja ensiksi netissä, ja lopulta vielä paikan päällä. Lapsimessuilla tuli ahaa elämys. Nämä kaikki ominaisuudet löytyvät yhdestä tuotteesta Cybexillä. Oli oikeastaan aika mahtavaa, että löysimme Cybex Priam yhdistelmävaunut, joissa ei tarvinnut tehdä kompromisseja. Yhdistelmävaunuissa samalla tulee hankittua myös istuinosan, joka tulee sitten myöhemmin käyttöön, kun lapsi kasvaa. Lisäksi kumpaankin  – sekä vaunuun, että istuinosaan – on sadesuojat sateita varten. 

Nämä meidän vaunut ovat siis Cybex Priam 2019. Väriltään ne ovat ruusukulta ja musta. Nämä vaunut todellakin miellyttää silmää. Ja laatu tuntuu kaikissa vaunujen osissa. Kankaat ovat laadukkaat ja kestävät, mutta tyylikkäät ja muodoiltaa hyvin virtaviivaiset. Parasta vaunuissa on se, että nämä saa koottua ja kasattua yhdellä kädellä. Vaunut pysyvät koottuna myös itse pystyssä, joten kankaat eivät likaannu, vaikka niitä joutuisi paljonkin kokoamaan. Nämä ovat kevyet kantaa, mutta myös jämäkät liikuttaa. Renkaat ovat puhkeamattomat ja jousitetut. Etupyörät pyörivät 360°, mutta ne saa myös lukittua.

Lux-vaunukoppa on erittäin tilava ja siellä on kaksi erillistä verkkoikkunaa, jotka päästävät ilman kiertämään ympäri vaunukoppaa. Nämä ovat varmasti ihan ehdottomat, jos meille tulee viime kesän kaltainen hellekesä. Verkkoikkunat ovat myös kätevät, sillä sieltä on myös mukava lapsen kurkkia, tai meidän tarkistaa että nukkuuko vauva. Vaunukopassa on hengittävä ja pehmeä patja, jossa on irroitettavat päälliset. 

Istuinosassa selkänoja on säädettävissä täysin makuuasentoon, ja siinä on iso kuomu, joka suojaa rattaissa nukkuvaa lasta. Istuinosa on käännettävä, ja se on suunniteltu oikealle korkeudelle pöytään nähden, jotta ei tarvita erikseen syöttötuolia kahvilareissuilla. 

Tulemme vielä hankkimaan Cybexin turvakaukalon, sillä Travel System mahdollistaa turvakaukalon kiinnityksen Priamin runkoon. Näin me saataisiin nostettua vauva kaukalossa autosta, ja napsautettua kaukalo näppärästi kiinni rattaiden runkoon. Adapterit tulevat rungon mukana. Nopeat siirtymiset esimerkiksi kauppareissut onnistuisivat kätevästi, eikä kaukalossa nukkuvaa vauvaa tarvitsisi herättää. Tulen myöhemmin kertomaan kaukalosta vielä lisää, kun päätämme minkä mallin hankimme. Lisäksi vaunuista tulen tekemään myöhemmin uuden postauksen, kun olen päässyt niitä käyttämään vauvan kanssa. 

Cybex Priam yhdistelmävaunut ovat todellista luxusta. Tavoitteet mitkä Cybex asettaa vaunuilleen on hyvin yksinkertaiset. Cybex haluaa tarjota moderneille vanhemmille parhaat mahdolliset tarvikkeet.

Näissä vaunuissa todellakin yhdistyvät käytännöllisyys, laadukkuus ja design.

Kaikkea sitä mitä me tarvitsemmekin!

by Susanna (rv 34)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös:

Saamattomuus on kiroukseni – vauvahankinnat yhä tekemättä!

Lapsilisät säästöön – hyvä tapa kerryttää lapselle pesämuna aikuisuuteen

Matkustaminen edistää hyvinvointia – mitä raskaana kannattaa ottaa huomioon?

Inspiroidu messuilla raskaudesta ja pian alkavasta vauvavuodesta – Voita liput Lapsimessuille!

Kaupallinen yhteistyö Lapsimessut kanssa.

Kun aurinko alkaa paistaa ja lisääntynyt valon määrä piristää, huomaan etsiväni messuja, joissa olisi jotain minua kiinnostavaa. Messuilla on aina hyvin inspiroiva tunnelma ja sieltä saa todella paljon kivoja vinkkejä omaan arkeen. Olen itse ollut useilla messuilla mukana näytteilleasettajana, promoamassa tai esimerkiksi häämessuilla hääpukunäytösten tuottajana ja mallina. Tänä keväänä lähdin etsimään messuja, joissa olisi jotain meille raskaana oleville. 

Tiesitkö, että Lapsimessut ovat  messut, jossa on tarjontaa myös raskaana oleville ja perhettä suunnitteleville? 

Lapsimessut järjestetään 12.-14.4 Helsingin Messukeskuksessa. Siellä on hyvin monipuolisesti ohjelmaa kaiken ikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Mutta mikä parasta siellä on myös ohjelmaa meille, kenellä ei ole vielä lasta. Nyt tavoitteenani onkin olla messuilla puhtaasti kävijän roolissa. Haluan tänä keväänä imeä tuota inspiraatiota itseeni. 

Selailin jo etukäteen hieman messuohjelmaa, jotta tiedän minä päivänä minun kannattaa suunnata Helsinkiin. Messujen nettisivuilla pystyt rakentamaan oman Suosikit -listan, joka auttaa sinua messupäivänä suunnistamaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Messujen suunnitteluun kannattaa siis etukäteen käyttää hieman aikaa, jotta saat niistä kaiken hyödyn irti.

Päätin nyt auttaa sinua, ja keräsin messujen kiinnostavimmat puhujat ylös. Ehkä tästä listasta voisi olla hyötyä, kun rakennat omaa Suosikit -listaasi!

Perjantaina ehdottomasti haluan kuulla Imetyksen tuki ry:n puheenvuoron ”Vauvavuoden hulinat – imettävän äidin selviytymispankki”. Olen pohtinut myös täällä blogissa omia mahdollisuuksiani imettää rintaimplanttien kanssa. Tämä aihe kiinnostaa todella paljon. Perjantain ohjelmassa on myös Nanna Karalahden puheenvuoro. Hän on yksi kiinnostavimmista vaikuttajista, ja en mistään hinnasta haluaisi missata hänen puheenvuoroaan ”Äidit ja hyvinvointi – Miten äidit jaksavat arjessa ja pitävät itsestään huolta?” Tämä aihe on juuri se, mistä itsekin kirjoitan paljon täällä blogissa. On ihana saada uusia näkökulmia myös muilta samojen asioiden kanssa työskenteleviltä. Pysähtyminen ja oman itsensä kuuntelu on jatkuvasti yksi tärkeimpiä aiheita. Tämän vuoksi puheenvuoro Jenni Pääskysaari ”Sinä olet..” on todellakin kuuntelemisen arvoinen ohjelmanumero. Perjantaipäivän kruunaa vielä kätilön Johanna Honkasen puheenvuoro ”Synnytykseen valmistautuminen”.

Tuntuu kuin messut olisivat vastaus rukouksiini. Juuri näitä aiheita haluankin kuulla. 

Lauantain ohjelmasta erityisesti puheenvuorot ”Odotus, imetys ja vauvan ensi viikot” ja ”Isä 2.0” ovat minun mieleeni. Erityisesti tuo Isä 2.0 houkuttelee, sillä en ole vielä koskaan kuullut, kun vauva.fi blogiyhteisön  Koti-iskä88 blogin Ville Viholainen valloittaa lavan. Koti-iskä88 kertoo puheenvuorossaan vanhemmuuden haasteista isän näkökulmasta. Tästä en haluaisi mistään hinnasta jäädä paitsi. 

Miten ihmeessä osaan päättää minä päivänä lähden messuilemaan?

Sunnuntain suosikit ovat ehdottomasti vauva.fi bloggaajien puheenvuorot. Etä-äiti blogin Helka Belt kertoo puheenvuorossaan ”Eroperheiden moninaisuus ja erilaiset huoltajuusratkaisut” omia kokemuksia etä-äitiydestä ja kokemastaan arvostelusta perheratkaisuita kohtaan. Myös Herkkä mies blogin Samuel Jyrinki nousee lauteille puheenvuorollaan ”Mitä jos en jaksakkaan?” kertomaan omia kokemuksiaan vanhemmuudesta, tunteista ja armollisuudesta. Myös puheenvuoro ”Parisuhdeneuvola: Parisuhde vauva-aikana – kuinka pitää siitä huolta?” herättää suurta mielenkiintoa.

Olen todella innoissani, että ohjelma on näin monipuolinen, ja sieltä löytyi itseä kiinnostavia aiheita todella paljon. Yllätyin positiivisesti kuinka ohjelmassa on onnistuttu ottamaan huomioon myös odottajat erittäin hyvin. Myös näytteilleasettajia on laidasta laitaan. Mikä parasta kaikki löytyvät nyt saman katon alta. Luulen, että ehkä näiltä messuilta tulen vihdoin ostamaan jotain myös kesäkuussa syntyvälle lapselleni. 

Nyt sinulla on myös mahdollisuus voittaa itsellesi lippu messuille. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, mikä messuohjelmassa sinua kiinnostaa eniten. Arvonta päättyy 19.3 klo 18. Arvon yhden lipun täällä blogissa, ja toisen myös Instagramin puolella. Kannattaa siis osallistua molempiin arvontoihin!

Onnea kaikille arvontaan!

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös:

Kadunko vuosiani fitnessurheilussa? – Mikä lajissa koukuttaa?

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

Miksi lapsettomuudesta on vaikea puhua? – Vaietut tunteet julki!

 

Instagramissa on menossa oma arvonta! Käy osallistumassa myös siellä, ja sinulla on mahdollisuus voittaa yhteensä KAKSI lippua messuille!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

ARVONTA yhteistyössä #lapsimessut2019 kanssa 💥💕 . . Kaipaisitko vähän inspistä tähän kevääseen? Kenties uusia ideoita arkeen ja kotiin? 🍀🌷Kevään inspiroivin tapahtuma Lapsimessut on kuukauden päästä 12.-14.4 Helsingin messukeskuksessa. Messuilla on hyvin monipuolista ohjelmaa myös meille raskaana oleville ja perhettä vasta perustaville! Myös mä olen mukana messuilla, joten kirjoitin blogiin parhaat tärpit tapahtumasta, käy kurkkaamassa profiilin linkistä! 🥰💕 . . Sinulla on nyt mahdollisuus voittaa lippu (1kpl) ihanille LAPSIMESSUILLE. Osallistut arvontaan, kun seuraat @susanna_mustajarvi ja tägäät tähän kuvaan kaverisi. Jokainen tägäys on yksi arpa 💕 Arvonta suoritetaan 19.3 klo 18. ONNEA ARVONTAAN! . . 💥 HOX HOX! 💥Myös blogissa on menossa oma arvonta, johon kannattaa käydä osallistumassa ja voit voittaa yhteensä KAKSI lippua messuille! 👉🏼 linkki profiilissa. 💥💯 . . Instagram ei hallitse tai sponsoroi kyseistä arvontaa. . #arvonta #lapsimessut #blogi #blogger #inspiration #voitaliput #vauvafiblogit @vauvalehti @meidanperhelehti

Henkilön Meidän Combo by Susanna (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu