Onko normaalia, että oma lapsi ottaa välillä päähän?

Vanhemmuuden paineet ja keskustelu niihin liittyen on kiivaimmillaan. Kirjoittelin hiljattain omista paineista vanhemmuuteen liittyen, ja totesin, että taidan olla itse se, joka asettaa suurimmat paineet itselleni. Tässä postauksessa kerroin myös Yle akuutin artikkelista, jossa tunnetut vanhemmat kertoivat omista epäonnistumisista vanhempana. Jutun ideana oli tuoda näkyväksi vanhemmuuteen liittyviä tabuja ja samalla normalisoida vanhemmuuteen liittyviä pelkoja ja epävarmuutta. 

Artikkelin otsikko ”Olin niin väsynyt, että mua vitutti se vauva” herätti tunteita.

Vain muutamia päiviä tämän jälkeen alkoi kuitenkin kuohumaan. Artikkelin otsikko ”Olin niin väsynyt, että mua vitutti se vauva” herätti tunteita. Otsikon lausahdus oli lainaus Shitty is the new black -bloggaajan Sariannan haastattelusta. Tämä lause sai osakseen hyvin tuomitsevia kommentteja, kuten ”miksi niitä lapsia tulee hankkia, jos ne alkaa ottamaan päähän”

Pettymys

Tätä kohua seuratessa suurin tunne itsellä oli pettymys. Minä olin niin pettynyt siihen, miten kerta toisensa jälkeen joukkoon mahtuu ihmisiä, jotka tuomitsevat ja nostavat oman itsensä toisen yläpuolelle. Ärsyttää tosi paljon tekopyhät ihmiset. Ja nämä kommentoijat ovat juuri sitä. Tiedän, että kenenkään elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Rakkauteen kuuluu myös toisen ääripään tunteet, joten kaikki ihmiset kokevat myös negatiivisia tunteita omia läheisiään kohtaan. 

Vaikka lapsi olisi ollut kuinka haluttu ja toivottu, ei se estä sitä etteikö saisi tuntea myös negatiivisia tunteita lasta kohtaan. 

Petyin myös siihen, että lapsettomuuden kokeminen otetaan usein tällaisissa keskusteluissa esiin. On todella väärin levittää ajatusta ja asennetta, jossa ajatellaan lapsettomuuden suojaavan negatiivisilta tunteilta lasta tai vanhemmuutta kohtaan. Vaikka lapsi on kuinka haluttu ja toivottu, ja vaikka olisit ollut kuinka valmis vanhemmaksi, ei se silti estä sitä etteikö saisi tuntea myös negatiivisia tunteita. Valitettavasti juuri lapsettomuudesta kärsineet jakavat tällaista ajatusmaailmaa. Tässä yksi esimerkki: ”minulla on täällä 4kk tyttö, joka myös valvottaa ym kaikki vauvan temput, mutta kertaakaan en ole tuntenut tuota harmitusta ”vitutusta. Kun lapsi ei ollut itsestäänselvyys ja sitä tehtiin pari vuotta, niin tällaisille tapauksille tekee pahaa lukea tai kuulla että lapsi voi vituttaa. Nämä kaikki on vain vaiheita ja näihin pitää olla valmis, kun lapsia alkaa hankkimaan.” Siis mitä? Lapsettomuus tekee sinusta tunteettoman, sitäkö yrität sanoa? 

Tunnetaidot ja -kasvatus

Meidän jokaisen tulisi tehdä töitä sen eteen, että osaisimme tunnistaa, nimetä ja sanoittaa omia tunteitamme. Kaikki tunteet ovat sallittuja. Niitä ei voi valita, mutta aina voi päättää miten antaa tunteen ohjata omaa toimintaa. Me vanhemmat olemme tärkeässä roolissa oman lapsemme tunnetaitojen opettelussa. Jos emme itse pysty hyväksymään negatiivisia tunteita, niin miten pystyisimme opettamaan lapsellemme tunteiden sallimista? Se ettei niitä hyväksy, ei kuitenkaan poista niitä. Tunteet ovat joka tapauksessa olemassa – hyväksyy niitä tai ei. Jos tunteitaan ei hyväksy, näkyy se usein pyrkimyksenä peitellä niitä hyssyttelemällä tai päihteitä käyttämällä. Molemmat tavat ovat haitallisia niin itselle kuin lähipiirillekin.

Jos emme itse pysty hyväksymään negatiivisia tunteita, miten pystyisimme opettamaan lapsellemme tunteiden sallimista?

Me olemme myös erilaisia persooniltamme, olematta kuitenkaan toinen toistaan parempi. Osa meistä ihmisistä on enemmän tunteellisia kuin toiset. Jos toinen ihminen tuntee enemmän ja voimakkaammin, ei se missään nimessä ole syy miksi vähemmän tunteva voisi alkaa tuomitsemaan tunteellisempaa ihmistä. Jos sinä et ole kokenut jotain tunnetta (tai et ole sitä ainakaan tunnistanut), ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi sallittua ja jopa normaalia tuntea. Nämä ovat ihan perusasioita! Miksi ne unohtuvat kun tuolla sosiaalisessa mediassa vouhkataan? 

Tuomitseminen

Miksi sitten ihmiset tuomitsevat toisia? Olen paljon pohtinut tätä. Negatiivisten tunteiden kieltämiseen liittyy pelkoa – pelkoa tulla torjutuksi tai nolatuksi. On ehkä opittu siihen, että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja. On opittu myös siihen, ettei saa valittaa. Ja juuri negatiiviset tunteet usein rinnastetaan valittamiseen. On tärkeää ymmärtää, ettei tunteiden sanoittaminen ole valittamista. Ehkä kritisoijat ja tuomitsijat eivät halua tuntea negatiivisia tunteita, koska ne koetaan epämukaviksi ja vääriksi. Ehkä he pelkäävät paljastuvansa ja haluavat peitellä sitä hyökkäämällä? Tärkeintä olisi kuitenkin oppia tunnistamaan, mitä pelkää ja miksi!

Negatiivisten tunteiden kieltämiseen liittyy pelkoa tulla torjutuksi tai nolatuksi.

Kiusaaminen

Toisen ihmisen kritisointi ja arvostelu kärkkäästi on kiusaamista. Sellainen ihminen, joka haluaa kommentillaan lytätä toista alas nostamalla itseään ylös, on kiusaaja. Sosiaalinen media on raaka maailma, jossa välillä tuntuu, että fiksutkin ihmiset saattavat kommentoida todella loukkaavasti. Miten sinä haluaisit oman lapsesi toimivan toisia ihmisiä kohtaan? Tee siis itsekin samoin. Jos me vanhemmat lauotaan suustamme mitä sattuu ja syyllistetään muita ihmisiä, on melko varmaa, että meidän lapset tulevat tekemään samoin. 

Miten sinä toivoisit lapsesi toimivan toisia kohtaan? Toimi itse samoin.

Epäkohtia ja virheitä etsitään suurennuslasin kanssa

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi toisten sanomisista tai tekemisistä halutaan löytää väkisin jotain pahaa sanottavaa. Eikö olisi mukavempaa tukea ja kannustaa muita? Koskaan ei ole varmaa oletko joskus itse samassa tilanteessa. Mitä silloin toivoisit muilta ihmisiltä? Tässä kohussa ihmetytti se, ettei jotkut ihmiset osanneet yhtään asettua Sariannan saappaisiin. Luulen, että eniten ihmisillä silmiin pisti sanavalinta ”vitutti”. Tämä sana ei ole kaikilla jokapäiväisessä käytössä, mutta kaikki varmasti tietävät mitä se suurin piirtein tarkoittaa. Joillekin se on pientä ärsytystä, toisille taas suurta. Mutta on se mitä tahansa, se on täysin hyväksyttyä. 

Äitiys on täynnä tunteita – kaikilla!

Äitiys on todellakin täynnä erilaisia tunteita ja niistä pitäisi saada puhua avoimesti ja rehellisesti ilman, että tarvitsee pelätä tuomitsemista. Tunteita tulee ja menee. Ratkaisevaa on se, kuinka paljon antaa tunteiden ohjata omaa toimintaa. On viisautta uskaltaa sanoa ääneen myös ne kaikkein pelottavimmatkin tunteet. Jos on hetkellisesti tuntenut negatiivisia tunteita lastaan kohtaan, se ei tarkoita sitä etteikö rakastaisi lasta. Se ei myöskään tee ihmisestä yhtään huonompaa vanhempaa. 

Ollaan armollisempia itseä ja toisiamme kohtaan!

Uskalletaan sanoa ääneen omia tunteita ja tuodaan näkyväksi se, että elämään kuuluu kaikki tämä tunteiden kirjo. 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Onko hyväksyttävää katua vanhemmuutta?

Olenko sittenkään valmis äidiksi? – viime hetken panikointia!

Tein plussatestin – iloa, onnea, pelkoa ja epäröintiä!

Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

Instagramissa on menossa arvonta, josta voi voittaa ”Pojan käyttöopas äideille” -kirjan. Klikkaa kuvasta ja tule sinäkin mukaan arvontaan!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

💕ARVONTA 💕 Matkani pojan äitinä on vasta alussa, joten mikä sen mielenkiintoisempaa lukemista olisikaan kuin humoristinen käyttöopas pojan äidille. 🚨🚒🚙On hauska huomata kuinka Peetu jo nyt nauttii poikamaisesti vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Hän on sopivasti rämäpää kuten on äitinsä ja isänsäkin! 💜 . . 💕Yhteistyössä @fitrakirjat kanssa arvon juuri julkaistun Pojan käyttöopas äideille -kirjan💕🦄 . . 🦄 Tämä on kyllä ehdottomasti hauskin arvonta pitkään aikaan.💕 Kirja käy läpi pojan kehityskaaren vauvasta aikuisuuteen. Mitä kaikkea tuohon matkaan mahtuukaan? 🥰 . . Psst. Tämä on muuten ihan super hyvä lahjaidea sisarukselle tai ystävälle vaikka pukinkonttiin 💕 . . Onnea arvontaan kaikille! 💜 Alla ohjeet osallistumiseen: . 1. Seuraa @susanna_mustajarvi 2. Tykkää kuvasta 3. Tägää mukaan ystävät, jotka ilahtuu tämän nähdessään. Jokainen uusi tägäys on yksi uusi arpa sulle! . Arvonta päättyy sunnuntaina 24.11 klo 23. Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . #arvonta #yhteistyössä #poikienäidit #pojankäyttöopasäideille #fitrakirjat #fitra @poikienaidit_official kuva: @elisaerikaaa 💕

Henkilön Susanna | Äitien motivointi (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Olenko se äiti, joka ei enää osaa puhua mistään muusta kuin vauvajutuista?

Tiedätkö sen naisen ja äidin – kutsutaan häntä vaikka Pirjoksi, joka jatkuvasti puhuu mitä heidän Viljo on viime aikoina tehnyt? On sitten kuulijakunta kuka tahansa, Pirjon puheenaiheet pyörivät aina lapseen liittyvissä asioissa. 

Onko äitinä vaikeaa keksiä puheenaiheita, jotka eivät tavalla tai toisella liity lapseen?

Tällä viikolla oli pitkästä aikaa tilanne, jossa pääsin tutustumaan uuteen ihmiseen, joka ei ole äiti eikä isä. Tapaamisella ei ollut myöskään mitään suurempaa tarkoitusta, tai meillä ei ollut selkeästi mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta. Tämän tapahtuman ansiosta ymmärsin, että minusta on kovaa vauhtia tulossa tuo Pirjo. Oli erittäin vaikeaa keksiä puheenaiheita, jotka eivät tavalla tai toisella olisi liittynyt lapseen. Kaikki minun omat kuulumiset liittyvät totta kai lapseen. Tai hetkinen – miten niin totta kai? Eihän minun kuulumiset ole sama asia kuin Peetun kuulumiset?  

Eihän minun kuulumiset ole sama asia kuin Peetun kuulumiset?

Muistan vielä hyvin kuinka itse en ymmärtänyt lapsettomana aikuisena tällaisia Pirjon kaltaisia äitejä ja isiä. Oli jopa hieman raskasta keskustella tällaisten kanssa, sillä loputtomiin ei ketään jaksa oikeasti kiinnostaa muiden lasten tekemiset. Tuolloin päätin, että minusta ei tulisi koskaan sellaista ihmistä. Mutta oikeasti en edes tiennyt, mitä vanhemmuus on. Se valtaa koko elämän. Se tuo uudenlaisen merkityksen elämälle. Miksi siitä ei saisi puhua, jos siltä tuntuu?

Loputtomiin ei ketään jaksa kiinnostaa muiden lasten tekemiset!

Vanhempana sitä näköjään helposti sukeltaa sellaiseen kuplaan, jossa aidosti ja oikeasti luulee, että muut jaksaisivat ihailla sitä omaa aarretta yhtä paljon kuin itse. Viime aikoina olen myös huomaamatta lähtenyt lähentymään ihmisten kanssa, joilla on lapsia. Uskon, että tähän liittyy osittain myös se, että tämä oma elämänvaihe on vain sellainen, jolloin kaipaa seuraa, jossa saa avautua omista arjen asioista. Ja näihin suurena osana kuuluu oma lapsi. Huomaan myös, että ystävyyssuhteet syvenevät nopeasti lasten myötä. Vertaistuen tarve on niin voimakas, että sitä saattaa hyvin nopeastikin alkaa jakamaan hyvin henkilökohtaisia asioita lähes tuntemattomalle ihmiselle. 

Vanhempana sitä helposti sukeltaa kuplaan, jossa luulee muiden jaksavan ihailla omaa aarretta yhtä paljon kuin itse.

On erittäin antoisaa, kun huomaa toisen todellakin tajuavan mitä kaikkea käy läpi. Se on sanatonta ja sanallista ymmärrystä. Ja tällaista yhteyttä en ole koskaan ennen tuntenut. Nyt vasta kun olen tullut äidiksi, oikeasti ymmärrän kuinka tärkeää on pitää lähellään ihmisiä, jotka tuovat hyvää elämään. Se on myös sen vuoksi tärkeää, sillä haluan olla omalle lapselleni hyvä vanhempi. Ja siihen pystyn vain, jos ympärilläni on kannustavia ja positiivisia ihmisiä. Sellaisia, jotka jaksavat kuunnella juuri niitä vauvajuttuja. Se on minun elämää tällä hetkellä. Mutta kaikki turhanpäiväinen ilkeys, muista pahaa puhuminen tai kyräily eivät kuulu minun elämään. Sellaista en myöskään halua oman lapseni elämään. 

Äidiksi tultuani olen alkanut ymmärtää läheisten ihmisten merkityksen!

Ehkä he, jotka eivät jaksa kuunnella vauvajuttuja, väkisinkin eteentyvät minun elämästä. Uskon ja luotan kuitenkin siihen, että ehkä vielä joskus lähennymme uudelleen – jos niin on tarkoitus. 

Nyt on minun hetkeni olla Pirjo – ja olen ylpeä siitä!

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Vanhemmuuden paineet – luodaanko me itse paineet itsellemme?

Vauvauintiin liittyvä epävarmuus – miten saan pidettyä vauvan rauhallisena?

Yrittäjyys vauva-arjen keskellä – Yrittäjyys tekee minusta paremman äidin!

Paineet vanhemmuudesta – luodaanko me itse paineet itsellemme?

En usko tippaakaan sellaista vanhempaa joka väittää, ettei olisi koskaan menettänyt hermojaan lapsensa kanssa tai ei olisi mielessään kironnut, kun vauva on itkenyt. Perhe-elämään kuuluu positiivisten lisäksi myös negatiiviset tunteet ja tilanteet, jotka eivät menneet kuin oppikirjoissa. Se on elämää. Negatiiviset tunteet tai epäonnistumiset eivät poista sitä, etteikö silti voisi olla onnellinen. 

On loistavaa, että vanhemmuuden suorituspaineista puhutaan.

Juuri muutama päivä sitten on julkaistu yle.fi juttu vanhemmuuden suorituspaineista. Mielestäni on loistavaa, että asiasta puhutaan. Tästä artikkelista tuli esille, että aiheesta on tehty myös tutkimus, jonka mukaan muiden odotukset olisi suurin syy vanhemmuudessa uupumiselle. Minä jäin vain pohtimaan, että mitkä nämä muiden odotukset oikeasti ovat? Ja ovatko ne muiden vai onko ne paineet aina lopulta meidän omassa päässämme?

Olen uupunut kolme kertaa, ja joka kerta olen ollut sitä mieltä, että paineet tulivat ulkoapäin.

Minä olen uupunut kolme kertaa, ja olen uupumusten kohdalla ollut yleensä sitä mieltä, että paineet tulivat ulkoapäin. Vasta näin jälkikäteen pystyn ymmärtämään, että oikeasti ne paineet olivat minun oman pääni sisällä. Olin itse asettanut ne itselleni. Totta kai ympäröivä maailma oli vaikuttanut siihen, mitkä olivat minun ihanteet – millaisen elämän ajattelin olevan hyvää elämää. Minä itse olin kuitenkin asettanut omassa mielessäni itselleni tietynlaiset kriteerit ja tavoitteet, joita kohti halusin mennä. Halu menestyä kaikilla elämän osa-alueilla oli niin suuri, että lopulta haasteet ja epäonnistumiset tuntuivat aivan liian raskailta kantaa. Vaikka vaatimukset itseä kohtaan ovat olleet aina todella korkeat, muita kohtaan en koe asettaneeni paineita. Päinvastoin – olen aina ihaillut muita. 

Todellisuudessa paineet olin luonut minä itse itselleni!

En tiedä pidättekö minua ihan tyhmänä tämän jälkeen, sillä ei ole kauaakaan kun kirjoitin paineista imetystä kohtaan. Tuota tekstiä kirjoittaessa olin jälleen onnistunut uskottelemaan itselleni, että joku ulkopuolelta on asettanut nämä paineet minulle. Vaikka todellisuus on toinen. Äitiydessä minä luon painetta pääosin itse. Jopa nyt voin myöntää, että imettämisen kohdalla olen myös itse luonut suurimmat paineet. Mielestäni on kuitenkin hyvä keskustella näistä asioista, jotta oppisimme olla asettamatta turhia paineita itsellemme. 

Olin itse asettanut tiettyjä ehtoja imettämiselle, enkä halunnut kokea olevani huonompi kuin joku toinen äiti.

Käydään hieman tarkemmin läpi esimerkiksi tätä imetystä. Minun omaan mieleen oli jälleen tullut vanha ajatusmalli ja nyt pyrin olemaan paras äitinä. Minulle se tarkoittaa sitä, että vaadin itseltäni olemaan paras kaikessa. Olin asettanut tiettyjä ehtoja myös imettämiselle. En halunnut kokea olevani huonompi kuin joku toinen äiti. Näiden ajatusten vuoksi aloin kiinnittämään huomiota juuri niihin asioihin, jotka vahvistivat omaa näkemystäni imetyksestä ja siitä mikä oli oikea tapa toteuttaa sitä. Olin epävarma siitä, mikä olisi omasta mielestäni oikein ja sen vuoksi olin altis muiden mielipiteille. Ja tämän vuoksi minusta alkoi tuntumaan, että paine tulee ulkoapäin.

Olen äitiyden aikana onnistunut asettamaan paineita jo muihinkin asioihin kuin äitiyteen liittyen.

Olen äitiyden aikana onnistunut asettamaan paineita jo muihinkin asioihin kuin vain äitiyteen liittyen. Nyt sen voin myöntää – en anna itselleni tarpeeksi armoa työjuttujen suhteen – äitiyslomallakaan. Äitiyslomalla olevan äidin tehtävä on olla vauvan kanssa. Se on enemmän kuin tarpeeksi. Se riittää. Äidin ei tarvitse samanaikaisesti saavuttaa jotain suurta esimerkiksi työrintamalla. Ymmärrän nämä asiat muiden kohdalla, mutta miksi se on niin vaikeaa omassa elämässä?

Olen uupunut omien ajatusmallien vuoksi ja huomaan kompastuvani samaan ansaan jatkuvasti!

Omalla kohdallani uupumusten tärkein oivallus on ollut omien ajatusmallien ymmärtäminen ja se, että niiden vuoksi olen myös uupunut. Ja vasta oivalluksen jälkeen olen pystynyt olemaan rehellinen itselleni. Huomaan kompastuvani samaan ansaan jatkuvasti. Olen ihminen, joka ihailee muita ja tämän lisäksi en näe omassa tekemisessä tarpeeksi hyvää. Olen aina halunnut saavuttaa vielä enemmän. Mikään ei ole riittänyt. Ehkä omalla perfektionistisella toiminnallani olen saattanut aiheuttaa painetta ympärilleni – tahtomattani. Eniten olen painetta kuitenkin asettanut itselleni. 

Onko tässä mitään järkeä? Oletko sinä sitä mieltä, että paineet tulevat useimmiten ulkoapäin?

Vai koetko asiat samoin kuin minä, että me itse luomme nämä paineet itsellemme? 

by Susanna

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Uupumus on jättänyt syvät jäljet – Palaudunko ennalleni enää koskaan?

Annoimme lapsellemme korviketta – olo on kuin rikollisella!

Väsymys on täysin uusissa ulottuvuuksissa – onko pätkäyöt tulleet jäädäkseen?

6 vinkkiä ajanhallintaan – Miten saan asioita tehdyksi väsyneenäkin?

Olen jo pitkään pohtinut, että haluaisin jakaa jotain hyvää sosiaalisessa mediassa. Tästä ajatuksesta lähti muotoutumaan instagramissa #lenkkijengi ja nyt haastan myös sinut mukaan. Tarkemmat ohjeet löydät klikkaamalla kuvasta. 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

❄️ ARVONTA 1 + 6 ❄️ . . Muutamia viikkoja sitten perustettu #lenkkijengi on osoittautunut toimivaksi tavaksi MOTIVOIDA ja itsekin MOTIVOITUA ulkoilemaan. 💙Useat teistä seuraajista on ollut mukana luomassa yhteisöä, joka INNOSTAA toinen toistaan liikkumaan – säällä kuin säällä! 💦❄️ Tästä iso kiitos jokaiselle, OOTTE IHAN HUIKEITA! 💙 Mikä oikeasti sen parempi motivaattori olisikaan kuin yhdessä liikkuminen – jokainen omalla tahollaan ympäri Suomea? ❄️ . . Kuten jo aikaisemmin vihjailin, NYT olisi aika viedä #lenkkijengi SEURAAVALLE TASOLLE. . . Seuraavan kuuden (6) viikon ajan (4.11-15.12) sinulla on mahdollisuus innostaa omalla esimerkillä muita lenkille ja olla siten mukana HUIKEASSA ARVONNASSA. Arvon kaikkien osallistuneiden kesken yhteistyössä @björnborg kanssa Björn Borg urheiluvaatesetin (arvo yli 200€). . Ohjeet osallistumiseen: 1. Postaa omaan feediisi ulkoilukuva ja merkkaa se #babysteps_susanna sekä @susanna_mustajarvi 2. Seuraa @susanna_mustajarvi 3. Tägää tähän kuvaan mukaan ystävät, jotka haluaisit mukaan arvontaan ja levittämään hyvää fiilistä. . Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . . Ja ei tässä vielä kaikki. Lisäksi jokaisen storyn puolella @susanna_mustajarvi tägänneiden kesken arvon JOKA VIIKKO @bjornborg JUOMAPULLON ja TREENIKASSIN. Kuuden viikon ajan. . . Aika mahtavaa, vai mitä? Nyt sinun tehtäväsi on lähteä nauttimaan ulkoilusta ja siten olla mukana innostamassa myös muita liikkumaan! ❄️ Yhdessä me olemme enemmän! #ulkoiluhaaste #lenkkihaaste #arvonta #giveaway #björnborg #babysteps_susanna

Henkilön Susanna | Äitien motivointi (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Pelot, osa 2: Elämä lapsen syntymän jälkeen on rankkaa – halusimme sitä tai emme!

Äitiyteen liittyy paljon pelkoja. Kysyin peloista Instagramissa seuraajiltani, ja nyt jaan niihin omia ajatuksiani täällä blogissa. Tänään käsittelen pelkoa, joka liittyy enemmän ensisynnyttäjiin. Lapsen syntymän tuoma elämänmuutos nähdään isona ja rankkana – halusimme sitä tai emme! 

Ensisynnyttäjillä on yksi pelko ylitse muiden, ja se on itsensä menettäminen. Äitiyttä kun markkinoidaan melko negatiivisesti arkisessa puheessa. ”Odota vain kun lapsi syntyy..” on tuttu lause ensisynnyttäjälle. Lapsen syntymällä hiukan jopa peloitellaan ja siitä puhutaan isona elämänmuutoksena. Muutoksen suuruutta ei voi edes kuvitella ennen kuin vauva syntyy. Muutokset rinnastetaan siihen, ettei enää ole aikaa itselle. Lapsen jälkeen elämä pyörii lapsen ympärillä. Samalla on peloteltu univelalla ja totaalisella väsymyksellä. ”Nukkua kannattaa vielä kun voit”. Asioita sanotaan puoliksi vitsillä, ja puoliksi tosissaan. 

”Odota vain kun lapsi syntyy..” on tuttu lause ensisynnyttäjille.

Lisäksi äitiys on markkinoitu huonosti myös taloudellisesti. Äidit kertovat taloudellisista haasteista. Tukiin liittyvä keskustelu on kiivasta. ”Nauti nyt vielä kun voit” on tuttu lausahdus. Mitä se kertoo meille ensisynnyttäjille?

Mitä, jos jollain vauva-arki ei olekaan rankkaa? Onko silloin tämä äiti päässyt jotenkin helpolla? Mitataanko äitiyttä sillä, kuka on kärsinyt eniten? Vai miksi äitiys ei saisi olla helppoa? Näistähän en itse tiedä vielä mitään. Pohdiskelen ja kummastelen vain. 

Mitataanko äitiyttä sillä, kuka on kärsinyt eniten?

Kirjoitan aiheesta, koska haluan tuoda näkyväksi sen, miltä tämä maailma näyttää meille, joilla ei siitä vielä ole mitään hajua. Elämänmuutos on varmasti suuri. Mutta onko sen pakko olla aina niin rankkaa? Ensisynnyttäjiä pelotellaan ja vauva-arkea manataan taisteluksi, josta vain harva selviää hymyssä suin. Mutta onko se todella sitä? 

Ensisynnyttäjiä pelotellaan ja vauva-arkea manataan taisteluksi, josta vain harva selviää hymyssä suin.

Miltä äitiys näyttäytyy heille, jotka vasta harkitsevat perheen perustamista? Jos äitiydestä puhutaan negatiivisesti, on hyvä ymmärtää mikä vaikutus sillä oikeasti on. Mitä mahtaa pohtia itsenäinen nainen, joka on tehnyt kovasti töitä oman uransa eteen ja nauttii suuresti elämästään? Kannattaako tällaisen naisen edes harkita äitiyttä? Näin pikaisesti ajateltuna ei nuo argumentit äitiydestä ainakaan hirveän houkuttelevia ole. Ja pelko itsensä menettämisestä voi hyvinkin olla aiheellinen.

On ehkä parempi vain uskoa varoittelut ja nukkua varastoon – vielä kun voi!

Mitä voimme siis tehdä? Kannattaako meidän kuunnella varoitteluja? Onko siis järkevintä vain uskoa, että elämä tulee muuttumaan radikaalisti. Ja harvoin se kauhean mahtavaksi muuttuu. On ehkä parempi siis valmistautua väsymykseen, ja nukkua varastoon – vielä kun voi! Aivan kuin tämä olisi edes mahdollista. Pitäisikö jo odottaa tulevaa väsymystä? Koska sieltä se tulee – halusimme tai emme. 

Mikä neuvoksi? Haluan itse olla sinisilmäinen tässä asiassa niin kauan kunnes todellisuus minut musertaa. En halua luoda mieleeni kuvitelmia arjesta, joka on yhtä taistelua. En halua uskoa siihen. Onko tämä tyhmää? En tiedä. Mutta käytäntö sen sitten paljastaa.

Äitiys todella kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan!

Entä voisiko tässäkin olla apua asenteella? Äitiys todella kaipaisi brändimuutoksen positiivisempaan suuntaan. Vedämmekö puoleemme asioita, joita haluamme nähdä ja mihin uskomme? Haluan uskoa, että rakennamme oman arkemme meidän itsemme näköiseksi. Välillä voi tulla unettomia öitä. Välillä on huonoja päiviä. Mutta lopulta hyviä päiviä on enemmän. Olisiko äitiys erinäköinen, jos puhuisimme enemmän hyvistä asioista äitiyden ympärillä? Haluan uskoa, että lapsi muuttaa elämää suuresti, mutta positiivisella tavalla. 

Ensisynnyttäjänä toivoisin enemmän keskustelua positiivisten elämänmuutosten ympärille. Jokainen äiti on joskus ollut ensisynnyttäjä.

Miltä äitiyden maailma näyttäytyi silloin sinulle?

Miten sinun elämäsi muuttui hyvällä tavalla lapsen syntymän jälkeen?

by Susanna (rv 37)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Pelot, osa 1: Raskauden tuomat muutokset vartalossa pelottavat!

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

6 vinkkiä, joiden avulla vauvaa voi auttaa nukkumaan – heti syntymästä alkaen!

Mitä muualla kirjoitetaan aiheesta: 

Voiko näin onnellinen ollakaan? 6 ihaninta asiaa, joita kukaan ei kertonut sinulle vauva-ajasta

Sosiaalinen media on yhä tärkeämpi osa vuorovaikutusta – Missä menee yksityisyytesi rajat?

Rakastan kirjoittamista ja myös puhumista. Olen ihmistyyppi, joka tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä ja vuorovaikutusta käydäkseen asioita läpi. Jäsentelen elämäntapahtumia, ajatuksia ja haasteita yleensä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Olen niitä tyyppejä, jotka voisivat jakaa elämänsä rehellisesti kaikille. En yleensä pelkää muiden reaktioita ja pidän siitä, että voin avoimesti avata omia tunteitani muille. 

Pidän siitä, että voin avoimesti kertoa omista ajatuksistani ja tunteistani.

Kuitenkin olen yhä enemmän alkanut ymmärtämään myös tämän asian moninaisuuden. Koska elämme usein muiden ihmisten ympäröimänä, monet minun elämääni koskettavat asiat koskettavat myös muita läheisiäni. En voi yksinäni päättää mitä jaan omasta elämästäni esimerkiksi täällä blogissa tai Instagramissa. On tärkeää käydä jatkuvasti keskustelua läheisten kanssa siitä, mitä asioita samassa taloudessa asuvat eivät tahdo jakaa muille. Mistä asioista ei saa puhua tai kirjoittaa julkisesti? Mutta yhtä tärkeää on myös kuulla heitä, joille toisten kanssa vuorovaikutus on hyvinvoinnin lähtökohta. Miksi jotkut asiat vain tarvitsevat prosessointia muiden kanssa? Miksi haluat kertoa tästä asiasta julkisesti sosiaalisessa mediassa? Miksi se on sinulle tärkeää? 

Tärkeää on myös kuulla heitä, joille toisten kanssa vuorovaikutus on hyvinvoinnin lähtökohta!

Kultaisen keskitien löytäminen on haastavaa siinä kohtaa, jos perheessä asuu hyvin erilaisia ihmisiä. Osa perheenjäsenistä tarvitsee ja kaipaa nimenomaan vuorovaikutusta muiden kanssa ja toiset taas eivät missään nimessä halua puhua tai kertoa asioista muille. Tämän vuoksi omien näkemysten ja ajatusten sekä tarpeiden perustelu on yhä tärkeämmässä roolissa. 

Haastetta lisää myös se, jos perheessä on lapsia. Tänä päivänä yhä useammat jakavat hyvinkin avoimesti lapsiperhearkeaan sosiaalisessa mediassa. Vaikka se on yleistä, on sitä hyvä pohtia omalla kohdallaan tarkasti. Se, että joku asia on yleistä, ei automaattisesti tarkoita, että se olisi oikea vaihtoehto teidän kohdalla!

Nämä kysymykset olisi hyvä käydä aina ajoittain läpi yhdessä perheenjäsenten kanssa:

  1. Millaisia vaaroja tai riskejä piilee oman elämänsä avoimesti kertomisessa?
  2. Miksi jakaisimme kuvia lapsestamme?
  3. Miksi haluamme jakaa arkeamme muille? 
  4. Mitä pelkäämme sosiaalisessa mediassa?
  5. Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua?

Minun mielestä lapsiperheiden arkeen liittyvät asiat ovat erittäin mielenkiintoisia, ja on todella mukavaa seurailla tuttavien lasten kehitystä sosiaalisesta mediasta. Osa minun tutuista ja ystävistä asuvat kaukana, joten näkeminen ei ole mahdollista. Sosiaalinen media mahdollistaa sen, että voin kuitenkin elää ja kokea arkea yhdessä heidän kanssaan. Kaikki eivät ole samaa mieltä, ja ymmärrän myös asian toisen puolen. Jokaisen vanhemman oikeus on tehdä oma päätös, kuinka paljon omasta elämästään ja arjestaan haluaa jakaa muille! 

Sosiaalinen media mahdollistaa sen, että voin elää osana heidänkin arkea, jotka asuvat kauempana.

Sosiaalinen media on jo todella iso osa meidän arkea. Sitä emme voi kieltää. Sosiaalisen median merkitys on koko ajan suurempi. Minun mielestä aikuisina meidän velvollisuus on oppia käyttämään sitä, ja näkemään sen positiivinen potentiaali. Meidän omat lapset tulevat varmasti viettämään sosiaalisessa mediassa paljon aikaa. Mitä isommaksi möröksi se meille kasvaa, sitä vaikeampi on myös myöhemmin ymmärtää omaa lastaan.

Mitä isommaksi möröksi ja vaaraksi sosiaalinen media meille kasvaa, sitä vaikeampi on myös myöhemmin ymmärtää omaa lastaan.

Kaikessa piilee aina vaaroja, jotka toki pitää osata ottaa huomioon. Mutta itse ainakin tällä hetkellä elän hyvin ristiriitaisissa fiiliksissä. En tiedä mihin oman rajan vetäisi. Avoimuus ja aitous ovat piirteitä, joita itse arvostan. Mitä vähemmän tapaamme ihmisiä kasvotusten, sitä vähemmälle jää myös oman itsensä ja tapahtumien jakaminen muille. Ja sitä tärkeämmäksi sosiaalinen media nousee. Oman arjen jakaminen tapahtuu tänä päivänä sosiaalisessa mediassa. Se on jo todellisuutta. Se mihin sfääreihin tämä kaikki tulee menemään, on täysi arvoitus. 

Kehitys ei varmasti enää ainakaan lähde peruuttamaan. Sosiaalinen media tuskin tulee enää koskaan katoamaan. Se vain muuttaa jatkuvasti muotoaan. 

by Susanna (rv 31)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös: 

Olisiko aika keskustella perheen yhteisistä arvoista? – näin teet sen!

Vuosien takainen avioero – häpeä, joka seuraa minua yhä!

Ärsyttääkö sotku? – 4 vinkkiä välttää turhat kinastelut kotitöistä!

 

Mitä muut ovat kirjoittaneet aiheeseen liittyen? 

Isäkuukaudet: Paljonko ja mitä jakaa lapsistaan someen?

Etä-äiti: Miksi en bloggaa kaikista perheeni jäsenistä?

Milloin kerroimme vauvauutiset? – miksi juuri silloin?

*Postauksen kuvat ovat viikonlopulta, jolloin tein plussatestin ja sain tietää olevani raskaana. Olimme juuri lähdössä ystävien kanssa reissuun Kuusamoon.

Milloin kannattaa kertoa julkisesti, että olet raskaana? Tämä aihe on ehkä yksi kinkkisimmistä asioista raskauden alussa. Muistan vielä elävästi sen tunteen, kun tein plussatestin ensimmäistä kertaa. Silloin elämä mullistui täysin. Yhtäkkiä kaikki ajatukset, puheet ja teot kääntyivät kohti omaa vatsaa ja siellä kasvavaa alkiota. Aloin tiedostaa vatsassa kasvavan ihmeen jatkuvasti ja kaikkialla. Aloin pohtimaan ja tekemään kaikki valinnat sen kannalta, että sisälläni olisi mahdollisimman hyvä kasvaa ja kehittyä. Heti alusta alkaen raskaus meni heittämällä prioriteeteissa ykköseksi. 

Raskaudesta olisi tehnyt mieli huutaa heti koko maailmalle, koska olin niin onnellinen!

Se oli niin erikoista aikaa. Olin hämmentynyt ja sanattoman onnellinen. En meinannut uskaltaa uskoa sitä todeksi – me olimme vihdoin onnistuttu. Minun sisällä oikeasti kasvaa ihminen, todellinen ihme. Tunteita oli laidasta laitaan. Oli iloa, surua, pelkoa, ahdistusta, jännitystä ja kaikkea näiden tunteiden väliltä. Silloin todellakin teki mieli huutaa uutinen koko maailmalle, koska olin niin onnellinen. Olin vihdoin saavuttanut sen, mitä olin pitkään haaveillut.

Monet pitkittävät raskaudesta kertomista hyvin pitkään ja ymmärrän sen todella hyvin. Raskauteen liittyy paljon riskejä, ja joillekin tuntuu helpommalta käsitellä vastoinkäymisiä pienen porukan kesken, kuin että ne pitäisi kertoa koko maailmalle. Ymmärrän kuitenkin myös heitä, jotka kertovat raskaudestaan hyvin aikaisessa vaiheessa. Miettikää nyt tuota tunnemyllerrystä ja kaikkea mitä alkuraskaudessa tapahtuu! Miksi se pitäisi piilotella muilta? Se on elämää. Miksi me emme voi olla avoimia? Vai onko kyse edes avoimuudesta? Onko kyse itsensä suojelusta? Eihän raskaudesta kertominen poista sitä tosiasiaa, että kaikki ympärillä tietävät myös ne riskit ja pelot menettämisestä.

On täysin luonnollista, että raskauden kertomisen ajankohtaa pohtivat monet hyvin tarkasti.

Uskon, että raskauden kertomisen ajankohtaa pohtivat monet todella tarkasti. Minun mielestä ajankohta on jokaisen oma päätös. Kun vanhemmat ovat tehneet sen päätöksen, ei kenelläkään ulkopuolisella pitäisi olla siihen mitään kritisoitavaa. Miksi kuitenkin aina kauhistellaan heitä, jotka kertovat raskaudesta aikaisessa vaiheessa? Ei ole olemassa sääntöä, joka kertoisi, milloin on oikea aika kertoa raskaudesta. Miksi siis yritämme sellaista ajatusta viljellä ympärillemme? 

Päätös raskauden kertomisesta on luonnollisesti molempien tulevien vanhempien yhteinen päätös – jos lapsella on siis kaksi vanhempaa. Toinen ei voi itsekseen päättää, milloin asiasta kertoo. Tämä kuvastaa hyvin tulevan vanhemmuuden tuomaa kumppanuutta. Jatkossa kaikki asiat, jotka liittyvät lapseen tulee tehdä yhteistuumin toisen vanhemman kanssa. Me päädyimme kertomaan lähes tulkoon heti plussatestin tehtyämme raskaudesta omalle perheelle. Uutinen oli niin mullistava, että emme halunneet pitää sitä vain sisällämme. Halusimme, että myös muut saivat nauttia ja iloita tästä asiasta meidän kanssamme. 

Ystäville kerroimme raskaudesta ensimmäisen ultran jälkeen.

Lähimmille ystäville kerroimme raskaudesta ensimmäisen ultran jälkeen viikolla 12. Halusimme odottaa siihen asti, että tiedämme varmasti alkion kasvavan oikeassa paikassa ja kuulimme sykkeen. Olimme käyneet jo varhaisultrassakin viikolla 8. Olin puhunut lapsettomuudesta ja lapsen odottamisesta niin paljon, että monet olivat eläneet mukana minun fiiliksissä, joten he osasivat myös kysyä meiltä tilanteesta. Varhaisultran jälkeen päädyimme kertomaan raskaudesta, jos joku ystävä siitä kysyi. Emme siinä kohtaa enää halunneet pitää tuota onnea vain itsellämme, vaan kerroimme siitä mielellämme. Sosiaalisessa mediassa asian kerroin vasta siinä vaiheessa, kun perustin tämän blogin. Silloin taidettiin olla raskausviikolla 19.

En kuitenkaan näe, että tuo meidän tapa olisi ollut mitenkään oikea tapa. Meille se tuntui sopivalta, ja molemmille vanhemmille se oli hyvä tahti. Uskon, että myös vanhempien oma kasvu ja kehitys tulevaan vanhemmuuteen vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti haluaa asiasta muille kertoa. Varsinkin ensimmäistä lasta odottaville tilanne on niin uusi, että siinä oikeasti tarvitsee aikaa sulatella uutista. Joillakin aikaa voi mennä monta kuukautta. Kaikilla vanhemmilla on myös oikeus prosessoida asioita omassa tahdissa! Toiset tarvitsevat enemmän aikaa pohtia asioita itsekseen, toiset taas eivät. Kunnioitetaan siis kaikkien omaa tapaa! Tärkeintä on aina pohtia, mikä sopii itselle ja kumppanille parhaiten. 

Kaikilla tulevilla vanhemmilla on oikeus prosessoida raskautta omassa tahdissa!

Raskaudessa voi aina tapahtua odottamattomia asioita. Aina voi tulla tilanne, että lopulta joudumme kertomaan ihmisille suru-uutisen. Sitä ei kuitenkaan kannata minun mielestä elämässä pelätä.

Ennemminkin tärkeää olisi oppia tuntemaan itsensä.

Miten sinä pystyt nauttimaan elämäsi onnen hetkistä parhaiten? Nautitko siitä mieluiten yhdessä muiden ihmisten kanssa vai yksityisesti yhdessä kumppanisi kanssa.

Kaikki vaihtoehdot ovat yhtä hyväksyttäviä! <3

by Susanna (rv 29)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Raskaus vie minusta kaikki voimat! – raudanpuute ja järkyttävä väsymys

En ole aina halunnut lasta! – syynä entiset työt lastensuojelussa

Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

 

Mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta? – jo raskausaikana

Sain inspiraation tekstilleni Herkkämies blogin postauksesta, jossa käsiteltiin vanhemmuuden mahdottomuutta kaikkine vaatimuksineen ja velvollisuuksineen. Meille on yhä enemmän selvää, että vanhemmuus on täynnä ristiriitoja. Mikään ei tunnu olevan riittävää ja koemme epäonnistuvamme. Jatkuvasti meiltä vaaditaan tai me itse vaadimme itseltämme enemmän. Aina voisi olla enemmän läsnä, aina voisi auttaa enemmän, tai aina voisi ymmärtää ja tukea lastaan enemmän. Parasta olisi jos saisi triplattua tai vähintään tuplattua itsensä, jotta pystyisi tyydyttämään kaikkien tarpeet. 

Tämä riittämättömyyden tunne kuulostaa jo nyt itseni kohdalla tutulta. Tuntuu, että tuo epäonnistumisten ketju lähtee käyntiin jo siinä kohtaa, kun alat harkitsemaan lasta. Jo siinä kohtaa olet suurennuslasin alla. Kaikki valinnat, joita teet, voivat vaikuttaa raskaaksi tulemiseen tai raskauteen. Olen huomannut, että pyrkisi sitä olemaan kuinka täydellinen tuleva vanhempi, pieleen menee joka tapauksessa.

Mitä voimme tehdä, jos olemme tuomittuja epäonnistumaan? 

En usko, että tässä kohtaa kannattaa kuitenkaan ryhtyä välinpitämättömäksi ja heittää hanskoja tiskiin. Mitä jos vaihtaisimme asennetta? Täydellisyyteen ei kannata pyrkiä, sillä se on mahdotonta. Tämä on ehkä tärkein muistutus itselleni, mutta uskon, että siellä ruudun toisella puolella on myös muitakin minunkaltaisia tulevia vanhempia. 

Täydellisyyteen ei kannata pyrkiä, sillä sitä ei ole olemassa!

Suurimmat haasteet itselleni ainakin tuottaa ravitsemus. Olen tosi tarkkaan yrittänyt noudattaa suosituksia ja kieltoja. Silti huomaan ajoittain, että jälleen meni pieleen. Suosituksia on niin paljon, ettei kaikkea aina joka tilanteessa pysty ottamaan huomioon. Lisäksi meille raskaana oleville tulee omia rajoituksia, kuten minulla on raskauden aikainen närästys, jonka vuoksi en voi syödä tulista ruokaa tai esimerkiksi sipulia. Kun tämän laittaa kaikkien muiden suositusten ja rajoitusten päälle, tuntuu se mahdottomalta toteuttaa. Vaikka en tietoisesti ole tehnyt mitään valintoja vastoin suosituksia, silti niitä ”virheitä” sattuu. 

Suositusten ja rajoitusten viidakko – mihin meidän tulisi keskittyä?

Rajoitukset ja ohjeet eivät liity vain ravitsemukseen. Niitä on iso lista myös muissa elämän osa-alueissa. Hiusten värjääminen raskaana on herättänyt paljon ristiriitaisia ajatuksia ja ohjeistuksia. Myös ihovoiteiden käytöstä on monia suosituksia ja näkemyksiä. Mieleen herää paljon kysymyksiä, kuten kuinka paljon saa syke nousta treeneissä, jotta se on turvallista? Olenko voinut aiheuttaa jotain haittaa vatsassa kasvavalle lapselleni käymällä avannossa? Stressaanko liikaa? Mikä määrä sokeria on vielä turvallista lapsen kehitykselle ja kasvulle? Ja näitä kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin. Jokainen meistä haluaisi tehdä oikeita valintoja. Ei kukaan halua satuttaa vatsassa olevaa vauvaansa!

Vaadimmeko liikaa itseltämme? Olenko epäonnistunut, jos en pysty noudattamaan ohjeita pilkun tarkasti?

Onko suosituksia jo siis liikaa? Vai olemmeko me ihmisinä sellaisia, jotka tarvitsevat kaikkeen oikean vastauksen ja vaadimme itseltämme liikaa? Olen pohtinut tätä omalla kohdallani ja olen pyrkinyt muuttamaan omaa asennettani. Maailma ei ole mustavalkoinen. Ei ole oikeasti olemassa täysin oikeaa ja väärää. Kaikkia suosituksia ei tarvitse ottaa haudan vakavasti. Pitäisikö meidän siis hiukan hellittää? NO KYLLÄ! Saamme aivan varmasti kasvatettua vatsassamme riittävän hyvän ja ”täydellisen” yksilön vain ottamalla hiukan rennommin! 

Meillä on niin suuri halu ja tahto rakentaa sisällämme ylivertaisen hienoa yksilöä. Jos pyrimme noudattamaan kaikkia ohjeita ja suosituksia 100%:n oikein, kaikki nuo vaatimukset helposti voivat kääntyä jopa meitä vastaan. Mielestäni meidän pitäisi hiukan hellittää. Olen alkanut pohtimaan oman asenteeni ja raskausajan vaikutuksia myös tulevaan vanhemmuuteen. Jos nyt jo haluan kontrolloida vauvani kaikkea kehitystä kohti täydellisyyttä, tulee vanhemmuudestakin erittäin raskasta. Lapseni ei tule koskaan olemaan täydellinen. Kukaan ihminen ei ole. Miksi siis en vain pyri riittävän hyvään? Mitä se ikinä tarkoittaakin, on meille jokaiselle henkilökohtainen. Siinä on tärkein opetus. Määrittele itsellesi mikä on riittävän hyvä vanhemmuus!

Postaus piti sisällään paljon kysymyksiä, joihin itse en ainakaan vielä osaa vastata. Kysymysten saattelemana voimme kuitenkin alkaa pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta.

Tsemppiä oman riittävän hyvän määrittelemiseen!

Se voi avata huomaamattaan paljon ovia onnelliseen ja tyytyväiseen arkeen!

by Susanna (rv 28)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Kahden vuoden kestävä piina – vauvakuume!

Pelkäsinkö fitnessurheilun vaikuttaneen lapsettomuuteen?

Supersuorittajasta fiilisliikkujaksi – Miten minun treenaaminen on muuttunut viime vuosien aikana?

Miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille? – identiteettikriisi

Elämä on todellakin muuttumassa. Se on muuttunut pikku hiljaa väistämättä raskauden myötä, mutta viimeistään synnytyksen jälkeen tapahtuu isoin muutos. Nyt en puhu materiaalista, arjen rutiinien tai ympäristön muuttumisesta. Puhun minusta itsestä, naisesta. Olen alkanut henkisesti valmistautumaan siihen, että kolmen kuukauden päästä minua kutsutaan äidiksi. Olen silloin äiti! Kuulostaa niin ihmeelliseltä, ja oma suhtautuminen siihen on hieman ristiriitainen – samanaikaisesti olen super onnellinen, mutta myös mietteliäs. Olo on kuin olisi hieman hukassa oman identiteettinsä ja minäkuvansa kanssa.

Jos olen äiti, niin miten olen myös nainen? Miten löydän näiden kahden välille tasapainon? 

Olen kuullut valmennettaviltani useita tarinoita siitä, kuinka oma naiseus katosi synnytyksen jälkeen ja tilalle tuli äitiys.

Monet naiset ovat tuota pohtineet, ja lähteneet etsimään omaa naiseutta vuosia äidiksi tulemisen jälkeen. Tässä ei ole kyse pelkästään kahdesta erilaisesta sanasta, joiksi sinua kutsutaan. Tässä on kyse hiukan isommasta asiasta. Olen siis törmännyt asiaan useasti yli kymmenen vuoden aikana, mutta vasta nyt kun se kolahtaa omalle kohdalle, olen aidosti alkanut miettimään asian todellista merkitystä.

  1. Muuttuuko minun identiteetti automaattisesti ainakin muutamaksi kuukaudeksi naiseuden painopisteestä äidiksi?
  2. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa?
  3. Osaanko olla tilanteessa onnellinen?
  4. Milloin herään siihen, että haluankin jälleen löytää naiseuteni? 
  5. Entä miten löydän tasapainon naiseuden ja äitiyden välille?

Muistan ajatelleeni ennen raskautta, että olen todellakin valmis luopumaan omasta itsestäni. Olen vihdoin valmis siirtymään vaiheeseen, jossa tärkeämpää onkin oman itsensä sijaan pieni ihminen. Edelleen muistuttelen itselleni tästä. Mutta vaatiiko äitiys todella sitä, että pitää luopua omasta itsestä? Äitiys ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että naiseuden kokeminen on ihan yhtä tärkeää.

On siis hyvin olennaista selvittää, mitä naiseus tarkoittaa minulle? Mistä asioista en ole valmis luopumaan? Meidän ei ole pakko luopua kaikesta – eihän?

En olisi uskonut, että minun oma naiseus ja sen kokeminen – erityisesti pelko sen kadottamisesta – on näin vahva. Haluan pitää siitä kiinni. Mutta ymmärrän myös, että se väistämättä jää hetkeksi hieman sivuun. Ainakin siksi aikaa, että opimme elämään vastuullisina vanhempina ja laittamaan pienen ihmisen oman itsemme edelle. Olemme täysin uuden asian äärellä. Meistä tulee ensimmäistä kertaa äiti ja iskä. Se on iso juttu!

Lapsen tarpeet menevät auttamatta omien tarpeiden edelle. Se on selvä!

Kuitenkin haluaisin jo nyt löytää rauhan itseni kanssa. 

Miten voisin luottaa siihen, etten hukkaa täysin itseäni – sitä naista joka olin ennen raskautta!

by Susanna (rv 25)

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Euforisia onnenhetkiä – saisinko jäädä raskauskuplaani ikuisesti?

Miksi lapsettomuudesta on vaikea puhua? – Vaietut tunteet julki!

En voi koskaan nauttia vauvani tuoksusta – miten aistivamma vaikuttaa elämääni?

Vauvakuume – miten tuon tunteen voi sammuttaa?

 

Instagramissa on menossa huikea arvonta 7.3 asti. Osallistu ja voita Oot niin ihana -vauvakirja itsellesi tai ystävällesi!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

ARVONTA 💕 yhteistyössä @mammas.fi kanssa arvon yhden Oot niin ihana -vauvakirjan (arvo 53€). 😘 Oot niin ihana on uudenlainen, moderni vauvakirja. Sisältö ja ulkoasu on tehty yhdessä tulevien käyttäjien kanssa. Tämä on loistava lahja ystävälle tai itselle. Parhaille vain parasta! 💯💕 Onnea arvontaan kaikille! 💜 Alla ohjeet osallistumiseen: . . . 1. Seuraa @mammas.fi sekä @susanna_mustajarvi 2. Tykkää kuvasta 3. Tägää mukaan ystävät, jotka ilahtuu tämän nähdessään. Jokainen uusi tägäys on yksi uusi arpa sulle! . . Arvonta päättyy torstaina 7.3 klo 18. Instagram ei sponsoroi tai hallitse kyseistä arvontaa. . . #arvonta #yhteistyössä #mammas #pregnant #vauvakirja #ootniinihanavauvakirja #ootniinihana 📸: @elisaerikaaa 💕

Henkilön Meidän Combo by Susanna (@susanna_mustajarvi) jakama julkaisu

 

Onko tuleva isä jäänyt raskaudessa ulkopuoliseksi? – 10 vinkkiä, miten tulevaa isää voi tukea kohti isyyttä

Naisille raskaus konkretisoituu päivä päivältä enemmän mitä lähempänä lapsen syntymä on. Jokainen raskausoire valmistelee naista kohti äitiyttä, ja nainen on hyvin tiiviisti osa prosessia. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa miehestä! Mies voi joissain tapauksissa jäädä hyvinkin ulkopuoliseksi, jollei raskaana oleva ota häntä mukaan raskauteen ja siihen liittyviin asioihin. Joskus tämä ulkopuolisuuden tunne voi tulla, vaikka asioita tehtäisiinkin yhdessä. Tämä on siis asia, joka kannattaa käydä yhdessä läpi. Millaista huomiota kumpikin toivoisi toiselta?

Miten miehet kasvavat isyyteen, kun heille ei suoranaisesti tapahdu naisten tavoin samanlaisia konkreettisia muutoksia? 

Miten siis tulevaa isä voisi saada vielä lähemmäksi kasvavaa sikiötä?

Siinä meillä tehtävä. Olen kerännyt omassa raskaudessa hyväksi havaittuja vinkkejä isän osallistamiseen.

1. Tehkää raskaustesti yhdessä. 

Kuten aikaisemmin kerroin lapsettomuutta käsittelevässä tekstissäni, halusin pelkän lapsen sijaan kokonaisen perheen. Minulle perhe tuossa kohtaa tarkoitti äitiä, isää ja yhteistä lasta. Ja tämän vuoksi jo raskauden ja lapsen suunnittelun alusta alkaen toin tuota ajatusta hyvin vahvasti esille. Sen vuoksi olen ollut alusta alkaen hyvin tarkka siinä, että olemme molemmat yhtä paljon tässä asiassa mukana. Tämä on meidän yhteinen, elämän mittainen projekti ja molemmille yhtä tärkeä. Kaikki mitä lapseen ja raskauteen liittyy, olemme tähän asti tehneet yhdessä. Uskon vahvasti, että se on lujittanut myös mieheni suhdetta syntyvään lapseen. 

2. Kertokaa yhdessä raskaudesta ystäville ja tuttaville. 

Raskaudesta kertominen on hyvin jännittävää. Vaikka olimme raskautta jo jonkin aikaa toivoneet, ei sen kertominen ollut helppoa. Se jännitti. Miten muut ottavat uutisen vastaan? Millaisia tunteita se herättää minussa ja muissa? Hyvin tunteellisia ne hetket olivat, joten oli erittäin ihanaa jakaa ne yhdessä mieheni kanssa.

3. Kerro omasta olostasi, muutoksista ja ajatuksista.

Jatkuvat muutokset omassa kropassa ja mielessä pistää hämilleen varmasti jokaisen odottajan. Raskaana oleva käy paljon asioita läpi omassa päässään. Sitä mukaa, kun oma vartalo alkaa muuttumaan, ei se enää tunnu välttämättä omalta. Kehossa tapahtuu paljon myös positiivista. Puhu ja kerro niistä puolisollesi. Häntä varmasti kiinnostaa mitä kaikkea käyt läpi. Eläkää niitä tunteita ja ajatuksia yhdessä. 

4. Ota miehesi mahdollisuuksien mukaan neuvola- ja ultrakäynneille.

Kerro kuinka tärkeää hänen läsnäolo on sinulle. Neuvolakäynneillä tutkitaan pääosin äitiä, mutta on todella hyödyllistä, jos myös tuleva isä pääsee käynneille mukaan. Neuvolassa käydään vauvaan ja raskauteen liittyviä asioita läpi, joten on hyvä, jos molemmat ovat paikalla. Siellä saa myös paljon ohjeita, joita on hyvä molempien olla kuuntelemassa. 

5. Käykää yhdessä läpi vauvan kehitystä viikko viikolta. 

On olemassa erittäin hyviä appeja, joissa joka raskausviikko kerrotaan hyvinkin tarkasti mitä kehossa milloinkin tapahtuu. Lukekaa näitä yhdessä ja tehkää siitä tapa. Meillä on toiminut se hyvin, että viikon vaihtuessa luen ääneen illalla ennen nukkumaan menoa tulevaa viikkoa läpi. Näin me molemmat olemme perillä sikiön sen hetkisestä kehitysvaiheesta. 

6. Läheisyys on yhtä tärkeää raskaana olevalle, kuin tulevalle isällekin. 

Hellikää, halikaa ja silitelkää! Muistakaa pitää huolta parisuhteestanne. Te olette tiimi, ja teidän rakkaus on koko perheen ydin. Pitäkää siis huolta toisistanne. Älkää missään nimessä alkako pitää toista itsestäänselvyytenä. 

7. Keksikää masuasukille jokin nimi, ja alkakaa puhumaan hänestä persoonana osana teidän tiimiä.

Rakentakaa omaa liimaa välillänne, ja puhukaa uudesta tiimiläisestä ja hänen tulostaan. 

8. Kosketelkaa ja silitelkää masua yhdessä.

Tämä tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä kohtaa, kun alat tuntemaan vauvan potkut mahassasi. Tällöin myös tuleva isää saa ensimmäisiä kosketuksia syntyvään lapseen. Ennen tätä voitte kuitenkin yhdessä esimerkiksi rasvailla kasvavaa masua ja pitää sitä hyvänä. Kaikki kosketus ja hellyys tekee hyvää myös kasvavalle sikiölle!

9. Puhukaa yhdessä vatsalle. 

Noin raskauden puolessa välissä sikiö alkaa kuulemaan kohdun ulkopuolisia ääniä. Viimeistään silloin lapselle kannattaa alkaa puhelemaan. Näin sikiö oppii omien vanhempiensa ääniä ja myös isä saa kokea yhteenkuuluvuutta syntyvään lapseen.

10. Menkää yhdessä vauvatarvikeostoksille.

Tätä en ole itseasiassa vielä itse kokeillut, koska olemme hyvin minimalistisia, emmekä pidä tavaroiden haalimisesta. Tämän vuoksi emme myöskään kumpikaan nauti shoppailusta. Kuitenkin jossain kohtaa – kun aika on kypsä – on tämäkin yksi tärkeä prosessi käydä yhdessä läpi. Mitä kaikkea tarvitsemme uudelle perheenjäsenelle? Mitä emme tarvitse? 

 

Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä mielessä? 

by Susanna (rv 22)

 

Pysyt parhaiten mukana seuraamalla:

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Voiko rakenneultra paljastaa meille jotain, johon emme olekaan valmiita?

Miksi hakeuduin lapsettomuushoitoihin? – onneksi tein niin, sillä se kannatti!

Kuuluuko seksi ja raskaus samaan lauseeseen? – ajatuksia raskausajan seksihaluista