Kun päässä on hirveä hälinä..

Mä oon viime aikoina miettinyt todella paljon elämää. En tiedä onko mulla jälleen joku ikäkriisi vai mitä, mutta isojen kysymysten äärellä on taas oltu. Tässä yksi syy, miksi en ole jaksanut kirjoittaa, sillä olen vain miettinyt ja pohtinut. Päässä pyörii paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta jostain syystä asioiden jäsentely on ollut haastavaa. Ja koska ajatuksia on paljon ajattelin, että nyt on aika alkaa niitä purkamaan. Olen potenut ahdistusta sosiaalisesta mediasta ja pyörinyt sekä kamppaillut sen saralla omien ajatusten kanssa todella paljon. Lisäksi olen karsinut elämästäni minulle turhia asioita pois, sillä mun arki on ollut melkosta sekameteliä viimeisten vuosien aikana. Olenkin tullut pohtineeksi, että miksi käytän aikaani vain tehdäkseni ”pakollisia” asioita, joista en edes nauti? Ja tätä kautta jatkuvasti törmään kysymykseen; Miksi ihmeessä me olemme täällä? Ja miksi monet ihmiset voivat huonosti tai eivät ole tyytyväisiä elämään?

kh7a1506-edit
Kuva: Tomi Rehell

Valmentajan työssä olen saanut olla hyvin lähellä montaa ihmistä ja olen siitä hyvin kiitollinen, sillä jokainen mun valmennettava on kasvattanut mua todella paljon. Välillä mietin, että miksi ihmeessä juuri minä valmennan näitä henkilöitä? Olenko todella oikea ihminen kulkemaan heidän rinnalla? Teenkö asioita itsekään sen paremmin? Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jokainen kokemus mun elämässä on opettanut mulle sen, että ei ole olemassa oikeaa ja väärää. Ei ole olemassa oikeaa tapaa elää. Mä haluan tukea valmentajana jokaista tekemään itse omat valinnat elämässä, tekemään myös virheitä ja kohtaamaan haasteita. Sitähän tämä elämä on! Olen valmis antamaan ohjeita ja tukemaan, mutta en antamaan oikeita vastauksia, sillä niitä ei ole olemassakaan!

Olen pohtinut paljon sitä, miksi monella meistä on suuri tarve muuttaa itseään joksikin muuksi kuin on? Miksi emme ole tyytyväisiä itseemme tai siihen mitä meillä jo on? Aina haluamme jotain enemmän, aina jotain vielä hienompaa. Mutta oikeasti tärkeintä olisi löytää onnellisuus itsestä ja siitä mitä on jo saavuttanut. Tärkeää olisi löytää rauha itsessään ja nauttia elämästä!

file-17-9-2016-8-56-05

Istun juuri junassa matkalla Helsinkiin. Edessä olisi valmennus ja sen jälkeen tapaaminen rakkaiden ystävien kanssa. Meillä on neljän naisen ryhmä, josta olen enemmän kuin kiitollinen. Voimistelimme aikoinaan samassa joukkueessa. Yhdessä on tullut koettua paljon. JA tiedän, että edessä on vielä monen monta kokematta. Nämä naiset tuntevat mut lapsuudesta saakka. Koen ajoittain huonoa omaatuntoa, sillä viime vuosina olen laiminlyönyt pahasti mun ystävyyssuhteita. Koskaan ei saisi pitää ystävyyttä itsestäänselvyytenä. Onnekseni nämä naiset ovat pysyneet mun rinnalla kaiken myrskyn ja paisteen keskellä. Tämä on vain Mustajärven elämää, mutta onneksi aina voi oppia jotain itsestään!

Tällä hetkellä poden luomisen tuskaa. 🙂 Päässä on paljon ajatuksia. Miten saisin kaikki kirjoitettua ylös. Miten saisin tuotua ajatukset esille ja miten saisin luotua hyvää oloa muille? Toivoisin, että jokainen joka tämän lukee katsoisi ympärilleen ja näkisi ne kaikki hienot asiat elämässään. Niitä on jokaisella ihan varmasti!

Ensi kerralla haluan kirjoittaa naisena olemisesta. Sillä saralla olen kohdannut paljon viime aikoina haasteita. Niihin siis ensi kerralla, kun taas istun alas ja alan taas kirjoittamaan.

file-17-9-2016-8-55-47

Tähän kuvaan on hyvä päättää. Pysähdyn, kuuntelen ja hengitän <3 sitä elämä on!

 

Seuraa mua IG @susanna_mustajarvi

ja tykkää FB @susanna.mustajarvi

Millaista olisi elämä ilman somea?

Kuvittele maailma, jossa ei olisi instagramia, ei facebookkia tai snapchattia. Millaista sellainen elämä olisi?

Näin äkkiseltään ajateltuna tulee ajatus, että eihän me enää edes osattaisi elää ilman niitä. Mitä jäisi jäljelle? Mun mielestä tuota olisi hyvä välillä pohtia. Mitä siis jäisi jäljelle, jos sosiaalista mediaa ei olisi? Yhä useampien elämä pyörii päivitysten ympärillä. On erilaisia medioita, joita tulee päivittää. Itselleni ainakin on tullut jopa ähky kaikesta tästä. Välillä se on toki tosi hauskaakin ja pidän siitä, että omia tärkeitä tapahtumia voi ikuistaa ottamalla kuvia ja jakamalla niitä sosiaalisessa mediassa. Mutta tuleeko oikeasti jokaista liikettä ja ajatusta jakaa siellä?

Mä latasin jokin aika sitten snapchatin itselleni ja oon ollut siitä aika innoissani. Vihdoin on paikka, jossa ihmiset jakaa normaaleja ja aitoja asioita omasta arjestaan. Mutta mulle tuli shokkina se, että on paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka kävelee kamera vieressä ja kertoo kaiken mitä elämässä tapahtuu. Siellä jaetaan kaikki. Miksi? Mä oon nimittänyt snapchatin ”oman elämän fitnesspäiväkirjaksi”, sillä sitä se on, kun kamera seuraa jatkuvasti kaikkia liikkeitä. Kameralle jaaritellaan päivän kulku sukkien vaihtamisesta jokaiseen suupalaan. Mutta totuushan on, että tätä ei tehtäisi, jollei ihmisiä kiinnostaisi. On pakko olla kysyntääkin kun tarjontaakin rupee oleen rutkasti.

valkatut-1

Ootko koskaan oikeasti selvittänyt kauan sinä käytät aikaa päivästä netissä pyörimiseen? Voisiko ajan käyttää mukavammin? Tuoko se aika sulle hyvää oloa vai turhautumista? Koetko instagram kuvien selaamisen jälkeen voimaantumista ja rauhaa, vai tuoko se riittämättömyyden tunnetta tai ahdistusta?

Olen jutellut monien ihmisten kanssa ja valitettavaa on huomata, kuinka sosiaalinen media nykypäivänä ei ainakaan lisää hyvinvointia. Sieltä toki voi saada motivaatiota, mutta vaikutus voi pitemmän päälle olla myös negatiivinen. Tämän vuoksi olisi ajoittain hyvä pitää täysin vapaata kaikesta, ja nauttia ennemminkin siitä mitä ympärillä tapahtuu oikeasti.

Milloin viimeksi sinä olet ollut päivän ilman minkäänlaista kosketusta sosiaaliseen mediaan? NIINPÄ.. Niitä päiviä ei kauheasti ole meillä monillakaan. Yhä useampien ammattiinkin jo kuuluu sosiaalinen media suurena osana työtä. Se täytyy toki hyväksyä ja sitä se elämä vain tällä hetkellä on. Mutta onneksi meillä kaikilla on kuitenkin vastuu ja vapaus omasta arjesta ja ajankäytöstä. Aina ei tarvitse tietää mitä muut tekee. Tärkeintä on tuntee itsensä ja tietää mikä juuri susta tekee onnellisen.

 

Kuva: Mikko Niemi photography

Pieni ajatus, suuri merkitys

Tässä olisi pieni ajatus tähän päivään..

Olen miettinyt sitä, että miksi ihmeessä meillä ihmisillä on tapana kilpailla siitä, että kuka on kärsinyt eniten? Kenellä oikeasti on oikeus sanoa, että on mennyt huonosti?  Monesti kuulee sanottavan, että hei, toi sun ajatus ja kokemus ei oo mitään verrattuna mun ongelmiin tai mun kokemiin kokemuksiin. Se on varmasti useinmiten totta, sillä onhan tämä maailma täynnä hirveitä ja kammottaviakin asioita. Monet ihmiset kärsivät.

File 2.12.2015 8.39.20
Elämässä on paljon iloa, kun vain annamme sille mahdollisuuden!

Mutta kenellä on oikeus sanoa, että toisen kokemus on toista  hyväksyttävämpi? Kokemusmaailma kun meillä kaikilla on oma. Jollekin ihmiselle pienikin vastoinkäyminen voi olla suuri ja elämää mullistava. Mun mielestä kärsimyksen laatuja ei kannata vertailla. Miksi niin teemme?

Mitä jos alkaisimmekin kilpailemaan siitä, että kenellä asiat ovatkin hyvin? Voisiko se muuttaa suhtautumistamme elämään? Mitä mieltä oot, onko väärin sanoa ääneen, että mulla menee tosi hyvin? Miksi siitä ei puhuta? Miksi meitä kiinnostaa enemmän se, kun ihmisillä menee huonosti?

File 2.12.2015 8.40.12
Ystävät <3

Kaikilla ihmisillä on varmasti omat ongelmansa. Sellaista ihmistä ei olekaan, jolla asiat menee aina ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Se on varma! Mutta mielenkiintoisempaa olisi kuulla, miten ihmiset ovat selvinneet vastoinkäymisistä, miten he ovat nousseet jaloilleen ja taas kokeneet elämäniloa. Niitä tarinoita mä haluaisin kuulla.

Jos sulla on kokemuksia vastoinkäymisistä selviämiseen, olisi hienoa kuulla sun tarina. Miten sinä selvisit kriisistä?

 

 

Millaisia jälkiä jätät jälkeesi?

Mulla on viime aikoina ollut ajatukset pitkälti tässä hetkessä, joka on hienoa, vaikka onkin paljon suunnitelmia, unelmia ja tavoitteita. Kaiken arjen häslingin keskellä merkityksellistä oikeasti on se, miltä musta tuntuu juuri nyt? Olenko tyytyväinen tilanteeseen? Mikä mulle on tärkeää? Viime postauksessa totesin, että nyt täytyy laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Tämä vie hetken aikaa, mutta joitakin päätöksiä olen jo tehnytkin, joista kerron myöhemmin lisää. Päätökset ei aina oo kuitenkaan helppoja, sillä monesti tilanteissa joutuu tekemään kiperiä valintoja. Kun valinnat on tehnyt, pitää ne vain päättää oikeaksi ja elää sen mukaan.

ERS_0864 copy
Elämäni tärkein päätös; kulkea tämän ihmisen rinnalla tukien ja kannustaen!

Valintojen ja päätösten vuoksi oon paljon miettinyt, että millaisia jälkiä olen halukas jättämään jälkeeni?

Tehdääs pieni ajatusleikki; Ootko sä koskaan huomannut pilvettömällä taivaalla näkyvissä olevia kadonneen suihkukoneen jälkeensä jättämiä valkoisia vanoja? Vanat ovat pitkiä ja katoavat näkyvistä pikku hiljaa. Mietipäs, tuon lentokoneen tavoin me kaikki jätetään omat jäljet maailmaan! Liikutaan me missä tahansa, miten tahansa, jätetään me aina jotain jälkeemme, halusimme tai emme.
Jokaisella meistä on suuri valta. Valta tehdä toiset ihmiset onnellisiksi. Joku voi tehdä sen tulemalla huoneeseen; joku toinen lähtemällä sieltä.

Kumpaan sä haluat kuulua?

On olemassa ihmisiä, jotka jättää innostuksen jälkiä. Heidän seurassaan tuntee olonsa suurenmoiseksi ja tärkeäksi ihmiseksi. Toiset jättää positiivisia ja optimistisia jälkiä. Heidän seurassaan tuntee olonsa aina paremmaksi ja kevyeksi, sellaiseksi jolla ei ole huolta huomisesta. Sellaiset ihmiset on usein pelastaneet päiväni ja saanu mut luottamaan itseeni ja mikä parasta, saanu mut hymyilemään. On ihmisiä, jotka rikastuttaa jättämällä ystävällisyyden ja välittämisen jälkiä. Iloinen hymy ja positiivinen asenne on heidän tavaramerkki. Näille ihmisille on tärkeää, että ihmiset heidän ympärillään voivat hyvin.

Valitettavasti joistakin ihmisistä jää myös synkkyyden jälkiä, kun taas toisista iloisuuden. Joistakin jää vihan ja katkeruuden jälkiä; toisista rakkauden ja harmonian. Joistakin jää kyynisyyden ja pessimismin jälkiä; toisista kiitollisuuden ja toivon jälkiä.

Millaisia jälkiä sä jätät jälkeesi? Millaisia haluaisit jättää?

Oli asia miten tahansa, muista tää: Sä voit aina itse valita, millaisen jäljen tänään jätät itsestäsi.

 

 

Kateellisuus, tuo ilkeä kumppanimme

Sain jokin aika sitten viestiä lukijalta, joka toivoi kirjoitusta kateellisuudesta. Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä aiheesta, joten aiheesta oli helppo lähteä kirjoittamaan, kun materiaalia olikin jo valmiiksi pöytälaatikossa. Tässä kohtaa haluankin kiittää syksyn mittaan viestejä laittaneita blogini lukijoita! On aivan loistavaa huomata kuinka teitä lukijoita on matkassa mukana. Te olette syy miksi jaksan aina uudelleen tulla tänne blogiin kirjoittelemaan ajatuksiani.  Toivon jatkossakin saavani teiltä lisää aihe-ehdotuksia, sillä on mukava kirjoittaa aiheista mitkä teitä kiinnostaa. Jos siis mieleesi tulee jotain mitä haluaisit että käsittelen täällä blogissani, niin laita ihmeessä kommenttia ja viestiä blogissa tai facebookissa tmi Susanna Mustajärvi.

IMG_0530
kuva: Jimi Soinila Photography

Mitä mieltä olette, saako Suomessa menestyä? Onko Suomi kateellisten ja selkäänpuukottajien paratiisi? Saako kukaan näyttää hyvältä, menestyä tai rikastua tai olla julkisesti onnellinen? Jos menestyt tai olet yksinkertaisesti niin onnellinen, että haluat asiasta huutaa koko maailmalle, voitko joutua selkäänpuukotuksen ja kateellisten kohteeksi? Onko tämä sitten oikein? Ja kuka siitä hyötyy tai voi iloita? Niin aivan, ajattelen samoin kuin sinä.. ei siis yhtään kukaan. 

Aihetta kateus on jokaisen hyvä pohtia ja punnita sen osallisuutta omassa elämässä. Oletko itse kateellinen vai ovatko muut ympärilläsi kateellisia? Mitä ajattelet, kun naapuri ajaa pihaan uudella autollaan? ”No johan nyt, ompas pröystäilyä. Ei varmasti ole omilla rahoillaan ostanut” vai että ”meneepäs naapurilla hyvin, olen aidosti onnellinen hänen puolestaan.” Uskon että monet meistä kuuluvat tuohon ensimmäiseen, ainakin itse myönnän joskus ajattelevani noin tai ainakin ajatelleeni aikaisemmin. Kateutta ja omia ajatuksia onneksi voi ohjata ja harjoittelemalla kateudestakin pääsee eroon. Onneksi on myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka aidosti ovat toisten puolesta onnellisia. Itse ajattelen, että tällaiset ihmiset ovat niitä menestyjiä. Uskon kuitenkin, että suurin osa meistä omistaa ainakin pienen rippeen kateellisuutta, ja sen työstämiseen meidän tarvitsisikin panostaa. Kuinka hienoa olisikin iloita muiden onnistumisesta? Jaettu ilo on suurempi ilo. Eiks vaan?

kuva: Jimi Soinila Photography
kuva: Jimi Soinila Photography

Ajattelin kertoa omia kokemuksia, joita olen pienen elämäni aikana kokenut ja nähnyt. Olen luonteeltani melko ankara itselleni ja nuorempana eritoten en omistanut kauhean hyvää itsetuntoa. Ja olenkin pohtinut, että mistä tämä kaikki voi johtua. Tietenkin asiaan on vaikuttanut monet asiat. Olen aina aidosti toivonut, että ympärilläni olevat ihmiset olisivat onnellisia minun puolestani. Olen myös luonteeltani ollut kova miellyttämään muita. Olen aina halunnut, että kaikki pitäisivät minusta. Luonnollisestikaan en siinä ole onnistunut, sillä eihän kaikkia voi miellyttää. Onneksi tämän olen oppinut vuosien varrella. Tähän asiaan opin eri toten vaihtarina ollessani Meksikossa. Oli erittäin opettavaista huomata, kuinka omalla käytöksellään voi  menettää ystäviä tai perheenjäseniä. Kotona Suomessa kun teini Susanna keksi milloin mitäkin, mutta jos jokin oli varmaa niin se, että omat vanhemmat rakastivat Susannaa kaikesta huolimatta. Tämä ei kuitenkaan pätenyt tuolla pallon toisella puolella. Siellä tosissaan oltiin yksin. Ja tämä kasvatti! Kaikki tämä osittain myös kuvastaa sitä, miksi minulle olisi ollut erittäin tärkeää saada iloita ympärilläni olevien ihmisten kanssa omista onnistumisistani. Rehellisesti sanottuna, nuorempana en aina tiennyt milloin oli sopivaa tuulettaa!! Tänä päivänä tuuletan, ihan sama mitä muut ajattelevat.

Mun oma perheeni on hienosti aina kannustanut mua, olen erittäin kiitollinen heistä. Tänä päivänä en tarvitse ja hae enää muuta. En halua enää miellyttää. Välillä jopa nautin siitä, että joku ei vain yksinkertaisesti pysty sietämään mua. Tosin niitä on todella harvassa. Tiedän myös, että perheen tuki ja kannustus ei ole itsestäänselvyys, sillä olen nähnyt ympärilläni myös ihmisiä, jotka eivät saa tukea ja kannustusta edes omalta perheeltään. Onnekseni asioihin aina voi vaikuttaa myös itse, ja omien ajatusten työstäminen ja jalostaminen on mahdollista, jolloin oma kokemusmaailmakin voi muuttua paremmaksi. Muita me emme voi muuttaa, mutta omaa toimintaa voimme. Turha ketään on osoittaa syyttävällä sormella. Parempi on aina katsoa itse peiliin ja miettiä, mitä minä voisin tehdä toisin. On tilanne mikä tahansa, onnellisuus on aina meistä itsestä kiinni. Toisille ympäristö on suotuisampi kuin toisille.

Uskon, että on paljon ihmisiä, jotka ovat täysin yksin omien onnistumistensa kanssa. Tämä on surullista. Mutta miksi sen täytyy olla näin? Onko se itseltä pois, jos on onnellinen toisen puolesta? En usko. Mielestäni se ihminen, joka aidosti toivoo toiselle menestystä ja onnea elämässä, saa sitä myös roppakaupalla itse.

Meidän kulttuurissa on tyypillistä, että haluamme omistaa kaiken itse. Toiselle antaminen on välillä vaikeaa. Näin joulun aikaan kyllä annetaankin, mutta myös odotetaan saavamme yhtälailla takaisin. Onko se silloin aitoa antamisen iloa? Koen ainakin, että tämä ilmiö on hyvin tuttua oman ikäpolveni kanssa. Esimerkiksi kun vieraillaan toisilla, voidaan juuri tarjota kahvit, mutta jos syödään yhdessä, maksetaan ruoka puoliksi. Vaikuttaako tähän kateus vai halu vain omistaa kaikki itse? Vai se, että ei ole vain yksinkertaisesti varaa antaa omistaan mitään muille? Mutta mitä jos antaa niin saisikin muilta takaisin? Silloinhan se olisi +/- 0. Tätä on mielestäni hyvä miettiä.

Uskon, että kaikki tämä on ympäristöstä opittua. Mutta eikö olisikin ihanaa, jos oppisimmekin jakamaan hyvää muiden kanssa, iloitsemaan aidosti toisen puolesta, olemaan onnellisia toisen menestyksestä ja kannustamaan toisia omaan parhaaseensa. Kuinka paljon enemmän kokisimmekaan onnellisuutta, jos osaisimme toistenkin onnellisuudesta nauttia? Se tunne kun on onnellinen, on aivan taivaallisen ihanaa ja tavoittelemisen arvoista. Uskon, että jaettu onnellisuus on vielä herkullisempaa. Miksi emme siis tavoittelisi sitä, ja kokisimme onnellisuutta jokapäiväisessä elämässämme? On yksi asia, jota haluan painottaa ja se tulee tässä: jos joku ihminen ympärilläsi on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, miksi et tartuttaisi häneltä sitä onnellisuuden tunnetta itseesi ja saa sitä samaa hyvää fiilistä? Uskon, että se on mahdollista. Joten ei muuta kuin kokeilemaan, onko sillä mitään vaikutusta sinun elämääsi.

Olisi hienoa, jos kaikki jotka tämän lukevat lähtisivätkin tästä lähin kannustamaan toista ja olemaan muiden, niin tuttujen kuin tuntemattomienkin, puolesta onnellinen. Tehdään yhdessä Suomesta ihana paikka, jossa kaikki saa menestyä, iloita, rikastua, rakastua ja onnistua. Ollaan aidosti iloisia ja onnellisia muiden puolesta ja jaetaan muiden kanssa se hyvä mitä omistamme. Ja tätä kautta onnistutaan, menestytään, rikastutaan ja rakastutaan myös itse!

★ Susanna

Olemme syntyneet onnistumaan! Positiivinen ajattelu on myönteisen asenteen omaksumista ja valintaa, tavoitteellisuutta ja mahdollisuuksien etsimistä. Onnistua voi kuka tahansa. Myös sinä!

kuva: Jimi Soinila Photography
kuva: Jimi Soinila Photography