Fitness, syypää vääristyneeseen minäkuvaan?

Fitnessistä on viime vuosien aikana puhuttu paljon pohtien, että onko se terveydelle vaarallinen laji harrastaa. Usein lajista pois jääneet kertovat omia ajatuksiaan ja kommentoivat asiaa kiivaasti. Nyt haluan itse kertoa omia kokemuksia ollessani vielä lajissa tiiviisti mukana. Tällä kertaa en halua ottaa kantaa lajin terveydellisyyteen fyysisesti, vaan haluan kertoa omia ajatuksia siitä, miten oma minäkuvani koki ison kolauksen. Tämä teksti ei ole lajia mollaava tai syyttävä. Jokainen maalaisjärjen omaava ihminen ymmärtää, että mikään laji tai ilmiö ei sinällään ole syyllinen mihinkään. Se, miten me ihmiset käyttäydymme ja reagoimme erilaisiin asioihin on ratkaisevaa.

Mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia oman minäkuvan kanssa. Olen aina ollut tyytyväinen  omaan vartalooni, mutta rakastan myös haasteita ja sitä, että tiedän pystyväni aina vain parempaan, jos itse niin haluan. Mulle kuitenkin ihmisen ulkomuotoa tärkeämpää on se mitä ihmisessä on sisällä. Kiltteys ja muiden ihmisten huomioon ottaminen on asioita, joita itse arvostan eniten muissa.

valkatut-11
Kuva: Mikko Niemi Photography

Tänä päivänä monilla on vääristynyt kuva siitä mikä todella on normaalia. Yhä enemmän havitellaan täydellistä vartaloa, vaikka oman terveyden kustannuksella. Motivaatio liikkumiseen on paljon ulkoista ja ulkonäkökeskeistä. Toisaalta tämä on tuonut myös positiivisia vaikutuksia, kuten halu pudottaa painoa ja samalla ennalta ehkäistä sairauksia.

Jokin aika sitten aloin huomaamaan kuinka oma käsitys normaalista oli myös alkanut vääristymään. Vietin paljon aikaa omassa lajissa kilpailevien kanssa, ja arki koostui paljolti lajiin liittyvien asioiden ympärillä. Tästä ja varmasti monesta muustakin asiasta johtuen aloin näkemään jopa itseni lihavana peilistä. Sanoin tämän asian kerran ystävälleni ääneen, ja samalla hetkellä tajusin, että tämä ei todellakaan ole normaalia. Miten ihmeessä mun omat ajatukset oli niin paljon muuttuneet? Miksi en nää sitä todellista minää vaan näen vain kisojen jälkeiset normaalit muutokset negatiivisena ja lihavuutena?

normal_DSC_8641~3
Tämä on illuusio mikä luodaan.

Tässä lajissa mun mielestä on erittäin tärkeää pysyä mahdollisimman paljon myös muiden ihmisten ympäröimänä, tehdä tavallisia asioita ja nauttia myös muustakin kuin treenaamisesta ja kurinalaisesta elämästä. Mitä paremmin pystyy lajin mahdollistamissa puitteissa tekemään elämästään tavallisen ihmisen arkea niin sitä paremmin ja pidempään jaksaa lajia harrastaa ja siinä kilpailla. Jos lajissa kun lajissa haluaa oikeasti menestyä, pitää sitä pystyä tekemään niin, että ei eristäydy muusta maailmasta. Mielelle ja motivaation ylläpitämisessä on tärkeää saada itse vaikuttaa omaan elämään. Lisäksi se, että tietää pystyvänsä ja kykenevänsä saavuttamaan asettamansa tavoitteet, tekee lajin harrastamisesta nautinnollisempaa. Mutta tärkeää on myös se, että tekeminen on sosiaalista ja elämään kuuluu läheisiä ihmisiä. Tämä viimeinen voi helposti unohtua ja läheisiä laiminlyödään, kun tosissaan halutaan menestyä ja päästä huipulle. Läheisiä ja hyvän tekemistä ei kuitenkaan kannattaisi koskaan unohtaa.

Mä hieman pelästyin omia ajatuksia ja lähdinkin heti tämän jälkeen muuttamaan omaa arkea jälleen sellaiseksi, että siihen kuuluu muutakin kuin lajiin liittyviä asioita. Tajusin, että musta ei tee yhtään huonompaa urheilijaa se, että jos annan arjessa energiaa myös muille asioille. Mun treenit itseasiassa paranivat ja muutenkin mieli muuttui huomattavasti paremmaksi tämän jälkeen. Uskon, että tulen olemaan paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti ensi syksyn kilpailuissa tämän ”herätyksen” ansiosta. Enää en myöskään näe peilistä vikoja. Olen ihminen, joka haluaa aina antaa kaikkensa sille mitä haluaa saavuttaa. Vihdoin olen oikealla tiellä, ja siihen kuuluu paljon muutakin kuin laji, jossa haluan menestyä. Menestyminen elämän monella osa-alueella tukee aina toinen toistaan.

Mitä mieltä itse olet? Mitä sä näet peilistä kun katsot sinne?

Kuva: Mikko Niemi Photography
Sä olet juuri täydellinen tuollaisena! Kuva: Mikko Niemi Photography