Olisiko aika keskustella perheen yhteisistä arvoista? – näin teet sen!

Viimeistään siinä vaiheessa, kun perheeseen on syntymässä lapsi olisi hyvä käydä keskustelua puolison kanssa perheen yhteisistä arvoista. Millaiset asiat ovat itselle kaikkein tärkeimpiä ja mistä asioista ei missään nimessä halua luopua? Nämä asiat useimmiten tulee esille jo parisuhteen edetessä. Arjen kiireet kuitenkin usein jättävät asioita jalkoihinsa. Tämän vuoksi niihin on hyvä palata siinä kohtaa, kun pohditaan perheen perustamista.

Jos puolisoilla on aivan erilaiset arvomaailmat, voiko sellaiseen comboon lähteä perustamaan perhettä?

Käyn jatkuvasti keskustelua valmennettavieni kanssa arvoista. Yksi tärkeä kysymys on selvittää, käytämmekö päivästämme aikaa meille tärkeiden asioiden parissa. Usein kiireisessä elämäntilanteessa omat arvot voivat hämärtyä, ja paahdamme päivästä toiseen silmät sokeina jatkuvassa oravanpyörässä. Välillä myös ”uhriudumme” ja näemme vikaa ympäristössämme. Syytämme omasta tilanteesta muita, vaikka todellisuudessa me itse olemme vastuussa omasta onnellisuudestamme. 

Arvokeskustelu ei ole vain yhden kerran käytävä keskustelu, vaan siihen kannattaa aina ajoittain palata uudestaan. Puoliso on paras mahdollinen taho, jonka kanssa niistä voi jutella. Kun yhteiset arvot ovat selvillä ja puhuttu auki, on niihin helpompi palata myöhemmin. Kun jaatte yhteisen arjen, on erityisen tärkeää osata myös pysäyttää toinen osapuoli, jos perheen yhteiset arvot alkavat arjen keskellä unohtua. 

Miten siis selvität sinun ja puolisosi yhteiset arvot?

Hyvin yksinkertainen keino arvojen selvittämiseen on erään mielikuvaharjoituksen tekeminen. Ohjeistan tämän tehtävän nyt sinulle: 

Kuvittele mielessäsi, että saat lääkäriltä diagnoosin. Sinulla on enää viikko elinaikaa jäljellä.

Voit pistää silmät kiinni ja kuvitella tilanne mahdollisimman konkreettisesti. Mitä tekisit, sanoisit ja kenen kanssa viettäisit tuon viikon? Voit listata nämä asiat paperille. 

Nämä listaamasi asiat ovat juuri niitä sinulle tärkeimpiä asioita. Näihin asioihin sinun tulisi käyttää aikaa joka päivä, tai vähintään joka viikko. 

Jos huomaatte arvoissanne paljon ristiriitoja, kannattaa ne käydä hyvässä hengessä läpi. Ei ole asiaa, mistä ei voisi puhua. Avoin keskusteluyhteys on aina hyvä alku yhteisen linjan löytämiselle. Keskustelun jälkeen tiedät mitkä ovat teidän perheen arvot. Saat selville myös, pelaatteko te samassa tiimissä ja millainen on ”Teidän Combo”.

Millaiset arvoristiriidat ovat sinun mielestä sellaisia, joita ei voi puhumalla selvittää? Onko sellaisia? Itse mietin, että esimerkiksi talouden hoitaminen on yksi asia, joka tulisi olla molemmilla osapuolilla melko samanlaisilla periaatteilla ja samassa kohtaa arvoasteikkoa. Myös perheen arvostaminen ja tärkeys tulisi olla melko samalla linjalla.

Arvojen tarkastelusta on varmasti hyötyä kaikille – kuuluu perheeseesi kaksi tai yhdeksän henkilöä.

Oikein paljon tsemppiä keskusteluihin!

by Susanna (rv 20)

 

Pysyt parhaiten seuraamalla: 

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

 

Lue myös:

8 syytä, miksi raskausaikana kannattaa liikkua!

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Matka entisestä fitnessbloggaajasta äitiysbloggaajaksi

Matka entisestä fitnessbloggaajasta äitiysbloggaajaksi

Hei mahtavaa, olet löytänyt uuteen blogiini – tervetuloa! Blogi syntyi puhtaasta tarpeesta päästä kirjoittamaan ajatuksia ja kokemuksia ylös, sekä käsittelemään omassa elämässä esille nousseita kysymyksiä ja niihin löydettyjä vastauksia. Aiheet tulevat pyörimään naiseuteen ja äitiyteen liittyvissä asioissa. Tulen nostamaan esille myös niitä ajatuksia ja tunteita, joista on usein helpompi vaieta kuin puhua.

Olen kolmekymppinen, yrittäjän puoliso, joka on valitettavan paljon suorittanut elämää ja halunnut aina saavuttaa paljon – ja mahdollisimman nopeasti, tietysti! Minua on menneinä vuosina voinut kutsua joukkuevoimistelijaksi, Miss Suomi 2008 ensimmäiseksi perintöprinsessaksi sekä fitnessurheilijaksi. Kirjoittelin vuosina 2015-2017 myös omaa fitnessblogia. Nykyisin minua kuvaa parhaiten sanat tasapaino, yrittäjä ja ammattivalmentaja. Laaja kokemusten kirjo maustaa tekstejäni voimakkaasti ja nostaa esille ajankohtaisia asioita.

Niinkin luonnollinen asia kuin äitiys on välillä täynnä suoritteita, paineita, pelkoja sekä turhautumista.

Nykymaailma haastaa naiseutta ja myös äitiyttä monesta suunnasta. Tämä on aihe, joka herättää minussa paljon tunteita. Pääset lukemaan lähiviikkoina teksteissäni lapsettomuudesta ja lapsettomuustesteistä. Lapsettomuuden pelko on asia, joka koskettaa meitä monia monella eri tavalla. Se on myös valitettavan yleistä yhä useammalle meistä äidiksi kasvamisen matkalla.

Olen koulutukseltani sosionomi (AMK) ja erikoistunut sosiaalipedagogiikkaan ja sen myötä pätevöitynyt myös lastentarhanopettajaksi. Koulutustaustani myötä olen perehtynyt paljon tämän blogin aiheisiin varhaiskasvatuksen, lapsen kehittymisen sekä pedagogiikan näkökulmasta. Lisäksi olen tehnyt töitä raskaana olevien päihdeäitien kanssa. Se on ollut silmiä avaavaa nähdä, kun elämä ei ole täysin valmis äitiyteen. Ja silti kaikki on mahdollista, vaikka lähtökohdat eivät olisikaan parhaat mahdolliset!

Tämän blogin tavoitteena on olla rehellinen ja aito.

Maailma tarvitsee aitoutta nyt enemmän kuin koskaan ennen. Äitiys on usein asia, josta on yhtä paljon mielipiteitä kuin on naisiakin. Tarkoitus ei ole kritisoida eikä osoittaa mikä on oikein tai väärin. Tarkoitus on herätellä näkemään asioita mahdollisimman monipuolisesti. Äitiys on meidän kaikkien naisten oikeus ja vapaus, joten kunnioitetaan sitä!

Naiseus ja siihen liittyvät asiat eivät aina ole vain vaaleanpunaisilla pilvillä leijumista. Siihen liittyy paljon mustia pilviä: surua, pelkoa, vihaa ja ärsytystä. Tuetaan siis toinen toisiamme, ja ollaan ystävällisiä ja ymmärtäväisiä.

Kiitos, että löysit blogini pariin. Toivottavasti viihdyt täällä. <3

by Susanna

Ja jos nyt jäit vielä pohtimaan, miksi kirjoitan äitiydestä.. niin kyllä, OLEN RASKAANA!

Aah.. Nyt se on kerrottu vihdoin julkisesti. 🙂 

Pysyt parhaiten mukana seuraamalla: 

IG: @susanna_mustajarvi

FB: @meidancombo

Lue myös: 

Elämäni tuskaisin vuosi – miksi en tullut raskaaksi?

Miksi hakeuduin lapsettomuushoitoihin? – onneksi tein niin, sillä se kannatti!

Vauvakuume – miten tuon tunteen voi sammuttaa?

Kun päässä on hirveä hälinä..

Mä oon viime aikoina miettinyt todella paljon elämää. En tiedä onko mulla jälleen joku ikäkriisi vai mitä, mutta isojen kysymysten äärellä on taas oltu. Tässä yksi syy, miksi en ole jaksanut kirjoittaa, sillä olen vain miettinyt ja pohtinut. Päässä pyörii paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta jostain syystä asioiden jäsentely on ollut haastavaa. Ja koska ajatuksia on paljon ajattelin, että nyt on aika alkaa niitä purkamaan. Olen potenut ahdistusta sosiaalisesta mediasta ja pyörinyt sekä kamppaillut sen saralla omien ajatusten kanssa todella paljon. Lisäksi olen karsinut elämästäni minulle turhia asioita pois, sillä mun arki on ollut melkosta sekameteliä viimeisten vuosien aikana. Olenkin tullut pohtineeksi, että miksi käytän aikaani vain tehdäkseni ”pakollisia” asioita, joista en edes nauti? Ja tätä kautta jatkuvasti törmään kysymykseen; Miksi ihmeessä me olemme täällä? Ja miksi monet ihmiset voivat huonosti tai eivät ole tyytyväisiä elämään?

kh7a1506-edit
Kuva: Tomi Rehell

Valmentajan työssä olen saanut olla hyvin lähellä montaa ihmistä ja olen siitä hyvin kiitollinen, sillä jokainen mun valmennettava on kasvattanut mua todella paljon. Välillä mietin, että miksi ihmeessä juuri minä valmennan näitä henkilöitä? Olenko todella oikea ihminen kulkemaan heidän rinnalla? Teenkö asioita itsekään sen paremmin? Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jokainen kokemus mun elämässä on opettanut mulle sen, että ei ole olemassa oikeaa ja väärää. Ei ole olemassa oikeaa tapaa elää. Mä haluan tukea valmentajana jokaista tekemään itse omat valinnat elämässä, tekemään myös virheitä ja kohtaamaan haasteita. Sitähän tämä elämä on! Olen valmis antamaan ohjeita ja tukemaan, mutta en antamaan oikeita vastauksia, sillä niitä ei ole olemassakaan!

Olen pohtinut paljon sitä, miksi monella meistä on suuri tarve muuttaa itseään joksikin muuksi kuin on? Miksi emme ole tyytyväisiä itseemme tai siihen mitä meillä jo on? Aina haluamme jotain enemmän, aina jotain vielä hienompaa. Mutta oikeasti tärkeintä olisi löytää onnellisuus itsestä ja siitä mitä on jo saavuttanut. Tärkeää olisi löytää rauha itsessään ja nauttia elämästä!

file-17-9-2016-8-56-05

Istun juuri junassa matkalla Helsinkiin. Edessä olisi valmennus ja sen jälkeen tapaaminen rakkaiden ystävien kanssa. Meillä on neljän naisen ryhmä, josta olen enemmän kuin kiitollinen. Voimistelimme aikoinaan samassa joukkueessa. Yhdessä on tullut koettua paljon. JA tiedän, että edessä on vielä monen monta kokematta. Nämä naiset tuntevat mut lapsuudesta saakka. Koen ajoittain huonoa omaatuntoa, sillä viime vuosina olen laiminlyönyt pahasti mun ystävyyssuhteita. Koskaan ei saisi pitää ystävyyttä itsestäänselvyytenä. Onnekseni nämä naiset ovat pysyneet mun rinnalla kaiken myrskyn ja paisteen keskellä. Tämä on vain Mustajärven elämää, mutta onneksi aina voi oppia jotain itsestään!

Tällä hetkellä poden luomisen tuskaa. 🙂 Päässä on paljon ajatuksia. Miten saisin kaikki kirjoitettua ylös. Miten saisin tuotua ajatukset esille ja miten saisin luotua hyvää oloa muille? Toivoisin, että jokainen joka tämän lukee katsoisi ympärilleen ja näkisi ne kaikki hienot asiat elämässään. Niitä on jokaisella ihan varmasti!

Ensi kerralla haluan kirjoittaa naisena olemisesta. Sillä saralla olen kohdannut paljon viime aikoina haasteita. Niihin siis ensi kerralla, kun taas istun alas ja alan taas kirjoittamaan.

file-17-9-2016-8-55-47

Tähän kuvaan on hyvä päättää. Pysähdyn, kuuntelen ja hengitän <3 sitä elämä on!

 

Seuraa mua IG @susanna_mustajarvi

ja tykkää FB @susanna.mustajarvi

Valmentajan pukeutumisongelmat

*yhteistyössä JUNKYARD. kanssa

IMG_7822

Mä olen aina pitänyt vaatteista ja olen niitä jopa itse suunnitellut. Pidän siitä, että saan pukeutua välilä hieman erikoisestikin. Rakastan erilaisia kuoseja, karvaa, nahkaa, neonvärejä, mutta myös klassinentyyli kuten musta, valkoinen ja pelkistetty sekä hillitty tyyli on välillä vaan niin tyylikästä. Mun pukeutuminen vaihtelee kausittain aika paljonkin. Talvella hillitty ja kesällä vain taivas on rajana. Tykkään ilmaista itseäni vaatteilla ja se on hyvin vapauttavaa.

Kun aloitin valmentajana työt päätoimisena, alkoi mun mielestä myös mun pukeutuminen hieman tylsistymään. Valmentajan työssä kun kulkee aina verkkareissa ja tennareissa. Mä kuitenkin pidän erilaisista nahkaisista asusteista ja karvasta. Näitä ei oikein voi yhdistää treenivaatteisiin. Vai voiko?

IMG_7621

IMG_7659

Mä uskon, että myös valmentajan työssä asusteilla voi leikitellä, eikä aina tarvitse olla hiukset ponnarilla. Vai mitä mieltä sä oot?

Lähdin liikkeelle omista työkengistäni ja tilasin itselleni uudet kengät Junkyardilta. Kengät on just sopivan erilaiset, joita ei tule kaikilla vastaan. Kuosi on ihana! Junkyardilla on tällä hetkellä ihan mahtavat alennukset menossa, joten kannattaa käydä kurkkaamassa, jos sieltä löytyisi sulle jotain kivaa.

IMG_7661

Millaisesta tyylistä sä pidät?

The best time for new beginnings, is now!

3108-006
Kuva: Mikko Niemi Photography

Eiliseen postaukseen viitaten en voi tässä kohtaa oikein muuta todeta kuin että on tää elämä vaan hienoa kaikkine suruineen ja onnen hetkineen. Kaikesta voi oppia jotain ja jokainen kokemus kasvattaa. Elämä on täynnä hienoja hetkiä, joista kannattaa nauttia täysillä. Ja mikä parasta, kaikesta selviää!

Omalla asenteella on paljon merkitystä. Jokainen meistä tekee omasta elämästään juuri oman näköisensä. Tällainen elämä mikä mulla on voi monelle kuulostaa kauhean stressaavalta ja jopa hieman ahdistavalta. Mutta mulle se on juuri sitä mitä haluan! Mä janoan kokemuksia, mä haluan tuntea eläväni. Mä elän tunteella ja intohimolla. Olen valmis antamaan kaikkeni sille, että olen onnellinen. Ja hienointa tässä onkin se, että me kaikki ollaan niin erilaisia. Tee siis sinäkin elämässäsi juuri niitä päätöksiä ja asioita, joiden takana voit seistä selkä suorana ja joiden eteen olet valmis tekemään kaikkesi.

Haluan nyt kiittää teitä kaikkia lukijoita menneestä vuodesta. Toivottavasti pysytte matkassa mukana myös tulevaisuudessa. Annatte mulle todella paljon ja olen kiitollinen jokaisesta!

Haluan kiittää myös jokaista tämän vuoden aikana kohtaamaani ihmistä. Jokaiselta olen oppinut jotain uutta, ja jokainen on jättänyt jonkinlaisen jäljen mun matkalle. Kiitos! <3

File 30.12.2015 10.34.19

Näin vuoden vaihtuessa on aivan loistava aloittaa jälleen puhtaalta pöydältä. Mä olen siivonnut omani ja nyt olen valmis ottamaan vastaan uuden vuoden. Odotan tulevaa vuotta todella! Olen valmis kääntämään elämässäni uuden sivun.

Tehdään ensi vuodesta jälleen siis yksi parhaimmista!

Ihanaa alkavaa uutta vuotta 2016!

<3: Susanna

Mitä sitten tapahtuu, kun elämä menee ihan sekaisin?

Tiedätkö sen tunteen, kun elämässä on sellainen vaihe, että miettii mielessään, että jos mä tästä selviän niin mä selviän ihan mistä vaan? Elämässä on paljon erilaisia vaiheita, kaikilla meillä on. Kukaan ei voi väittää, että aina menee ihan pirun hyvin. Välillä on aikoja, kun on raskasta, mutta aina raskaan elämän vaiheen jälkeen tulee parempia aikoja. Niin se vaan menee.

Mulla on juuri nyt sellainen vaihe elämässä, että todella mitataan mun henkinen kestävyys ja stressin sieto kyky. Mulla on viime aikoina tapahtunut niin työrintamalla kuin yksityiselämässä todella suuria asioita, ja välillä tuntuu, että en itsekään pysy perässä. Yksityiselämästäni en tässä kohtaa ole valmis puhumaan enempää, mutta työasiat sen sijaan ovat sellaisia, joista mielelläni jaan ajatuksia myös täällä blogissa.

12181811_10153882310366542_2089859329_n
JohanOnFitness -blogin Johanna

Kuten kaikki te lukijat tiedätte, mä rakastan haasteita. Tällä hetkellä niitä on ihan mielettömästi. Samalla olen onnellinen siitä, että saan toteuttaa itseäni ja luoda uusia juttuja, mutta samalla kun koko elämä on hieman hajallaan niin kyllähän se hieman jännittää.

Tällä hetkellä teen siis töitä päätoimisena yrittäjänä. Olen Liikuntakeskus GoGon personal trainer ja teen myös valmennuksia muuallekin. Pidän ihan hirmuisesti työstäni valmentajana. Mulla on paljon erilaisia valmennussuhteita erilaisten asiakkaiden kanssa. Osa on ihan perus personal trainer asiakkaita, eli teen treeniohjelmia ja treenautan valmennettaviani. Osan kanssa treenien lisäksi valmennan myös ravintoasioissa. Tämän valmennustyön lisäksi mulla on myös asiakkaita, joita valmennan kokonaisvaltaisemmin. Näissä valmennuksissa pääpaino on mielen valmentamisella ja valmennustapaamiset ovat enemmän keskustelua ja asioiden pohdintaa ja työstämistä. Muutamia asiakkaita on myös sellaisia, joita ohjaan heidän työssään ja teemme pelkästään mentaalivalmennusta.

Tällainen työ vaatii sen, että voi itse hyvin. Sillä totuus on se, että jos ei itse voi hyvin, ei voi myöskään auttaa tai ohjata muita. Näin mä sen ainakin koen. Tämän vuoksi mulle on todella tärkeää löytää elämässä aina mahdollisimman hyvä balanssi. Tärkeää olisi, että kaikki elämän osa-alueet olisivat tasapainossa. Sen balanssin löytämiseen olen aina ollut valmis tekemään paljon töitä.

Valmennustyön vastapainoksi pidän myös luentoja yhteistyössä Spartan Gearin kanssa ja meillä onkin tulossa seuraava koulutuspäivä 7.11 Spartan Gear Bodyweight ja mentaalivalmennus. Lisää koulutuspäivästä voit käydä lukemassa täältä.

Olen myös mukana Mentoritiimi Oy:ssa ja tämän yrityksen kanssa pääsen todella tuomaan oman luovuuteni ja potentiaalini esiin. Olemme luomassa jotain täysin uutta, ja tästä kuulette varmasti ensimmäisten joukossa täältä blogista tai meidän facebook sivuilta. Käy tykkäämässä täältä.

Kaiken tämän työn lisäksi teen erilaisia kuvauksia, messuja ja promotyötä. Työrintamalla kaikki siis hyvin haipakkaa, ja uskon, että kyllä se balanssi sieltä löytyy. Nyt saan ainakin tehdä juuri niitä asioita, joista nautin eniten. Vielä on tilaa muutamalle uudellekin valmennettavalle, mutta kyllä tuo kalenteri on täyttynyt melko haipakkaa vauhtia kisojen jälkeen. Kannattaa olla siis nopea, jos vielä olet valmentajaa vailla.

804592_10153882310326542_1029726383_n

Mutta sitten tämän päivän kuulumisiin.. Postauksen kuvat ovat tämän päivän kuvauksista Fitness24Sevenillä Vantaalla. Olin tänään siis valmennusreissulla Helsingissä ja samalla mulla oli kunnia saada olla vieraana JohanOnFitness -blogin Johannan ”JohanOnTreenit” blogisarjassa. Aivan hurmaava tuo Johanna ja oli ilo olla mukana hänen projektissaan. Kerron myöhemmin täällä blogissa, että mitä me siellä kuvauksissa oikein teimme. Mutta sen voin luvata, että luvassa on kovaa treeniä ja hauskoja juttuja.

Ajattelin ihan näin sunnuntain kunniaksi laittaa nyt leffan pyörimään ja aivot narikkaan. Harvinaista herkkua, mutta tämän hetken olen kyllä ansainnut. Tee säkin samoin 😉

Nyt mä vielä kuitenkin haluaisin kuulla sulta kokemuksia siitä, että mitkä seikat sun elämässä ovat niitä, jotka pitävät sut vireessä haastavinakin aikoina?

 

Millaista on työ mentaalivalmentajana?

Mä olen hyvin vähän kirjoittanut täällä blogissa työstäni Health Coachina ja mentaalivalmentajana. Nyt kun olen jäänyt pois päivätyöstäni ja teen täysipainoisesti valmennuksia on mukava hieman avata sitä, millaista valmennusta teen. Päivätyöstä poisjääminen mahdollistaa myös sen, että tällä hetkellä pystyn tarjoamaan palveluita runsaasti enemmän kuin aikaisemmin.

nettokoko0029r

Mä teen töitä monien erilaisten valmennettavien kanssa. Osan kanssa pääpainona valmennuksessa on fyysisen kunnon lisääminen ja hyvinvointi ruokavalioineen, mutta kaikkiin valmennuksiin sisältyy isona osana myös henkinen jaksaminen ja motivaation ylläpitäminen vaikeina hetkinä. Olen työssäni törmännyt asiakkaisiin, jotka kertovat, että osaavat kyllä laihduttaa ja heillä on itsekuria käydä läpi erilaisia dieettejä, mutta heiltä puuttuu taito ylläpitää näitä opittuja tapoja. Usein kilot tulevat myös korkojen kera takaisin ja jälleen ollaan lähtöpisteessä. Mun valmennuksessa edetään hitaasti, mutta varmasti. Tavoitteena on tehdä oikeasti elämäntapamuutos. Optimaalisin valmennussuhde kestää vähintään vuoden, jolloin pysyviä muutoksia saadaan tehtyä ja siihen aikaan mahtuu myös paljon haasteita ja kompastuskiviä, joista selvitään yhdessä asiakkaan kanssa.

Kaikki mun valmennettavat eivät tosin ole painonpudottajia. Miksi he sitten haluavat valmennukseeni? Mulla on myös valmennuksessa yrittäjiä, joiden kanssa pohdimme muunmuassa tavoitteita ja suunnitelmaa niiden toteuttamiseen. Myös arjen ja työn sovittaminen yhteen ja oma jaksaminen, ovat usein osana valmennusta. Näissä valmennuksissa focus on kuitenkin yrittäjyydessä, ja uran tuomissa haasteissa. Tällainen valmennus sopii henkilölle, joka haluaa edetä suunnitelmallisesti urallaan. Olet sitten vasta opiskelija, tai jo työelämässä, hyvät suunnitelmat ja tavoitteet vievät sinua nopeammin haluttuun päämäärään.

File 13.9.2015 8.08.57
Minä ja valmennettavani Janette

Mutta nyt mulla alkoi myös yksi erittäin mielenkiintoinen valmennus, josta tulen tässä lähi viikkojen aikana kirjoittamaan hieman enemmän. Tämä valmennettava on erittäin motivoitunut ja kunnianhimoinen. Hän on myös hyvin valveutunut mentaalipuolen asioissa, joten hän on hyvin vastaanottavainen ja rohkea kokeilemaan uusia asioita. Hän on Janette, joka on Fitnessmalli2015 -kilpailun finaalissa, ja kilpailee myös Fitness Expoilla sunnuntaina 11.10. Janetten kanssa valmennuksessa pääpaino on täysin mentaalipuolella. Janetten fysiikkaa ja ravintoa valmentamassa on muut ammattilaiset. Tällainen valmennus opettaa paljon, sillä valmennuksessa voimme keskittyä täysin mentaalipuolen asioihin. On mahtavaa saada jakaa tietoa ja taitoa kilpailemisesta, niihin valmistautumisesta ja erityisesti itsevarmuuden kohottamisesta. Olen varma, että tämä nainen tulee pärjäämään, sillä hänellä on aivan mahtava asenne. On kunnia saada olla tukena ja apuna hänen rinnallaan tässä projektissa. Käyhän lukemassa Janetten kirjoittamia tekstejä valmennuksesta täältä, ja seuraa ihmeessä hänen matkaansa Fitnessmalli2015 -finaaliin.

Nautin siitä, kun saan kilpailuihin tähtäävissä valmennettavissani herätettyä tunteita, ja pohdintoja. Miksi teen tätä? Haluanko voittaa vai hakea kokemusta? Miten voisin tuoda vahvuuteni parhaiten esiin kilpailuissa? Mikä merkitys kilpailemisella on?  Miten pystyn olemaan vertailematta itseäni muihin? Miten voisin olla tyytyväisempi itseeni?

Kaipaatko valmennusta, jossa sun hyvinvointi otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti? Ota yhteyttä susanna.mustajarvi@gmail.com. Teen valmennuksia myös asiakkaan kotiin Pirkanmaan alueella, myös etävalmennus on mahdollista. Laita viestiä ja räätälöidään sulle sopiva valmennus.

Millaisista valmennuksista sinulla on kokemusta?

Miksi vaihdoin valmentajaa?

Oon saanut kyselyitä liittyen siihen, että miksi vaihdoin valmentajaa. Haluan asian kirjoittaa näin yhteisesti kaikille, jotta jatkossa kaikelta spekulaatiolta vältyttäisiin.

Mun valmentajana toimi koko viime vuoden 2014 ja tämän kevään Anna Ojala. Annan kanssa meidän valmennus toimi erittäin hyvin, ja saatiin mahtavasti tuloksia, joka sitten palkittiin kevään Fitness Classicissa voitolla. Tämä oli siis mun suuri tavoite tälle keväälle; Voitto Fitness Classicissa. Kaikki meni enemmän kuin nappiin ensimmäisissä kisoissani ja olen valmentajaani ja koko tiimiini hyvin tyytyväinen.

File 15.7.2015 19.13.03

Oon saanut kommentteja, jossa todetaan, että olisin vaihtanut valmentajaa sen vuoksi, että petyin EM-kisojen sijoitukseeni. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa. Olin toki pettynyt sijoitukseeni, mutta totuus on, että kaikki mitä pystyin edes kuvittelemaan ennen kevään kisoja oli jo saavutettu. Koko EM-kisa oli vain plussaa. EM-kilpailut eivät sinällään liity valmentajan vaihdokseeni.

Monet on sitten kysyneet, että miksi vaihdoin valmentajaa, kun kerta kaikki oli hyvin?

Mä olen taustaltani joukkuevoimistelija. Jo voimisteluaikoina mulle oli tärkeää urheilla tietyssä seurassa ja juuri siinä omassa joukkueessa. Tämähän on ihan normaalia?! Meillä kaikilla on oma jääkiekkoseura jota kannustetaan viimeseen asti. Me ihmiset olemme hyvin seurauskollista porukkaa ja on luonnollista, että haluaa kuulua johonkin ryhmään, jolla on sama tavoite, eli seuran joukkueiden menestys. Tästä asiasta oli myös kyse mun valmentajan vaihdoksessani.

Mulla on jo pitkään ollut tunne, että en kuulu mihinkään. Anna tekee valmennusta päivätyön ohella, ja hän valmentaa vain muutamaa kerralla. Tämä on sinällään todella hyvä juttu, sillä mulla oli oikein hyvä olla hänen valmennuksessaan, ja parempaa valmennusta ja tukea ei voi saada, jos ajatellaan, että kisasin ensimmäistä kertaa, jolloin kaikki oli mulle täysin uutta. Anna pystyi antamaan mulle kaiken huomion, koska olin ainut hänen valmennettava Elina Oinosen lisäksi. Anna oli mulle todellinen personal trainer, joka oli 24/7 käytettävissä.

File 15.7.2015 19.12.14
Anna oli tukemassa mun ensimmäisissä kuntokuvauksissa.

Me ihmiset kuitenkin kaikki kehitytään ja tilanteet muuttuu. Tulevaisuutta ajatellen mulle oli tässä kohtaa tärkeää löytää se oma ”urheiluseura” eli tiimi missä kilpailla. Joku paikka, joku porukka, jotka nostaa mussa suurta ylpeyttä. Porukka, jonka kanssa on hienoa kulkea tätä matkaa. Porukka, kenelle tää juttu on yhtä iso asia kuin mulle ja jotka ymmärtää miksi tätä haluaa tehdä.

Tämä on siis syy miksi vaihdoin valmentajaa. Taustalla ei ole mitään draamaa. EN ole pettynyt valmentajaani tai syytä häntä siitä, etten päässyt finaaliin EM-kisoissa. Olen erittäin onnellinen, että juuri Anna on ollut mun valmentaja. Annalta olen oppinut paljon ja saanut mielettömästi tukea.

File 15.7.2015 19.12.50
Anna seisoi tukevasti mun rinnalla jokaisena hetkenä!

 

Tässä kohtaa kuitenkin koin tärkeäksi löytää ympärilleni aktiivisen ja hyvän porukan. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan porukan lisäksi valmentajilla pitää olla vankka ammattitaito ja halu kehittyä. Nyt olen onneksi löytänyt sen mitä etsinkin!

Oletko sä seurauskollinen? Mitä seuraa kannatat? Missä lajissa?

UUDET valmentajat, UUSI tiimi

Käyn elämässäni kyllä sellaista mylleryksen aikaa, että oksat pois. Kamppailen jatkuvasti mieleni kanssa siitä, että mihin asioihin mun tulisi tällä hetkellä käyttää aikaani ja resursseja. On paljon asioita, joissa olisi mahtavaa olla mukana. Saan jatkuvasti hienoja tarjouksia lähteä erilaisiin projekteihin mukaan. Olen erittäin otettu jo pelkästään siitä, että saan yhteydenottoja, sillä koen, että ne ovat osoitus siitä, että mun kykyihin uskotaan ja muhun luotetaan. Olen luonteeltani vielä kaikenlisäksi sellainen, joka innostuu satalasissa monista asioista, ja teen paljon töitä, jos koen, että asia on mulle tärkeä.

Olen joutunut tässä viime aikoina tekemään paljon erilaisia ratkaisuja tulevaisuuden kannalta merkittävissäkin asioissa. Olen joutunut jättämään tärkeitä ja mulle merkittäviä tahoja taakseni. Olen joutunut tekemään ikävältäkin tuntuvia päätöksiä. Mutta elämäähän tämä on! Ja tällaiset kaudet kuuluvat välillä siihen.

Yksi merkittävin päätökseni liittyy valmentajan vaihdokseen. Olen pohtinut sitä paljon, ja olen tehnyt pohdintoja yhdessä mun entisen valmentajan Anna Ojalan kanssa. Olen onnekas, että Anna on tukenut myös tässä asiassa, ja auttanut uuden asian edessä ja uskon tehneeni juuri oikean päätöksen. Sillä olen siirtynyt Harri Forsbergin ja Jari Mentulan valmennukseen. Päätöksen tekeminen jännitti ihan hirveästi. Aina kaikki uusi pelottaa ja sitä epäröi ja poikkoilee eri vaihtoehtojen välillä. Olen kiitollinen, että nämä kaksi herraa ottivat mut valvovan silmänsä alle, sillä tässä kohtaa vaihde täytyy vaihtaa kutoselle ja painaa kaasua.

FullSizeRender-45
Kuvan ottamisen hetkellä en vielä tiennyt, että vierelläni seisoo tuleva valmentajani.

Nyt olen kuitenkin tehnyt päätökseni. Ja olen myös elämäni aikana oppinut, että silloin kun on tehnyt päätöksen, tulee se päättää oikeaksi ja elää sen mukaan. Enää en siis anna sijaa epäilyille. Tämä on juuri se oikea päätös mikä mun tässä kohtaa pitikin tehdä!

Valmentajien vaihtamisen myötä esiin nousi myös kysymys, missä tiimissä kilpailen syksyn Fitness expossa?

Joku nokkela on jo voinut huomatakin, kun eilen päivittyi kilpailijalistoihin mun uusi tiimi. Tulen syksyllä siis kilpailemaan team Fitfarmissa. Tämä päätös tuntuu just nyt niin oikealta! Vaikka helppoa ei päätöksen teon kanssa ollut. En pidä yhtään siitä, että tiimeistä toiseen pompitaan ja joka kausi vaihdetaan valmentajaa etc. Koen, että pitkäjänteinen työ on se, joka tuottaa parhaiten hedelmää ja vie parhaimpaan lopputulokseen.

IMG_5484

Voin rehellisesti siis todeta, että olen jopa hieman pettynyt itseeni, että päädyin edes tällaiseen tilanteeseen. Mutta siinä kohtaa kun mieleen tulee ajatus muutoksen tarpeesta ei siitä ajatuksesta pääse enää eroon. Se ajatus pyörii päässä ja vie kamalasti energiaa. Päätin, että päätös pitää tehdä, jotta pääsen eteenpäin. Ja mun mielestä on ihan inhimillistä, että tässä kohtaa pohtii asioita monesta eri näkökulmasta, kun kisoja on nyt kaksi takana ja monen monta vielä edessä. Nyt jos koskaan muutokset tulee tehdä, jotta jatkossa kaikki palikat olisivat kohdillaan. Päätin siis, että kun kerta mulle tarve syntyi muutokseen, teen päätöksen, jossa aion pysyä. Tämä vaihdos on nyt pohdittu ja mietitty viimeseen asti, joten luotan siihen, että tämä on myös pysyvää!

Treenit ja ruokavalio pysyvät melko samanlaisina, sillä ne on hyviksi koettu. Joitakin hyviä muutoksia Harri ja Jari varmasti tekevät. Mutta olen todella innoissani! Nyt keskittyminen kohti syksyn kisoja saa alkaa. Ja kaikki muu saa nyt jäädä! Huomaan, että olen etsinyt viime vuosien aikana kovasti itseäni ja omaa paikkaani. Myös tämä muutos on osa sitä itsensä etsimistä. Nyt mulla on kuitenkin vahva tunne, että vihdoin alan olemaan omalla maaperälläni.

On ihanaa huomata jälleen se asia, että kun vain pysähtyy kuuntelemaan itseään ja omia tarpeitaan ja vihdoin uskaltaa tehdä päätöksen, on sen jälkeen niin paljon kevyempi olo. Elämä aukeaa aivan uusin silmin ja kaikki alkaa näyttää todella paljon selkeämmältä. Meillä kun itsellä on valta tehdä elämästämme juuri sellaisen kuin itse haluamme.

Haluan kuitenkin tässä kohtaa kiittää mun entistä valmentajaani Anna Ojalaa sekä mun entistä tiimiä Team Sportsnutrition.fi ja erityisesti Riku Kekkosta! Molemmat ovat antaneet mahtavan tuen ja kannustuksen. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta, nämä kaksi mahtavaa ihmistä ovat uskoneet muhun ja mun kykyihin. Kiitos!

Nyt on kuitenkin aika kääntää sivua ja siirtyä luottavaisin mielin eteenpäin.

Onko sulle päätösten tekeminen vaikeaa? Millainen fiilis sulle tulee päätöksen teon jälkeen?

 

Mikä on valmentajan vastuu?

Eilinen postaukseni ja tuo paljon puhututtanut fitnesskohu on pistänyt tällaisen pohdiskelijan aivonystyrät jylläämään ja jos jonkinmoisia ajatuksia on tullut mieleen. Kohu on saanut pohtimaan itse omia arvojaan ja syytä miksi on lähtenyt treenaamaan tavoitteellisesti ja miksi juuri tuota suosittua ”kohu” bikini fitnestä. Kaiken tämän pohdinnan jälkeen olen kyllä erittäin vahvasti sitä mieltä, että laji on vaikuttanut tähän asti juuri siltä mun jutulta, joten totta hitossa teen sitä ja hyvin teenkin! Jo nyt olen saanut lajilta ja omalta valmentajaltani niin paljon. Olen oppinut hirveästi itsestäni tämän matkan varrella. Tämä on ollut aivan loistava matka yhdessä health coach koulutuksen kanssa ja mikä parasta voin paremmin kuin koskaan. Olen koko pienen ikäni harrastanut kilpaurheilua. Kilpailu on siis mulla veressä. Janoan sitä ja siitä saan hyvää fiilistä. Se sopii mulle. Ja siksi sitä teenkin. Kaikille se ei sovi, joten kaikkien ei sitä kannata tehdäkään. Olen tottunut siihen, että joku kertoo mulle mitä mun pitää tehdä ja mä vaan teen niin. Luotan täysin valmentajaani. Tiedän, että valmentaja ei ole mikään jumala, mutta luotan myös siihen, että jos jotain menee vikaan, valmentajalla on pokkaa se kertoa ja muuttaa suunnitelmaa. Tämä onkin asia mikä mun mielestä pitäisi nostaa otsikkoihin.. Ei laji vaan se miten sitä valmennetaan!! Enkä puhu vain fitneksestä vaan puhun yleisesti urheilulajeista. 

Olen taustaltani joukkuevoimistelija ja toimin joukkuevoimisteluvalmentajana kahdeksan vuotta. Nämä kaikki ajatukset mitä nyt kirjoitan on siis peilaten tuohon valmennus aikaani, mutta myös nykyiseen työhöni health coachina.  

10665720_670060809756888_8299802596859135506_n

Hyvinvointi kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon ihmisiä ja yhä useammat hakeutuvat ammattilaisen pakeille kysymään neuvoja. Liikunta- ja hyvinvointiala on todella villiä tällä hetkellä ja alalla voi toimia lähes kuka tahansa. Kuka vaan voi kutsua itseään personal traineriksi, vaikka siihen ei olisi minkäänlaista koulutusta. Tämän lisäksi myös kaikilla ammattilaisilla on omat motiivinsa minkä vuoksi he tekevät työtänsä.

Valmentajia on siis moneen lähtöön. On niitä, jotka vaan tekevät valmentamista, koska se on hauskaa, mutta heillä ei oo mitään tavoitteita. Kunhan tässä nyt vaan tehdään ja pidetään samalla hauskaa. Mutta on myös sellaisia valmentajia, joille valmennus on elämäntapa ja he elävät ja hengittävät joka solullaan sitä. He eivät hae sillä voittoa. Se on niin sanottua ”rakkaudesta lajiin” valmennusta. Valmentaja on kiinnostunut valmennettavan muustakin elämästä ja siitä, että valmennettava voi hyvin. Valmentaja haluaa olla hyvä siinä mitä tekee ja menestyä, mutta ennen kaikkea valmentaja haluaa valmennettavalleen onnistumisen kokemuksia. Mutta on sitten myös sellaisia valmentajia, joille voitto on kaikki kaikessa. Valmennettava on valmentajan elävä taidonnäyte siitä kuinka taitava valmentaja on. Tällainen valmentaja vain kehuu valmennettaviaan, koska kehu on silloin kehua omaa työtä kohtaan. Tällainen valmentaja pitää valmennattavista, jotka pärjäävät, mutta ei ole kauhean kiinnostunut tai kannustava valmennettaville, jotka eivät ole lajinsa huippuja.

Valmentajia on siis monenmoisia. Kaikilla on omat syyt sille, miksi tekee ja miten tekee. Kun valitset valmentajaa, miksi et selvittäisi ensi töiksesi syytä, miksi valmentaja on ammatissaan?

Tässä kohtaa mulle tulee vain mieleen, että millainen vastuu valmentajalla sitten on siinä, jos hänen ohjeita noudattamalla valmennettavan terveys vaarantuu. Toki valmentaja ei tee päätöksiä valmennettavan puolesta, mutta vastuu siitä, mitä valmennettavalle ohjeistaa, on mun mielestä valmentajalla. Tässä siis aihetta keskustelulle, kun kyseessä on nyt paljon puhuttu fitnesskunto. Kenellä on vastuu siitä, jos kilpailija näännyttää itsensä sairaalloiseksi? Mikä on valmentajan vastuu? Kenellä on vastuu siitä, että nouseeko kilpailija lavalle sellaisessa kunnossa? Laji ei sitä vaadi. Lajissa haetaan urheilullisen naisellista vartaloa. Tässä suora lainaus IFBB Finland sivuilta bikini fitneksen säännöt: ”Kilpailu on tarkoitettu itseään kunnossa pitäville naisille, joilla on terveelliset elämäntavat. Kilpailijoilla ei saa olla lihaserottuvuutta, mutta kehon pitää olla urheilullisen ja terveen näköinen. Ylä- ja alakehon pitää olla oikeassa suhteessa toisiinsa nähden ja arvostelussa otetaan huomioon myös kasvot ja hiukset.” Tämä on siis lajin vaatimus. Se missä kunnossa osa kilpailijoista lavalle nousee on kuitenkin jokaisen kilpailijan ja valmentajan asia. Kokemuksesta voin sanoa, että pääosin lavalla näkyy kauniin lihaksikkaita naisia. 

Kuva: bodylehti.fi kuvassa: Nordic Pro top 6
Kuva: bodylehti.fi kuvassa: Nordic Pro top 6

Kun tehdään ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden kanssa töitä, mun mielestä ei ole samantekevää kuka tai ketkä työtä tekevät. Olisi erittäin tärkeää, että myös tästä asiasta puhuttaisiin, jos se nostaisi kynnystä sille, että ei ihan kuka tahansa lähtisi ohjeistamaan ihmisiä hepposin perustein heidän ruokavalioissaan tai treenamisessa. Kaikki kun ei sovi kaikille. Tietoa ei voi oppia pelkästään kirjoista, ja tietoa pitää osata myös soveltaa. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että kysyvä ei tieltä eksy. Viisautta on myöntää, jos ei osaa. Viisautta on kysyä neuvoa silloin kun ei omat tiedot riitä. Viisautta on olla nöyrä elämän ja oman hyvinvoinnin edessä. 

Rakasta siis itseäsi!

★ Susanna

pssstt… Käyhän tykkäämässä facebookissa Tmi Susanna Mustajärvi ja saat uudet postaukset heti seinällesi! Näin säästät aikaa ja vaivaa! Ja hei instagramia unohtamatta, seuraathan mua jo siellä 😉 @susanna_mustajarvi Nähdään siis facebookissa ja instagramissa!