Ummetus ja peräpukamat – Synnytyksen jälkeiset vaietut vaivat

Äitiyteen ja synnytyksestä palautumiseen liittyy paljon erilaisia asioita – ja kyllä, myös kaikenlaisia vaivoja! On myös vaivoja, joista harva haluaa puhua julkisesti. Vaivat ovat usein hyvin henkilökohtaisia ja intiimejä, joten ei niistä haluta huudella muille. 

Itse koen oman roolini tärkeäksi tällaisissa kohdissa, sillä haluan tuoda esille myös niitä vaietumpia aiheita. Me kaikki olemme ihmisiä ja lopulta hyvin samankaltaisia. Et ole siis koskaan yksin vaivojen kanssa. Aina löytyy joku toinen, jolla on varmasti ollut samoja kokemuksia.

Minulle on aina ollut tärkeää puhua kaikista asioista avoimesti ja totuudenmukaisesti.

Minulle on aina ollut tärkeää, että asioista puhuttaisiin avoimesti ja totuudenmukaisesti. Olen onnekas, kun ympärilläni on erilaisiin asioihin erikoistuneita ammattilaisia, joita voin konsultoida aina tarpeen tullen. Tällä kertaa halusin kysyä neuvoa muutamiin synnytyksestä palautumiseen liittyviin vähemmän julkisesti puhutuimpiin ikäviin vaivoihin, kuten ummetukseen ja peräpukamiin. Halusin tietää, voiko näitä vaivoja ennaltaehkäistä ja hoitaa oikeanlaisella ravitsemuksella. Konsultoin jälleen siis Pelvic Fysion äitiysasiantuntija Johanna Tossavaista.

Synnytyksen jälkeen me äidit saamme osaksemme mitä erilaisempia vaivoja.

Kärsitkö ummetuksesta?

Ummetuksen yksi selkeä oire on, että kokee tarvetta ulostaa useammin kuin kykenee. Yleensä suoli toimii harvemmin kuin kolme kertaa viikossa. Ummetuksen oireet ovat kuitenkin yksilöllisiä, kuten kova uloste, suoli ei tunnu tyhjenevän kunnolla, pinnistelyistä huolimatta uloste ei tule ulos, vatsakivut, ilmavaivat, turvonnut olo sekä painon tunne vatsassa.

Ummetusta voi ja kannattaa ennaltaehkäistä sekä hoitaa kiinnittämällä huomiota elämäntapoihin, kuten ruokailu- ja liikuntatottumuksiin sekä myös henkiseen hyvinvointiin. Ummetuksen hoitaminen elämäntapoja muuttamalla vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä muutosten vaikutus ei tunnu välittömästi.

Ummetus on tyypillistä niin raskaana ollessa kuin synnytyksen jälkeenkin

Synnytyksen jälkeen ummetuksella voi olla kuitenkin myös epäsuotuisa yhteys erkauman palautumiseen. Sillä turvonnut suolisto pingottaa venyttynyttä jännesaumaa entisestään ja voi näin estää jännesauman palautumista. Riittävän nesteen lisäksi ravitsemuksessa olennaisinta on riittävä kuidun saanti. Kuitua saat muun muassa täysjyväviljoista, leseistä, kasviksista, marjoista ja hedelmistä. Liikuntamuodolla ei niinkään ole väliä vaan normaali kävely riittää hyvin liikunnaksi. Ummetuksen sekä myös peräpukamien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa oleellista on myös huomioida suolelle ergonominen asento wc-käynneillä.

Peräpukamat

Peräpukamat ovat laajentuneita peräaukon laskimoita, joiden syntyyn tavallisimpia syitä ovat ummetus, pitkään paikallaan istuminen, ylipaino ja raskaus. Pukamiin liittyvät vaivat ovat yleisiä ja yleensä itsestään paranevia, mutta ne uusiutuvat helposti. Jos pukamat vaivaavat, on ummetuksen lailla hyvä kiinnittää huomio wc:ssä käytettyyn aikaan, lisätä liikunnan harrastamista ja kiinnittää huomiota ruokavalioon, erityisesti lisäämällä siihen kuitupitoista ruokaa. 

Synnytyksen jälkeiseen aikaan siis todella liittyy ikäviäkin asioita, joista harvoin puhutaan. Myös näiden hoidosta usein löytyy ristiriitaista tietoa, eikä kaikkea ole tutkittu vielä tarpeeksi luotettavan näytön takaamiseksi. Onneksi tiede kehittyy kokoajan, ja mitä enemmän vaietuista vaivoista puhutaan, niin sitä enemmän näihin vaivoihin tulee tarvetta etsiä laadukkaita hoitolinjauksia. 

Onko sinulla jotain sellaisia oireita tai vaivoja, joista haluaisit avointa keskustelua? Jätä kommenttia ja voin käsitellä niitä myöhemmin postauksissani.

Tsemppiä kaikille vaivoihin katsomatta.

Kyllä me ollaan melkoisia sisupusseja!

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Selkä, niska ja hartiat jumissa? – Vinkkejä vauva-arjen erganomiaan

En pärjää yksin! – Tarvitsen muiden tukea ja apua päivittäin

Erkauma, miten siltä voi välttyä? – fysioterapeutti vastaa

 

Millainen ruokavalio tukee imetystä?

Imetys on yksi puhutuimmista aiheista synnytyksen jälkeen. Kuka onnistuu imettämään? Entä jos en onnistukaan? Miksi en onnistu? Imetyksen onnistumiseen liittyy monia asioita, eikä se ole kovinkaan yksiselitteistä. Kaikkeen emme voi itse vaikuttaa. Sen vuoksi aihe on sinällään erittäin monisyinen ja haastava.

Meillä ainakin tämä ensimmäinen viikko on pyörinyt täysin imetyksen ympärillä. Olemme liiallisen vauvan painon laskun vuoksi vielä imetyksen lisäksi pumpanneet maitoa. Tätä lisämaitoa olemme sitten syöttäneet ruiskulla vauvalle imetyksen jälkeen. 

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa on pyörinyt täysin imetyksen ympärillä!

Tässä kohtaa minua kiinnostaa erityisesti se, voisimmeko vaikuttaa imetyksen onnistumiseen ruokavalion avulla? Uskon vahvasti aina siihen, että omilla valinnoilla on merkitystä. Ja olen erittäin utelias selvittämään näitä asioita, jotta ainakin itse saisin apua omalla kohdallani. Ja toki mielelläni jaan näitä myös teille.

Tiedän, että moni teistä lukijoista kamppailee minun kanssani samojen kysymysten äärellä. Olen tehnyt paljon töitä ravitsemuksen parissa, mutta halusin vielä oman ammattitaitoni lisäksi kysyä apua näihin kysymyksiin myös Pelvic Fysion äitiysasiantuntijalta Johanna Tossavaiselta. Joten tähän aiheeseen olen saanut konsultointi apua häneltä.

Voisimmeko vaikuttaa imetykseen ruokavalion avulla?

Imetys antaa ja ottaa – kirjaimellisesti. Imetyksellä on myös rooli raskaudesta palautumisessa ja sen vuoksi se koetaan usein tärkeäksi. Imetys ei pelkästään vaikuta palautumiseen, vaan sillä on merkitystä myös äidin hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti kuin vauvan turvalliseen kasvuun. Tästä syystä on tärkeää pohtia ravitsemuksen osuutta imetyksessä.

Usein vauva-arki vie paljon voimia, ja äidin ravitsemus jää siinä kohtaa toissijaiseksi. Tutkimuksissa on havaittu, että äidin raskausajan ruokavalio on terveellisempi kuin imetyksen aikainen ruokavalio. Myös omasta kokemuksesta voin sanoa, että synnytyksen jälkeen oma ravitsemus helposti jää huomiotta. Ehkä me äidit emme tarpeeksi hyvin tiedä, että meidän omalla ravitsemuksella on merkitystä lapseen vielä synnytyksen jälkeenkin?

Synnytyksen jälkeen äidin oma ravitsemus jää helposti toissijaiseksi.

Imettävä äiti tarvitsee keskimäärin lisäenergiaa 400-600 kcal päivässä. Lisäenergian tarpeen täyttää esimerkiksi pari perunaa, 2-3 palaa kauraleipää vaikka avocadolla tai hummuksella sekä hedelmä. Nesteen tarve lisääntyy myös imetyksen ja hikoilun takia. Lisäksi ruoan laatu vaikuttaa rintamaidossa oleviin vitamiineihin ja rasvan laatuun. Erityisruokavaliota noudattavan äidin kannattaa vielä kysyä yksilöllistä ohjausta neuvolasta tai ravitsemusterapeutilta.

Seuraava lista toimii hyvänä ohjeena päivittäisessä ruokavaliossa huomioiden erityisesti pienokaisen imetyksen:

  • Juo runsaasti vettä. Voit maustaa vettä pilkkomalla sekaan hedelmiä tai yrttejä.
  • Syö riittävästi monipuolista ja ravitsevaa ruokaa.
  • Syö säännöllisesti ja monipuolisesti aina aamupala sekä kaksi lämmintä pääateriaa päivässä. Näiden lisäksi 1-2 välipalaa tarpeen mukaan.
  • Käytä päivittäin monipuolisesti hyvälaatuisia rasvanlähteitä, kuten pähkinöitä, siemeniä, öljyjä, avocadoa, oliivia ja kalaa jne.
  • Syö päivittäin hyviä hiilihydraatin lähteitä, kuten kauraa, marjoja, kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja riisiä.
  • Muista suosia monipuolisesti proteiinin lähteitä, kuten lihaa, kanaa, kalaa, kananmunia, maitotuotteita ja papuja jne.
  • Käytä D-vitamiinilisää ympäri vuoden.
  • Juo kahvia kohtuullisesti.
  • Vältä eineksiä ja pikaruokaa.
  • Vältä sokeria.

Terveellinen ja monipuolinen ravitsemus on tärkeää myös synnytyksen jälkeen. Kokonaisuus on aina tärkeintä. 80/20 sääntö viikon ruokailuissa on mainio nyrkkisääntö noudatettavaksi. Hyvä ravinto auttaa jaksamaan paremmin arjessa ja se tukee myös hyvää unta.

Hyvinvointi on kokonaisuus, josta ei oikein koskaan voi jättää mitään osa-aluetta huomiotta. Hyvällä ravitsemuksella siis tuet omaa hyvinvointiasi monesta näkökulmasta. Muistathan siis pitää itsestäsi huolta! <3

by Susanna (Papu 1vko vanha)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös:

Voivatko rintaimplantit olla esteenä imettämiselle? – asiantuntija vastaa

Millainen ruokavalio tukee synnytyksestä palautumista?

Synnytyksestä palautuminen – Mitä tulisi tehdä heti 24h synnytyksen jälkeen?

Tutkimus: vastasyntyneen imetys vähentää kätkytkuoleman riskiä puolella