Uusi kirja tulossa pian!

Kuuden aikaan aamulla kun kävelin aamulenkkiä tuttuun tapaan havahduin siihen, että nyt on kyllä syksy tullut jäädäkseen. Satoi vettä ja lehdet tippuili maahan. Aika ihanaa, kun meillä täällä Suomessa on erilaisia vuodenaikoja. Uskokaa tai älkää niin nautin lenkistä jopa silloin, kun sataa ja on pimeetä. Päivä alkaa parhaiten käyntiin lenkillä, jossa saa selkiytettyä ajatukset tulevaan päivään.

Ajatusten selkiyttäminen oli paikallaan tänäänkin sillä lenkin jälkeen oli jälleen pikainen valmistautuminen päivän kuvauksiin, jotka pidettiin Turusssa TFW:lla. Meillä oli kuvaukset, joissa kuvattiin erilaisia liikkeitä Spartan Gearin uuteen loka-marraskuussa julkaistavaan kirjaan toiminnallisesta harjoittelusta.

11998516_10208240676793496_726315553_n
Kevyttä työnnettävää 🙂 Kelkassa Antti Nurmi!

Toiminnallinen harjoittelu on kaikella tapaa yksikertaisuudessaan erittäin monipuolista treenaamista. Toiminnallisen harjoittelun ”guru” Antti Nurmi oli myös kuvauksissa mukana mallina, mutta myös varmistamassa ja korjaamassa, että kaikki liikkeet tehdään just eikä melkein oikealla tekniikalla.

12041737_10208240676513489_1516633469_n
Tehokas tapa saada sykkeet nousemaan ja hien pintaan

Olen saanut olla mukana oppimassa Antin taitoja tekniikoihin PT koulutuksen myötä, mutta myös tällaiset kuvaukset antavat hyvää pohjaa sille, että tekniikat hioutuu juuri oikeiksi. Tämä on hyvä niin valmentajan näkökulmasta kuin myös oman kilpaurheilu-uraani ajatellen. On erittäin tärkeää, että kaikki liikkeet etenkin kirjaan tulevissa kuvissa on suoritettu juuri oikealla tekniikalla, jotta niistä mallia ottavat eivät oppisi liikkeitä ehdoin tahdoin väärin. Tarkan työn myötä kirja tulee olemaan luotettava ja siitä saadut ohjeet, niin sanalliset kuin kuvallisetkin, ovat varmasti juuri niin kuin ne pitääkin olla. Lukutoukkana en millään malttaisi odottaa kirjan lanseerausta ja sitä, että pääsisi selailemaan sitä. Siinä tulee olemaan kaikki tehokkaat liikkeet yksien kansien välissä!

12077502_10208240676153480_1597594532_n
Kirjassa tulee olemaan paljon erilaisia ja tehokkaita liikkeitä, joista varmasti jokainen löytää itselle sopivimmat!

Kuvausten jälkeen ajelin takaisin Tampereelle omien treenien pariin Wolfille, jossa pääsin treenailemaan yhdessä Kristan kanssa, joka oli tullut kuntotsekkiin Tampereelle. Nyt olisi enää muutama päivä ja sit alkaisi viimeinen viikko ennen kisoja. Olen paljon pohtinut kilpailemista ja sitä miksi haluan elää juuri näin. Mulle kilpaileminen on yksi asia elämässä, josta saan paljon energiaa tekemiseen, mutta nautin kyllä eniten juuri treenaamisesta ja itsensä haastamisesta salilla, lenkkipoluilla ja portaissa. Kisojakin enemmän nautin siitä, että päivittäin mulla on erittäin hyvä syy mennä salille tekemään parhaansa. Saan siitä niin paljon! Toivotaan siis, että työn ja intohimon tulos näkyy ens viikolla kilpailuissa!

Huomenna olisikin kauan odotettu The Blog Awards Finland 2015 gaala. Siitä lisää myöhemmin!

Mistä sä saat eniten mielihyvää ja hyvää fiilistä? 

 

Mukana Spartan Gear personaltrainer koulutuksessa

File 7.9.2015 15.14.33

Ja heti alkuun parhaiten mun fiiliksiä tällä hetkellä kuvaa sana VAU! Kyllä, viikonloppuna starttasi syksyn 2015 Spartan Gearin personaltrainer koulutus. Koulutusviikonloppu oli kaksi päiväinen ja kokonaisuudessaan koulutus kestää seitsemän intensiivistä ja fyysistä kuntoa koettelevaa viikonloppua. Mulla on taustalla koulutukset joukkuevoimisteluvalmentajana, sosionomi (AMK) sosiaalipedagogin tutkinto ja PTCA Health Coach. Haluan kehittyä jatkuvasti valmentajana, ja olenkin pitkään miettinyt, että mikä olisi mun seuraava siirto. Nyt se valinta on tehty ja olen aloittanut jälleen lisäkouluttautumisen parhaalla mahdollisella tavalla Spartan Gearin ammattitaitoisten kouluttajien opissa. Kouluttajina toimivat Antti Nurmi, Mari Numminen, Eveliina Tistelgren, Anni Vuohijoki, Petri Halonen, Petri Salminen ja Aleksi Nyström.

11992138_10208026882048761_970559646_n 11992598_10208026881968759_2005274956_n 11997230_10208026882888782_2054087829_n

Koulutuksessa on mukana 20 opiskelijaa, jotka kaikki ovat hyvin erilaisista lähtökohdista, mutta mikä mahtavinta on siellä mukana myös kovia ammatilaisiakin. Kehittyminen omassa työssään on koko elämän mittainen prosessi. Nykypäivänä kun tietoa tulee lisää, elämäntavat muuttuvat ja elämme jatkuvan muutoksen maailmassa, on tärkeää pysyä ajanhermoilla ja kouluttautua lisää. Ei siis riitä, että olet joskus käynyt jonkun koulutuksen, vaan tärkeää on, että jatkuvasti käy koulutuksissa ja sitä kautta saa taas lisää näkökulmaa omaan työhön ja tekemiseen.

Spartan Gearin personaltrainer koulutus alkoi siis lauantaina ja jatkui sunnuntaina. Seuraavan kerran kokoonnutaan jo kahden viikon päästä. Lauantai piti sisällään anatomian luentoja, toiminnallisen harjoittelun perusteita, kahvakuulan tekniikan opettelua, harjoitusten tekoa ja lisäksi meidän tuli ohjata kahvakuulatekniikoita myös muille.

11999898_10208034366275862_2072411442_n

12000131_10208034364835826_354742699_n

11994447_10208034365355839_73485003_n

11995692_10208034365675847_1126643051_n

Sunnuntaina jatkoimme anatomialla, opimme käyttämään kuntopalloa, tekemään sillä erilaisia harjoitteita ja treenejä. Iltapäivän vietimme ulkona tehden erilaisia harjoitteita kehonpainolla ja kahvakuulalla. Teimme heittoja, työntöjä ja vedimme sekä työnsimme kelkkaa. Päivän päätteeksi teimme vielä erittäin elämyksellisen spartalaiseen tyyliin olevan treenin vesisateessa. Siinä vaadittiin luonnetta ja hyvää asennetta.

11121241_10208036674653570_1467762163_n

11950875_10208036677093631_632545926_n

11944811_10208036674493566_1316497505_n

Miksi itse valitsin Spartan Gearin personaltrainer koulutuksen?  

Tämä koulutus on laadultaan erittäin ammattitaitoinen, ja haastava. Koulutus pitää sisällään paljon erittäin tärkeää tietoa luentojen muodossa opetettuna, mutta mikä parasta ja mun mielestä ehkä tärkeintä niin tässä koulutuksessa kaikki joutuvat todella tekemään asioita. Itse olen ihminen joka oppii tekemällä, joten tämä sopii mulle paremmin kuin hyvin. Tässä koulutuksessa kunto tulee olla hyvä, ja kaikki asiat tekniikoista treeneihin tehdään myös itse. Vain sillä tavalla oppii opettamaan, kun ensiksi itse osaa asiat tehdä.

Ketään ei päästetä helpolla ja koulutuksen päätteeksi on teoriakokeen lisäksi myös fyysinen testi. Tällaista koulutusta olen todella kaivannutkin. Mun periaate on, että en halua olla vain kohtalainen tai ”ihan hyvä”, vaan haluan tulla parhaaksi! Jos olet samanlainen ja kaipaat haastetta sekä lisää intoa työhösi tai vaikka vain omaan tekemiseesi on Spartan Gearin koulutukset juuri sinua varten.

Seuraava Spartan Gearilla alkava koulutus on Bodyweight ohjaajakoulutus 12-13.9 Turussa. Jos olet kiinnostunut Toiminnallisen harjoittelun ohjaajakoulutuksesta, on sulla siihen mahdollisuus seuraavan kerran Turussa 17-18.10. Seuraava Spartan Gear personaltrainer koulutus alkaa tammikuussa 2016.

Pysy ihmeessä kuulolla, sillä tulen kertomaan jatkossa hieman enemmän harjoituksista ja siitä mitä kaikkea koulutuksessa olemme oppineet.

11950922_10208036675493591_1232629438_n

 

Millaista lisäkoulutusta sinä kaipaisit? 

Seuraathan mua jo instagramissa @susanna_mustajarvi ? Siellä tapahtumia ja kuulumisia reaaliajassa.