Ripset kuntoon, nyt on hyvä tarjous!

Kävin pienen tauon jälkeen taas yhteistyökumppanini PRIME Hair And Beauty Designin Miia Ring-Sjöblomin luona ja teimme mulle jälleen aivan mahtavat ja näyttävät ripset. Kyllä ne vaan kirkastavat katsetta ja tuo hyvää ilmettä. Olen jo moneen kertaan hehkuttanut Xtreme Lashes Volume ripsiä ja kerta toisensa jälkeen totean kuinka laadukkaat ne ovat. Joka kerta aidosti yllätyn kuinka pitkään nämä ripset pysyvät ja kuinka tuuheat ripsistä tulee.

Mulle viimeksi laitettiin ripset EM-kisoihin, jotka oli siis toukokuun puolessa välissä. Päätin kilpailuiden jälkeen, että pidän pienen tauon ja annan ripsien pikku hiljaa tippua itekseen pois. Olin kaksi kuukautta ilman ripsihuoltoa, ja nyt kun menin jälleen Miian luokse, uskokaa tai älkää, oli mulla edelleen jäljellä ripsiä vielä sopivasti tuuheutta tuomassa vielä kahden kuukauden takaisesta ripsien laitosta. Eli erittäin pysyvistä ripsistä on kyse.

P

Erityisesti näin kesällä ripset helpottavat huomattavasti arkea ja sen vuoksi päädyin ne myös ottamaan taas jälleen kerran itselleni. Aamulla ei juurikaan mene aikaa laittautumiseen, kun ripset tuovat kasvoille sopivasti ilmettä. Olen jutellut monien tuttavieni kanssa ja monelle ripsien laittamisen kanssa tulee usein taloudellinen kysymys vastaan, ja sen vuoksi niistä usein luovutaan, vaikka niitä halajaisikin itselleen. Ja mulle onkin tärkeää, että voin tarjota teille lukijoille vain laadukasta, mutta edulliseen hintaan. Nyt olisikin sitten mahtava tilaisuus käydä laitattamassa ripset kuntoon hyvään hintaan. Miia lupasi teille lukijoille volumeripsien laiton alusta hintaan 100€ (norm. 145€). Eli ilmoitat vain, että luet blogiani, niin saat tarjouksen käyttöösi. Tarjous on voimassa elokuun loppuun. Kun olet Tampereen suunnalla liikenteessä niin tämä tarjous kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Onko sulla kokemuksia Xtreme Lashes Volumeripsistä?

 

TARJOUS -20%: Ray-Ban aurinkolasit ja kuulumisia

En oo hetkeen tehnyt postausta muotiin liittyen, joten ihanaa pitkästä aikaa kirjotella vähän hömppäjuttujakin. Mun elämä on pyöriny aika pitkälti fitneksen ja kisojen ympärillä, mutta kyllä tähän elämään kaikkea muutakin on mahtunut. 

Mehän menimme mieheni kanssa naimisiin ystävänpäivänä ja pakko todeta, että häiden jälkeinen aika on kyllä hujahtanut vauhdilla eteenpäin. Monet ajattelevat, että häiden järjestely loppuu siihen, kun häät on pidetty, mutta todellisuus on aivan muuta. Häiden jälkeen se rumpa vasta alkaa; on kiitoskortteja, kuvien tilaamista, laskuja ja järjestelyä. Me ollaan onneksi saatu nyt koko juhla pakettiin. Ihania muistoja siitä kyllä jäi kaikinpuolin. Alkuperäinen suunnitelma meillä oli, että olisimme lähteneet heti häiden jälkeen häämatkalle. Kisasuunitelmat kuitenkin muuttivat suunnitelmia siten, että siirsimme matkaa vuoden loppuun. Onko teillä lukijoilla muuten ehdottaa jotain ehdottomasti parasta häämatkakohdetta? No, kun emme häämatkalle ole vielä päässeet niin meillä on tavoitteena tämän vuoden aikana tehdä pieniä reissuja ja hetkiä yhdessä koko ”kuherrusvuoden” ajaksi. Ensimmäinen kohde kuherrusvuodelle oli Långvik kylpyläviikonloppu, josta olimme nauttimassa viime viikonloppuna. Tämän viikonlopun saimme ystäviltämme häälahjaksi ja se tuli todellakin tarpeeseen. 

FullSizeRender-2

Pelkästään se, että me olimme siellä tekemättä juuri mitään, nautimme vain toistemme seurasta ilman häiriötekijöitä, oli aivan mahtavaa. Uimme, saunoimme ja rentouduimme. Kävimme myös salilla ja söimme hyvin. Ihanaa yhdessä oloa! Långvikin ravintolalle iso plussa siitä, että he valmistivat mulle dieettiini sopivan erikoisannoksen. Oli kyllä maukasta! Viikonlopun aikana ehdimme jutella paljon ja pohdimmekin laajasti yhteistä tulevaisuuttamme, joka näyttäytyy erittäin jännittävältä. Olemme molemmat hyvin kunnianhimoisia, joten on hienoa saada ideoida omia unelmia toisen kanssa, joka myös haluaa kehittyä. 

 

Tällaisen viikonlopun jälkeen oma arki näyttää ihanan aurinkoiselta ja tämä viikko on ollut ihana pistää käyntiin. 

Mutta sitten niihin muoti juttuihin. Olen lähipiirissänikin tunnettu aurinkolasien suurkuluttaja ja nimenomaan Ray-Ban aurinkolaseja multa löytyy jos jonkinmoisia. Mielestäni parasta keväässä on juurikin se, kun pääsee taas aurinkolasiostoksille. Kävin ostamassa itselleni kahdet uudet aurinkolasit Ray-Ban mallistosta Tampereen Näkökeskuksesta (Rautatienkatu 27).

FullSizeRender-4

 

FullSizeRender-5 FullSizeRender-6

Värien ystävänä musta on hienoa, että muodissa on tällä hetkellä peilipintaiset ja värilliset linssit. Asukokonaisuuden kruunaa näyttävät lasit! Itse panostan aina laatuun ja siihen, että ostan tuotteet suomalaisilta yrittäjiltä. Myös asiakaspalvelu on mulle tärkeää. Onhan nää lasit ihan huikeet. 

Tahtoisitko sä itsellesi myös Ray-Banit?

Ei hätää, sillä kävin hiukan kauppaa teidän lukijoiden puolesta ja sain sovittua alennuksen teille lukijoille Ray-Banin aurinkolaseista Tampereen Näkökeskukseen. Mainitset vain blogini nimen ja sinulle lasketaan 20% alennusta toukokuun loppuun mennessä tehtyihin kauppoihin. Ketjulla on myös liike Ylöjärvellä, Mastontie 2, jos sinne on sinun helpompi mennä. Tätä tarjousta ei kannata missata!

Itse olen ollut jo monen vuoden ajan erittäin tyytyväinen omiin Ray-Baneihini. Tällä kertaa ostin itselleni sinisillä ja oransseilla linsseillä varustetut lasit. On ne tyylikkäät! Ja on se hienoa saada tarjota myös teille lukijoille sitä aitoa ja alkuperäistä. 

Olen ihan innoissani tulevista em-kisoista Espanjassa ja viimeistään siellä pääsen yhdistelemään uusia aurinkolaseja erilaisiin asukokonaisuuksiin.

 Kesäfiiliksin,

Susanna

♥ Muista ISÄä ♥

Tällä viikolla moni on varmasti pohtinut mitä sitä voisi antaa isälleen lahjaksi. Myös minä olen miettinyt pääni puhki, että mitä haluan isälleni antaa. Se, että tällaisina päivinä olisi ihana antaa jotain sellaista, mikä olisi täysin ainutlaatuista ja sopisi juuri omalle isälle. Ja mikä tärkeintä, lahja olisi sellainen mikä muistuttaa lahjan saajaa sen antajasta. Mutta onko  elämässä tärkeintä lahjan antaminen? Mitäpä jos päättäisimmekin lahjan sijaan kertoa isälle kuinka tärkeä ja korvaamaton hän on?

Muutaman sanasen haluaisin kirjoittaa omasta isästäni. Olen muinakin vuosina tämän samaisen jutun kirjoittanut, ja joka vuosi se tuntuu yhtä mukavalta. Pakko todeta tähän väliin, yhtään liioittelematta, mulla on kyllä maailman paras isi!!

Olen erittäin onnekas, sillä minulla on isä, joka on aina pysynyt rinnallani. Isäni on aina tukenut minua ja seissyt sanojensa takana. Muistan, kun lapsena leikimme sisaruksieni kanssa nukkuvaa olohuoneen sohvalla, jotta isä kantaisi meidät omiin sänkyihin nukkumaan. Ilta toisensa jälkeen niin meidän isä teki: kantoi meidät sänkyyn, silitti hiuksiamme ja kuiskasi korvaan, kuinka korvaamattomia ja rakkaita me hänelle olimme. Isämme on aina kertonut minulle ja sisaruksilleni, kuinka paljon hän meitä rakastaa.

Kun minä olin nuorempi ja kokeilin kaikenlaista enemmän tai vähemmän sopimatonta ja kiellettyä, pystyin luottamaan omiin vanhempiini ja siihen, että he auttavat minua aina. Olin jopa hieman holtiton ajatusteni kanssa, sillä ajattelin, että kyllä mun vanhemmat mut pelastaa, tapahtu mitä tapahtu. Pienestä pitäen isäni aina sanoi, että tapahtuipa ikinä mitä tahansa niin asioista voi ja pitää tulla juttelemaan. Ja niinhän minä aina tein. Onneni on aina ollut se, että omille vanhemmilleni olen voinut kertoa kaiken. Kaikesta on selvitty ja selvitään jatkossakin, sillä omistan maailman parhaan isän. Isästäni tekee parhaan juuri se, että isäni ei ole täydellinen. Uskon, että kenenkään meidän isä ei ole täydellinen. Eihän kukaan ole?

Kanssani kuljit, kädestäni kiinni pidit.
Kanssani katselit ihmeitä maailman ja minulle niitä selitit.
Lohdutit surussani ja hiuksiani silitit.
Kuljit kanssani, matkan lapsuudesta aikuisuuteen.
Välillä minut syliisi suljit.
KIITOS isäni, että saan olla kanssasi!

On sinun isäsi sitten lähellä tai kaukana, anna sunnuntaina aikaa hänelle ja muistele hyviä asioita hänestä, halaa ja rutista tai sitten lähetä kauniita ajatuksia hänen luokseen.
Ihanaa isänpäivän aattoiltaa sinulle!

Jos sinulla on isä lähellä (tai vähän kauempanakin) halattavana, halaa! Vain sillä on merkitystä..

♥: Susanna

ja vielä lopuksi tässä sinulle mahtava tarjous, ole hyvä. 

Isänpäivä tarjous sportsnutrition.fi

Ensi viikolla on tiedossa mahtavia uutisia koskien kevään Fitness Classic kilpailuja ja mun tiimiä, jota tulen rinta rottingilla kilpailuissa edustamaan. Pysyhän siis kuulolla! 

Ja hei, tänä viikonloppuna käydään mittelöt Best Model of Finlandin korkeimmasta kruunusta. Huomenna suuntana siis VIKING LINE ja minuthan löytää tuomaripöydän takaa. Tulehan moikkaamaan, jos saavut paikalle!